Fanni ja isoisä
Henkien saari
Ina Westman
Kosmoskirjat
Fanni ja isoisä
Ote Ina Westmanin romaanista Henkien saari, Kosmos 2018
Milloin ihminen kuolee, Fanni kysyy isoisältä kun he löytävät omasta salaisesta paikastaan kesän ensimmäiset mustikat.
Sitä ei oikein tiedä, isoisä vastaa. Yleensä sitten kun ihminen on oikein vanha ja kauan elänyt ja tullut vähän väsyneeksi jo.
No milloin äidit kuolee, Fanni kysyy.
Isoisä hymyilee. Äideillä se on sama juttu, hän vastaa.
Mutta isoäiti kuoli aika kauan sitten. En muista häntä enää, Fanni sanoo. Minne ihminen sitten menee kun se kuolee, meneekö se avaruuteen?
Joo, taitaa mennä, niin voi kyllä sanoa.
Tuleeko se takas sieltä?
Ei tule. Sen takia kuolema tekee aikuiset vähän surulliseksi.
Mutta miten sitä sitten voi nähdä enää, jos ei palaa sieltä avaruudesta, Fanni kysyy ja hänen silmänsä tulevat täyteen kyyneliä.
Isoisä liikuttuu jälleen kerran, pienen tytön herkkyys järkyttää häntä kerta toisensa jälkeen. Onko lapsen herkkyyttä mahdollista säilyttää, pitäisikö edes, miten juuri Fanni voi pärjätä tässä maassa herkkyytensä kanssa murenematta vähitellen täysin?
Ei sitä sitten enää voikaan nähdä, isoisä vastaa, mutta muistella voi aina.
Onko sulla isoäitiä ikävä?
On kyllä, isoisä vastaa. Häntä on usein kovin ikävä, oikeastaan joka päivä.
Fanni ojentaa pienen, mustikoista sinistyneen kätensä isoisälle. Annan sulle tämän isoimman mustikan niin sitten sulle tulee parempi mieli, hän sanoo ja ojentaa vähän jo musertunutta pehmeää mustikkaa.
Kiitos, isoisä sanoo ja antaa Fannin laittaa mustikan hänen suuhunsa. Onpa se maukas. Nyt tuli kyllä parempi mieli.
Sitä ei oikein tiedä, isoisä vastaa. Yleensä sitten kun ihminen on oikein vanha ja kauan elänyt ja tullut vähän väsyneeksi jo.
No milloin äidit kuolee, Fanni kysyy.
Isoisä hymyilee. Äideillä se on sama juttu, hän vastaa.
Mutta isoäiti kuoli aika kauan sitten. En muista häntä enää, Fanni sanoo. Minne ihminen sitten menee kun se kuolee, meneekö se avaruuteen?
Joo, taitaa mennä, niin voi kyllä sanoa.
Tuleeko se takas sieltä?
Ei tule. Sen takia kuolema tekee aikuiset vähän surulliseksi.
Mutta miten sitä sitten voi nähdä enää, jos ei palaa sieltä avaruudesta, Fanni kysyy ja hänen silmänsä tulevat täyteen kyyneliä.
Isoisä liikuttuu jälleen kerran, pienen tytön herkkyys järkyttää häntä kerta toisensa jälkeen. Onko lapsen herkkyyttä mahdollista säilyttää, pitäisikö edes, miten juuri Fanni voi pärjätä tässä maassa herkkyytensä kanssa murenematta vähitellen täysin?
Ei sitä sitten enää voikaan nähdä, isoisä vastaa, mutta muistella voi aina.
Onko sulla isoäitiä ikävä?
On kyllä, isoisä vastaa. Häntä on usein kovin ikävä, oikeastaan joka päivä.
Fanni ojentaa pienen, mustikoista sinistyneen kätensä isoisälle. Annan sulle tämän isoimman mustikan niin sitten sulle tulee parempi mieli, hän sanoo ja ojentaa vähän jo musertunutta pehmeää mustikkaa.
Kiitos, isoisä sanoo ja antaa Fannin laittaa mustikan hänen suuhunsa. Onpa se maukas. Nyt tuli kyllä parempi mieli.
Tekstit
<3
VastaaPoistaKuulun niihin, jotka tykkäsivät hirmuisesti juuri näistä keskusteluista. <3
PoistaKiitos anonyymi! Muutama bloggaaja on hoksannut, että isoisällä ja Fannilla on vahvat esikuvat myös Tove Janssonin Kesäkirjassa. :) Suosittelen Kesäkirjaa kaikille, se on ihana.
VastaaPoista