Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kiitos, lukijat ja kuuntelijat!

23.12.19

Pieni novelliblogi oli alunperin oikeastaan vähän läppä. Blogin nimeksi tuli Pieni novelliblogi siksi, ettei mitään älyttömämpääkään keksitty.

Kaupallinen harakiri, sanoi Ina – novellit ovat valitettavasti kirjamaailmassa ihan out.

No, tämä onkin verkkomaailma, sanoi Katja. Ja novelliblogi siitä tuli.

Blogin sisältö ei ole tosin ollut lainkaan läppä. Olemme kirjoittaneet tarinoita täysin tosissamme, innoissamme, raivoissamme, viihtyäksemme, surraksemme. Toisillemme ja teille.

Viime keväänä tästä vuodatuksesta ilmestyi kokoelma Arkisatuja aikuisille. Edes kustantajamme S&S ei odottanut kaupallista menestystä, mutta ilo lyhyistä arkisaduista oli aitoa ja kokeilun väärti. Kansien väliin koottiin ja editoitiin kustannustoimittajan kanssa toimivimmat tarinat ja kirjoitettiin läjä uusia.

Piilotettiin kuitenkin sana novellikokoelma kirjasta pois. Eihän sitä sitten osta edes ne Inan kolme iäkästä sukulaista, joiden varaan kirjamyynti suurinpiirtein laskettiin.

Kai tästä tulee äänikirja, Ina tiedusteli sopparia kirjoitettaessa.
– Musta tuntuu, että tämä voisi toimia äänikirjana aika hyvin.

S&S lupasi. Tyrkättiin kuunneltavaksi myös muutama bonusraita, joita ei kirjaan laitettu. Lukijaksi saatiin taitava Krista Putkonen-Örn, joka onnistui asettumaan jokaisen hahmon ihon alle juuri kuten olimme tarkoittaneetkin. Se on melkoinen suoritus kokeneeltakin lukijalta.

Ja se tosiaan toimi, kiitos teidän! Julkkariviikonloppuna olimme yhden hämmentävän hetken ajan kuunneltujen äänikirjojen listan ykkösenä - täysin tuntemattomina novellisteina. Ohitimme hetkellisesti jopa Camilla Läckbergin.

Ahah, ajateltiin. No se oli tsägää varmaan. Mutta ei äänikirja ihan huonosti mennyt senkään jälkeen ottaen huomioon, että emme ole erityisen kuuluisia kirjailijoita.

Sitten kuului kummia: Arkisadut pääsivät mukaan Storytelin vuoden äänikirjapalkinnon yleisöäänestykseen.

Nauratti hiukan olla samassa äänestyksessä kaikkien oikeiden kirjojen kanssa, mutta kannustettiin kuitenkin niitä iäkkäitä sukulaisia ja kylänmiehiä ja -naisia äänestämään. Inan 79-vuotias äiti otti äänikirjapalvelun käyttöön tietääkseen, miltä kirja siellä kuulostaa ja mikä äänikirja ylipäänsä on.

Ja nyt kävi niin, että Arkisadut päätyivät viiden finalistin joukkoon kaunokirjallisuuden genressä.



Ehkä joudumme miettimään ajatuksia lopettamisesta uudelleen. Aihe nimittäin vilahteli keskusteluissa syksyllä: jos joku on ollut kaupallisesti kannattamatonta ruuhkavuosien hässäkän keskellä, niin tämä tarinoiden kyhääminen nettiin ilmaiseksi. Minkä toki tiesimme jo etukäteen. Se, mitä emme tienneet, oli kuinka hiton hauskaa tästä tulisi.

Valtaisan suuri kiitos teille kuuntelijat ja lukijat! Storytelin vuoden parhaan äänikirjan valitsee kevään aikana asiantunteva raati ja voittaja julkistetaan maaliskuisessa gaalassa. Semmoisissa emme olekaan aiemmin olleet ehdokkaina mukana koskaan.  Kaikkien genrejen ehdokkaat ovat erinomaisia ja suosittelemme niitä lämpimästi kuulokkeisiin joululomalla.




Kiitos myös S&S, joka teki omanlaisensa kokeilun ja kulttuuriteon, jolle kukaan ei odottanut mitään vastinetta. Emme edes me itse.

Nyt jäämme luovalle joulutauolle pohtimaan uusia kuvioita ja tarinoita ja palaamme taas tammikuussa. 

Rentoa joulua ja iloista uutta 20-lukua!

Ina ja Katja


Lasten takia

20.12.19


Skoda loikkasi liikkeelle kuin säikähtänyt jänis ja sammui saman tien.

Turkanen! Tarmo kirosi jo toista kertaa saman päivän aikana. Korkokengät olivat itse sielunvihollisen keksintö, siitä ei ollut epäilystäkään. Miten ihmeessä kaasupoljinta saattoi painaa ilman, että kantapää oli kiinni lattiassa, ei mitenkään! Mutta eipä Hilkka ollut tainnut korkokengillä ajaakaan vaan vaimolla oli aina ollut autossa matalakantainen kenkäpari. Tämän takia siis.

Tarmo potkaisi kengät jaloistaan pelkääjän puolen jalkatilaan. Hän ei pitäisi näitä yhtään enempää kuin oli pakko. Olikohan sukkasillaan ajaminen oikeasti rikos vai pelkkä myytti? Hän käynnisti auton uudelleen. Lasten takia tämä oli nyt hoidettava.

Kalliitkin ne olivat olleet, koon 43 punaiset korkokengät. Oli pitänyt Saksasta asti tilata, kun ei marketista kehdannut edes kysyä. Huulipunan ja sukkahousut Tarmo oli juuri ja juuri iljennyt käydä ostamassa kun oli joulusesonki, ja Fidassa oli ollut kahdella eurolla punainen paljettijakku. Myyjälle hän oli selittänyt menevänsä naamiaisiin. Eikä se vale ollut, joulupukki oli maailman suosituin miesrooli, vaikka siitä ei oscareita jaettukaan. Toivottavasti Hilkka ei suuttuisi, että hän oli lainannut sen punaista Marimekon yöpaitaa. Kyllä se ymmärtäisi, vaimo oli lempeä luonne eikä pilvenreunalta enää vihoiteltu muutenkaan. Sitäpaitsi lasten takia sekin oli tehnyt kaiken, leiponut yöllä synttärikakkuja ja sitten kärrytellyt lapsenlapsiaan, vaikka olivat olleet oksennustaudissa.

Tarmo nielaisi. Oli ensimmäinen joulu ilman Hilkkaa. Mitään uutta haastetta ei todellakaan olisi tähän jouluun kaivattu, mutta ei Tarmo ollut koskaan osannut sanoa omalle tyttärelleen ei.

Tarmo pysäytti auton omakotitalon pensasaidan viereen ja toivoi, etteivät lapset tunnistaisi autoa. Eikä kukaan muukaan. Oli jo riittävän paha, että naapurin ukko oli tullut omalla parkkipaikalla vastaan ja kysellyt, mihin strippibaariin hän oli matkalla. Ei mitään tajua nykymaailmasta silläkään, joulupukinkin piti uudistua!

Eikä tätä kauaa enää kestäisi muutenkaan, lapset kasvoivat yhdessä hujauksessa. Viivin nuorimmainenkin olisi ensi vuonna jo tokaluokkalainen eikä enää uskoisi koko pukkiin jos uskoi nytkään.

Tarmo kumartui runnomaan kengät uudestaan jalkaan ja löi otsansa äänitorveen. Auto päästi kumean tuuttauksen ja viereisen talon verhot heilahtivat. Varpaat olivat muuttuneet vartissa jääkylmiksi ja jäivät kengänkärjessä kummallisesti ristiin. Tarmo avasi varovasti auton oven ja nousi ulos. Pihatie oli hiekoituksesta huolimatta jäinen ja kengät tuntuivat huterilta. Kun Tarmo kääntyi laittamaan ovea kiinni, jalka lipesi alta ja hän rojahti kontilleen jäiseen vesilammikkoon. Paljettitakki kastui, yöpaidan helma meni kuraiseksi ja sukkahousut aukesivat polvesta. Nilkkaankin sattui. Turkasen turkasen turkanen, tämäkin vielä! Eikö naisille tehty yhtäkään järkevää pukinetta? Miten tässä maassa yksikään nainen pystyi liikkumaan kotoaan mihinkään? Hilkka ei ollut valittanut, mutta eihän se ikinä mistään.

Tarmo nappasi korkokengät toiseen kainaloonsa ja könysi ylös. Hän nosti lahjasäkin takaluukusta ja nilkutti lätäköitä väistellen ovelle. Tähän showhun hän ei kyllä toiste suostuisi vaikka tytär kuinka pyytäisi. Vanhassa pukkiperinteessä ei ollut mitään vikaa, sanokoot lehdet mitä sanoivat. Kaikki oli muutenkin mennyt sekavaksi kun ei enää tiennyt mistä kukakin loukkaantui, virsistä tai joulupukista.

Tarmo veti syvään henkeä ja painoi tuttua ovikelloa. Hän kuuli Aapon riemusta korkean naurun ja  ovelle tömistävät askeleet. Ovi aukesi vauhdikkaasti, mutta hymy kuivui samantien pojan kasvoille. Tarmo kohotti kätensä tervehdykseen, mutta poika oli jo kääntynyt kannoillaan.

– Äiti, se onkin sulle, Aapo huusi pettyneenä ja lampsi takaisin olohuoneeseen.

Eteisen ovi jäi auki ja Tarmo näki kuinka olohuoneen sohvalla istuva Sanni tuijotti puhelintaan. Sekin oli niin iso tyttö jo, vielä pari vuotta sitten se oli suostunut laulamaan pukille mutta ei enää. Sanni vilkaisi uteliaasti ovelle ja jäi tuijottamaan Tarmoa. Sitten tyttö nosti puhelimensa ja Tarmo näki salamavalon välähtävän.

Samassa Viivi tuli ovelle.
– Niin? Isä..? Sinäkö se todella olet? Mitä ihmettä?!
Tytär käännähti vikkelästi ja nykäisi nopealla kädenliikkeellä eteisen välioven kiinni ja katkaisi Sannin aloittaman instaliven.
– Isä, taivaan tähden, mitä tämä on?
– Niin, tässä minä nyt olen.
– Oletko tullut hulluksi? Miksi olet pukeutunut drag queeniksi ja ajanut partasi, en meinannut tuntea!
– Minä vain yritin toteuttaa sinun toiveesi!
– Minun toiveeni? Transupukista vai? Viivi tirskahti.
– Ei, vaan siitä... mikä se nyt oli... feminiinipukista! Siinä jutussa sanottiin, että nyt kaivataan feminiinipukkia.
– Missä jutussa?
– Siinä minkä lähetit sähköpostiin!
– Isä rakas, siinä jutussa puhuttiin feministipukista. Ja minä lähetin sen siksi, että olet aina ollut feministi! Siinähän luki, että tällainen kiitos tänäkin vuonna.

Tarmo räpytteli silmiään.
– Minä luulin että... sinä halusit... että minun pitäisi uudistua, olla naismaisempi.
– Ei, anna kun selitän. Feministipukilla on vain modernit arvot, kuten sinulla. Olet antanut minun ja Veikon ja lastenlastesi olla mitä haluavat, leikkinyt barbeilla Erikin kanssa sotaa, ja minä olin koulun ainoa tyttö, jolla oli radio-ohjattava auto. Sitä feminismi on. Minä luulin että sinä tiesit, Viivi sanoi anteeksipyytävästi.

Tarmo ei sanonut mitään, seisoi vain. Olo oli tyhjä, ja silmäpako juoksi pitkin pohjetta. Kyllä tämä oli typerältä tuntunutkin, mutta mistä näistä nykyajan hullutuksista tiesi. Hilkka olisi tietysti tiennyt tasan tarkkaan, mitä Viivi oli ajanut takaa, ja laittanut stopin tälle. Mutta nyt hän seisoi ovella huulet punattuina, rikkinäisissä sukkahousuissa ja liian pienessä yöpaidassa.
Tarmo huokasi.
– Mitä siis nyt tehdään?

Samassa vävypoika kurkisti eteiseen. Peter oli ripotellut glitteriä partaansa ja pukeutunut punavihreään poroneuleeseen.
– Viivi, anteeksi, mutta lapset ihmettelevät, että missä se pukki... Jaha, jaha, täällä onkin... tällainen, Peter nielaisi lauseensa lopun ja hänen suunsa jäi auki. Sitten hän kuiskasi Viivin korvaan jotain.
– Pitkä juttu, huokasi Viivi. – Minä keksin jotain.

Ja keksihän se. Viivi on sellainen luova, aina ollut, niin nytkin se päätti kolmessa sekunnissa, että tänä vuonna lahjat jakaisi ironinen hipsteripukki, joka vaatisi Spotifysta Billie Eilishiä ja kylmän artesaanioluen, muuten ei tippuisi lahjan lahjaa. Viivi juoksi hakemaan Tarmolle Peterin vanhat nahkahousut ja pyöreät aurinkolasit, ettei #transupukki leviäisi somessa yhtään enempää ja ainakaan tunnistettavasti.

Kun Tarmo katsoi itseään stailauksen jälkeen eteisen peilistä hän mietti, että tältä varmaankin näytti joulupukki, joka oli saanut tarpeekseen koko paskasta ja lähtenyt aattona hakemaan noutosushia jopolla. Sitäpaitsi ilman partaa hän näytti kymmentä vuotta nuoremmalta. Ehkä hän vaihtaisikin Skodan polkupyörään. Tarmoa alkoi hymyilyttää. Joulu, yhtä lailla kuin elämäkin, ei ollut sama ilman Hilkkaa. Yhtä lailla se voisi olla jotain aivan muuta.

Mari-Sisko neuvoo: jyrkkä ei

13.12.19



Parahin Mari-Sisko,

neuvo meidät iloiseen jouluun! Miehen suku tulee ensi kertaa meille, yleensä olemme olleet anoppilassa. Haluan viettää kerrankin oman näköiseni joulun, mutta kuinka tämä tulee onnistumaan ilman anopin teräviä lausuntoja väärästä kattauksesta ja kristallien puutteesta, ruuan tökkimistä lautasella ja väistämätöntä kiistaa siitä, kenen joulu on se oikea ja missä on rosolli? Puhumattakaan lasten lahjavuoren kritisoinnista, anopin lapsuudessa kun lapset saivat yhden ainoan paketin ja sekin sisälsi itse kudottuja villasukkia kylmään torppaan.

Kun anoppi ei kuitenkaan voi hillitä itseään, miten onnistun olemaan tiuskimatta hänelle takaisin? Ei se muuten haittaisi, mutta lasten joulua en haluaisi pilata kireällä tunnelmalla.

Eikä kannata pistää miestä asialle puhumaan äitinsä kanssa: ei se pysty. Mitä äitikultaan tulee, se on täysi tossu.

Nimim. "Tuittupää -78"


No niin Tuittupää -78,

Ah, tule joulu kultainen! Tai mieluummin älä tule. En ole itse viettänyt joulua koto-Suomessa sitten vuoden -79. Sinähän olitkin silloin ensimmäisen joulusi vietossa.

Suomesta pakoani edelsi muutama itse järjestetty iso sukujoulu, jossa appiukko ei päässyt oikeaan aikaan saunaan, isoeno-joulupukki juuttui sohvaan glögimuki kädessä kertaamaan suvun jouluriidat 50-luvulta nykyhetkeen, anoppi pahoitti mielensä miniän väärin imelletystä perunalaatikosta ja lapset siitä, että isoeno-pukki paljasti viidennen glögin jälkeen joulukinkun salaisuuden: pöytään oli lahdattu Pate-possu, jota lapset hänen kotitilallaan kesällä rapsuttelivat. Lapset itkivät loppuillan ja sitten heistä tulikin kasvissyöjiä. Minusta tuli joulupakolainen.

Ensin mieti tätä: Miksi haluat altistaa itsesi ikävälle joululle miehen suvun ja anopin kanssa? Paha mieli siitä tulee kuitenkin, anopin haukut viimeistään pikkutunneilla kuudennen glögipadan jälkeen joten lähde hyvä ihminen etelään. Siellä aurinko paistaa, palmut huojuvat ja sateenvarjodrinkki tupsahtaa käteen pelkällä ranteen heilatuksella.

Jos lentäminen on tässä ongelma, niin myös Vierumäki tai Katinkulta käy. Kunhan et ole kotona.

Tällaisten pulmien ratkomisessa on paikallaan piipahtaa hetkeksi myös avioliiton ytimeen. Tulkitsen tästä, että et ilmeisesti halua erota, vaikka sehän ratkaisisi molemmat ongelmat: sekä anopin jouluineen että miehen tossumaisen käytöksen, joka selvästi rasittaa mieltäsi enemmän kuin haluat itsellesi myöntää.

Jos olet kuitenkin varma, että haluat jatkaa luvalla sanoen hieman epätasapainoisen kuuloista avioliittoasi, kannattaa jatkaa pohdinnoissa vielä pintaa syvemmälle, etten sanoisi hamaan Mariaanien hautaan saakka.

Kysymyksestäsi en vielä valitettavasti pääse aivan ongelman ytimeen, eli osaatko sanoa ei? Oletko pakkomielteinen sukujoulun suhteen vai miksi et vietä joulua vain perheen kesken? Miksi miehen suku änkeää teille ylipäänsä? Pitäisikö oman tahdon ilmaisemista mennä harjoittelemaan vaikkapa ryhmäterapiaan?

Monille sukupolvesi naisille on edelleen mahdotonta sanoa ei, varsinkin jos ei liittyy sukulaisiin ja jouluun. Sen oppii nainen vasta noin 50-vuotiaana ja sitten harmittaa, ettei aloittanut aikaisemmin.

Aloita hyvä ihminen jyrkän ei:n harjoittelu ensi vuotta varten heti tämän joulun jälkeen. Vuodessa saat riittävästi harjoitusta ja voit viettää ensi joulun juuri kuten haluat! Tämän takaan: et kadu!! Joulusta jyrkkä ei alkaa valua muuhunkin elämääsi ja yhtäkkiä huomaat voivasi paremmin niin töissä, harrastuksissa, ystävien kanssa kuin parisuhteessakin!!!

Ehkä mieskin vaihtuu siinä sivussa johonkin vähemmän tossumpaan, josta saat hauskuutta ja haastetta riittävästi. Vinkkinä: näitäkin voi sieltä etelän joulusta löytyä.

Koska tänä jouluna on sinun osaltasi valitettavasti ei:n suhteen jo myöhäistä, annan vielä viimeisen kultaisen vinkin: joku perheestä saa varmasti kuumetta ja ripulia sen verran, että on parasta perua kaikki.

Sitten miehesi voikin mennä anoppilaan vieraaksi sen terveen lapsen kanssa ja sinä jäät kotisohvalle katsomaan tv-sarjoja ja syömään suklaakonvehteja "sairaan" lapsen kanssa. Siinä on sinulla joulu kultainen eikä kukaan takuulla tiuski!

Oikein lämmintä joulumieltä sinulle ja perheellesi! Muista jyrkkä EI.

Parhain terveisin,

Mari-Sisko






Sisällön tarjoaa Blogger.