Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Hyvää joulua! Toivoo Varas

21.12.18


Reilu kaksi metriä ei ollut keskimittaiselle miehelle loikkana paljon mitään, mutta järkyttävän paljon, kun se täytyi ylittää kiipeämällä. Juha ravisti verkkoaitaa kokeillaakseen sen kestävyyttä. Tolpat heiluivat pahaenteisesti, mutta Juha päätti yrittää. Oli pakko. Aita rämähti, kun hän riuhtaisi itsensä ylös, metallisidokset repivät nahkahanskoja ja talvikenkien paksut kärjet lipsuivat verkon rei'istä.

Kauempana moottoritiellä näkyi jouluaaton kotiinpaluuruuhka. Siellä Juhakin oli vielä vartti sitten madellut edellisen ajoneuvon perävaloja tuijottaen, lämpimässä autossaan matkalla kotiin, lahjapaketit takapenkillä. Kunnes vaimo oli soittanut ja sanonut, että se kuusen ämpäri oli täytetty ja odotti autotallissa. Että Juhan ei tarvinnut kuin laittaa kuusi siihen.

Saatana. Kuusi! Juhan ohimosuoni oli alkanut tykyttää.

Se oli ollut hänen hommansa, ainoa homma, kuusen hankkiminen. Hän oli sen luvannut hoitaa – ja unohtanut, täysin. Vaimo ja lapset olivat mankuneet kuusta jo joulukuun alusta lähtien ja patistaneet häntä kuusikaupoille ajoissa, ja nyt hän muisti kiusallisen hyvin sanoneensa jokaiseen muistutukseen hieman ärtyneesti, että joojoo. Sitten firman joulumyynti oli sakannut ja töissä oli ollut kaksi viikkoa täysi kriisiprotokolla päällä, hyvä että iltaisin oli ehtinyt nähdä vartin verran lapsia hereillä. Vaimo oli onneksi ollut ymmärtäväinen, vaikka itsekin teki täyttä päivää yrittäjänä.

Mutta enempää armoa hän ei saisi. Kotiin oli turha yrittää ilman kuusta. Enää koskaan.

Juha oli kaartanut Volvonsa lähimmälle bussipysäkille ja laittanut hätävilkut päälle. Nyt todella oli hätä. Sormet tuntuivat tahmeilta, kun hän kirjoitti älypuhelimen ruudulle hakusanoja.
Joulukuusikauppias
Kuusimyyjä
Kuusen myyjä
Kuusikauppa aukioloajat

Myynti oli kaikissa Googlen löytämissä pisteissä 100 kilometrin säteellä loppunut aattona jo puolilta päivin. Nopea kierros lähimarkettien pihoille vahvisti, että myyntipaikoilla oli pelkät neulaset jäljellä. Yhtään kuusimyyjää ei enää ollut missään. Lopuksi Juha oli kaartanut Bauhausin parkkipaikalle. Piha oli autio, loskan seasta pilkotti pysäköintiruutuja ja renkaan jälkiä, ovet olivat sulkeutuneet 7 minuuttia sitten. Juha tuijotti pimeää myymälää. Täältä olivat kaikki kunnolliset isät hakeneet perheilleen kuuset jo hyvissä ajoin, ehkä jo eilen tai viime viikolla. Valinneet isoimmat ja tuuheimmat, maksaneet mukisematta sen mitä pyydettiin ja istuivat nyt ihailtuina ja rakastettuina perheensä seurassa joulua viettämässä.

Mitä vaihtoehtoja hänellä oli?  Jos hakisi itse metsästä? Mutta joka puolella oli kameroita ja koiranulkoiluttajia. Ja mistä saha? Ei sitä nyt hampailla jyrsimälläkään saanut kaadettua. Tai entä jos tekisi oman design-kuusen, poraisi johonkin kakkosneloseen reikiä ja tökkisi reikiin irtohavuja? Ei, tunnelma ei kotona siitä paranisi.

Jouluvalot vilkkuivat tuulilasin vesipisaroissa. Rautakaupan aidatulle pihalle pystytetty joulukuusi oli tuonut tunnelmaa ja lisännyt kassavirtaa jo marraskuusta lähtien, mutta nyt se tuikki tyhjälle pihalle.

Ja silloin Juha oli saanut ajatuksen: jos lainaisi Bauhausin kuusta. Eihän se nyt enää asiakkaita ilostuttaisi. Ja senhän voisi vaikka palauttaa 27. päivä, hyvissä ajoin ennen liikkeen aukeamista. Lapset ehkä vähän ihmettelisivät, mutta tämä oli nyt ainoa ratkaisu ja lykkäisi väistämätöntä katastrofia edes muutamalla päivällä eteenpäin. Hänhän voisi jättää vaikka pihalle jonkun lapun.

Hyvää joulua, toivoo varas.

Juha rimpuili aitaa ylöspäin, maan vetovoima sai hauislihakset maitohapoille ja hengityksen purkautumaan höyrynä hämärtyvään iltapäivään. Yhtäkkiä Juha tunsi pistävää kipua kämmenpohjassaan. Tolpasta törröttävä, terävä metallipiikkiin oli uponnut hanskan läpi peukalon juureen. Juha ulvaisi kivusta, ote lipesi ja hän rojahti maahan. Polvessa tuntui kuuma leimahdus ja häntäluusta katosi tunto kokonaan. Juha jäi makaamaan maahan siihen asentoon, jossa lapset tekevät lumienkeleitä. Jos tekisi lumiperkeleitä. Kylmää räntää hipsutteli kasvoille.

Juha kuuli lähestyvät askeleet, muttei jaksanut kääntää päätään. Hänen ylleen kumartui uteliaan näköinen, eläkeikäinen mies punaisessa samettiasussa, tupsulakissa ja valkoisessa parrassa. Etolan muovikassista näkyi säkkikangasta. Joulupukki tästä tosiaan puuttui.

- Oletko kunnossa, joulupukki kysyi.
- Enpä taida olla, Juha vastasi rehellisyyttä tavoitellen.
- Sattuiko?
- Nämä ruumiinvammat eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä on tulossa, Juha vastasi ykskantaan.

Joulupukki ojensi kätensä ja Juha tarttui siihen epäröiden. Millainen kylähullu päivysti pukin tamineissa Bauhausin pihalla? Ja toisaalta, millainen kylähullu yrittää varastaa rautakaupan kuusen. Pukkiasuinen mies näytti kuitenkin ystävälliseltä ja Juha nousi ähkäisten ylös.

- Mitä sitten on tulossa, pukki tiedusteli.
- Avioero, jos en saa jostain joulukuusta vartin sisään. Lapset eivät takuulla halua nähdä minua enää ikinä.
- Eikö missään enää myydä kuusia?
- Ei, on liian myöhäistä, Juha huokasi syvään rintakehä vavahtaen.
- Se on kyllä huono tilanne. Vaikka ei tässä minuakaan hymyilytä. Aktiivimalli pakotti töihin ja otin joulupukkikeikan. Mutta kun pelkään ihmisiä niin sain paniikkihäiriökohtauksen tässä parkkipaikalla.
- Jestas, oletko kunnossa?

Moottoriajoneuvon lähestyvä ääni keskeytti keskustelun. Abs-jarrut säksättivät vihaisesti pysähtyessään. Vartiointiliikkeen valkoisesta autosta syöksähti ulos harmaapukuinen nuori nainen, joka harppoi leveällä askeleella heidän luokseen.

- Mitäs helvettä täällä tapahtuu, nainen tiukkasi. - Valvontakameroista näkyi, että joku yritti kiivetä aidan yli.
- No tätä on vähän vaikea selittää, Juha aloitti, mutta pukki keskeytti.
- Ei oikeastaan. Meitä pelottaa mennä kotiin. Häntä omaansa ja minua muiden kotiin.
- Mitkä mielenterveyspotilaiden kokoontumisajot täällä on? On saatana jouluaatto, tajuatteko toopet? Mulla on kinkku uunissa ja mun poika ekaa kertaa 10 vuoteen kotona. Ja mä jouduin lähtemään tänne teidän kahden pellen takia. Kiitti vaan!

- Olemme äärimmäisen pahoillamme, tämä on nyt monen sattumuksen summa, Joulupukki totesi änkyttäen.
- Joulunviettoon haluamme tästä itse kukin, Juha pahoitteli ja selitti asiansa niin hyvin kuin taisi.

Vartija oli hetken hiljaa, katsoi heitä vuoron perään ja huokasi sitten syvään.

- Okei, mä en aio päivystää tässä parkkiksella nyt yhtään pitempään. Me tehdään nyt niin, että mä haen autosta ton puutarhapihan avaimet ja pudotan ne tähän maahan vahingossa. Mä toivon, että ne löydetään myymälästä joulun jälkeen. Ja sä pukki ajat kuusivarkaan perässä niille ja otat yhden harjoituskeikan hänen perheensä kanssa. Tehän olette vähän niin kuin tuttuja nyt. Onko selvä?

Molemmat nyökkäsivät.
- Kiitos, Juha sai sanottua.
- Kiittäkää onneanne, että sattui olemaan joulu, muuten olisitte putkassa molemmat.

Hetken kuluttua kolme autoa kaarsi peräjälkeen pois Bauhausin parkkipaikalta. Räntäsade oli vaihtunut kevyeksi lumeksi ja harmaa tienoo muuttui hiljalleen valkoiseksi. Juha kuuli kuinka kuusesta putoili neulasia Volvon takakonttiin. Paras ääni maailmassa.


Joulupukin viimeinen keikka

7.12.18






Joulupukki käveli tietä pitkin. Maa oli pimeä, taivaalta satoi jotain märkää ja mustaa. Pukkia kyllästytti, edessä oli illan viimeinen keikka. Ilta oli ollut täynnä huutavia lapsia, jotka repivät lahjapapereita raivoissaan, kiukuttelivat vääristä lahjoista ja kieltäytyivät puhumasta pukille mitään, tai sanomasta edes päivää.

Lapset olivat muuttuneet 20 vuodessa ihan mahdottomiksi. Ennen ne istuivat jäykkinä jännityksestä, ehkä lauloivat pari laulua ja rapistelivat muutaman paketin varovasti auki. Nyt ne odottivat vain lahjavuorta, mekastivat ja tuskin edes huomasivat pukin käyntiä.

Muovirojua toisensa perään. Kärsivän näköisiä vanhempia design-sohvillaan, jossa he yrittivät pitää pukille edes vähän seuraa kiljumisen keskellä. Lamaantuneita isovanhempia, jotka yrittivät olla puuttumatta mihinkään.

Tämä saisi olla viimeinen joulu. Hän oli tiivistänyt viime vuosina käynnit puolesta tunnista varttiin ja nostanut hintaa, sillä niillä joilla oli pukkiin varaa, ei tuntunut olevan väliä sillä maksoiko käynti 10 vai 30 euroa enemmän kuin ennen.

Ei hänellä ollut mihinkään kiire, kun ei häntä kukaan missään odottanut. Mutta tyhjän kodin hiljaisuuskin oli parempi kuin kiittämättömien lasten kiljuminen ja riehuminen.

Pukki oli ottanut tavakseen tehdä illan viimeisen keikan ilmaiseksi sellaiseen perheeseen, jolla ei ollut joulupukkiin varaa. Niitä perheitä oli paljon, vuosi vuodelta enemmän. Nyt häntä kadutti, että oli luvannut hyväntekeväisyyskeikan sossun mukavalle tädille tänäkin vuonna. Siellä olisi varmasti joku kännissä taas. Ilmaiskeikatkin olivat menneet pahemmiksi viime vuosina.

Pitäisikö perua koko homma, pukki mietti, mutta entä jos hänellä olikin jonkun lapsen ainoa lahja ilmaispaketeissaan, jotka oli kerätty liian hyväosaisten perheiden ylijäämäleluista, lahjoituksina nekin. Ei sellaista pettymystä voinut tuottaa lapsille, jotka olivat elämässään muutenkin tottuneet lähinnä vain epäluotettaviin aikuisiin. Heidän piti saada uskoa edes joulupukkiin.

Pukki huokasi. Vielä tämä keikka, hän päätti ja sitten jään viiskymppisenä eläkkeelle näistä hommista, vaikka alan oikeasti vasta tulla joulupukin ikään.

Hän soitti ovikelloa hiljaisessa talossa, kuulosteli kuuluiko oven takaa mitään, huutoa tai rähinää tai edes elämän ääniä. Mutta asunnossa oli ihan hiljaista. Lopulta kuuluivat varovaiset askeleet.

Pieni tyttö avasi oven ja hänen silmänsä levähtivät selälleen. - Äiti, se on joulupukki, tyttö huusi ja alkoi hyppiä paikoillaan.

- Jaaha jaaha, täällä onkin vissiin kilttejä lapsia, pukki sanoi helpottuneena siitä, että tilanne vaikutti kaikin puolin rauhalliselta.

Tyttö johdatti pukin sisään pieneen, mutta siistiin asuntoon. Olohuoneessa seisoi mukavan näköinen nainen ja hymyili iloisesti.

- Tervetuloa vaan, nainen sanoi ja hänen hymykuoppansa syvenivät. - Pukkia onkin kovasti täällä jo odotettu. Maistuisiko joulutorttu tai glögi, nainen kysyi ja pukki nyökkäsi. Hän istui sohvalle ja ajatteli, että täällä voisi hetken viipyäkin, kun ei kerran ollut enää mihinkään kiire.

Tyttö lauloi jännittyneenä pari joululaulua. Sitten hän kertoi siitä, miten kiltti oli ollut koko vuoden ja mitä oli toivonut lahjaksi. - Mutta äiti kyllä sanoi, ettei pukillakaan ole ehkä niihin lahjoihin rahaa kun ei meilläkään.

Pukki rykäisi. - No katsotaas, hän sanoi ja kaiveli säkkiään toivoen, että ilmaislahjoituksista löytyisi edes jotain sopivaa.

Tyttö sai kirjan, leikkihevosen ja paloauton. - Onpa hienot lahjat, tyttö kiitti iloisena ja halasi joulupukkia, joka rykäisi uudestaan.

Nainen kysyi ottaisiko pukki ehkä lisää glögiä. Pukki arveli, että voisi ottaakin, ellei heille ollut tulossa vieraita. - Ei meille ole, nainen nauroi, - me ollaan maailmassa ihan kahdestaan. Ajateltiin tässä seuraavaksi katsoa vähän joulupiirrettyjä, pukki voi jäädä katsomaan niitä meidän kanssa, jos ei ole kiire muualle.

- Ei ole, pukki sanoi ja hymyili partansa takaa aidosti ensimmäistä kertaa koko illan aikana, - minä olen maailmassa ihan itsekseni vaan.

He istuivat sohvalla katsomassa piirrettyjä, kunnes tyttöä alkoi nukuttaa ja hän laski päänsä pukin polvelle. - Ihan paras joulu ikinä, tyttö sanoi, - tulethan ensi jouluna uudestaan?

Pukki silitti tytön hiuksia varovasti. - Varmasti tulen, hän sanoi ja tarkoitti sitä myös. Sitten tyttö nukahti.



Sisällön tarjoaa Blogger.