Oi-ko-sul-ku. Di-gi-loik-ka.

Pirjon poskilihakset kiristyivät hitaasti, mutta kun ne kiristyivät, ne menivät tiukalle. Pirjo halusi sisälle asuntoonsa, nyt heti. Hän oli koko päivän malttamattomana odottanut hetkeä, jolloin hän saisi kaataa itselleen ison lasin viiniä. Töissä oli ollut kululaskupäivä. Pirjo oli jahdannut koko päivän myyntipäälliköitä saadakseen heiltä kuluneen kuukauden kuitit sähköisenä tiliöintiä varten. Kukaan ei vastannut puhelimeen, firman kaikkien geelitukkien kännykät ilmoittivat samaa: Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.

Sitten oli mennyt yhteys verkkolevylle. Koko asema oli hävinnyt työkoneelta kuin pieru tuuletusparvekkeelle. Lopuksi Pirjo oli yrittänyt printata liitetiedostoja, mutta osaston printteri oli alkanut sylkeä ulos kuvia vähäpukeisista miehistä. Hän oli kytkenyt printterin pois päältä ja käynnistänyt sen uudestaan, mutta tulostin oli kiihdyttänyt tahtia. Kiiltäviä neliväriarkkeja housuttomista miehistä pursusi tulostimen ulostuloaukosta roteva pino. Oli ollut pakko vetää johto toistamiseen seinästä ja kikkelikuvat silppuriin, ettei kukaan vain luulisi hänen printtailleen näitä netistä. Ei hän tämmöisiä nyt ollut vailla, hän oli vailla Järvisen kululaskua, että päivän työt saisi valmiiksi, että voisi lähteä kotiin, että voisi päästä sohvalle katsomaan huolestumisohjelman Kari Hotakaista.

Pirjo oli soittanut lankapuhelimesta IT-tukeen. Puheluun vastasi hauskannäköinen Matti Kettu, jonka sangattomat silmälasit olivat menneet muodista edellisen pörssiromahduksen aikaan. Silloin kaikki pörssianalyytikot olivat käyttäneet sellaisia, nyt niitä käyttivät enää ne, jotka eivät trendeistä piitanneet. Matti oli kertonut olevansa koulutuksessa, mutta luvannut tulla katsomaan tulostimet kuntoon heti seuraavana aamuna.

– Mä tuon sulle samalla ne puuttuvat kuitit ja käydään vaikka yhdessä kahvilla, hän oli ehdottanut miellyttävän hymyilevällä äänellään ja sulkenut puhelimen.

Pieni flirttailu oli tuntunut kivalta, mutta hauskuus ei enää yltänyt tänne C-rappuun asti. Pirjo terästi kuuloaan hiljaisessa rappukäytävässä. Mitä ihmeen mölyä asunnosta kuului? Jonkinlaista hankausta ja kolinaa. Ihan kuin pölynimuri olisi hinkannut raivokkaasti pitkin kapeaa käytävää. Pirjo kurkkasi sisään postiluukusta.

Ei sssssaakeli.

Kenkätelinettä vasten nojasi Braum5X4, hänen robotti-imurinsa. Eikä Braum5X4 ollut eteisessä yksin. Se oli kietonut pitkän imuletkunsa vähän pienempikokoisen, vaaleansinisen imurin ympärille. Sitä vehjettä Pirjo ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt.

– Mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu, Pirjo älähti postiluukusta.

Ei vastausta. Pirjo huusi uudestaan ja hipaisi digitaalista ovikelloa. Kerrostalon kaikissa yksityiskohdissa oltiin haluttu olla hengästyttävän moderneja.

Muutaman sentin levyiseen ovikellon digitaalinäyttöön ilmestyi teksti: Röökillä.

Pirjon suu loksahti auki. Hän kumartui, työnsi huulensa postiluukusta sisään ja yritti kuulostaa mahdollisimman jämäkältä.

– Nyt loppuu tämä! Siellä ei saa polttaa, olen moniallerginen ja erityisherkkä henkilö!

– Anteeksi, onko teillä kaikki kunnossa, kuului hämmästynyt ääni Pirjon selän takaa. Naapurin Taru seisoi lenkkitamineissa ja näpytteli samalla juoksutoimintoa älyrannekelloonsa.

– Minua ei päästetä sisään kotiini, Pirjo ähkäisi.

Epäuskoisen näköinen Taru astui lähemmäs. Se oli virhe. Postiluukusta työntyi imurin letku, jonka varteen oli solmittu punainen rusetti.

– Me halutaan toi kello meidän bileisiin, tunkekaa se sisään postiluukusta, määräsi möreä viskibasso sisältä.

Tarun älyrannekello alkoi vilkkua väreissä. Lenkkeilijä tarttui kiljahtaen ranteeseensa.

– Ai saakeli tämä polttaa!

Kellotaulun värivilkutus kiihtyi ja Taru kiskaisi sen irti kädestään. Imurin letku nappasi kellosta kiinni ja vetäisi sen mukanaan sisään asuntoon niin että postiluukku kolahti. Oven takaa kuului naurua.

– Meillä on täällä kotibileet, lähtekää pois sieltä oven takaa seisoskelemasta kuin jotkut analogiset idiootit, sama möreä ääni jatkoi.

Postiluukku oli jäänyt raolleen ja sieltä näkyi eteiseen, joka oli täyttynyt imureista. Osa niistä piti letkuissaan Pirjon mummi-vainaan kristallisia kuohuviinilaseja. Olivat hittolaiset ottaneet ne olohuoneen lukitusta vitriinikaapista! Ja mitä nuo nurkassa lojuvat paketit ovat. Pitsalaatikoita?

Braum5X4 kietoi letkunsa tiukemmin vaaleansinisen partnerinsa ympäri, käänsi virtanappulansa postiluukun suuntaan ja sanoi miltei juhlallisesti.

– Saat tämän asunnon takaisin puoliltaöin. Meillä on täällä siihen asti Herttoniemen digilaitteiden syysjuhla. Olkaa hyvä ja poistukaa, tai joudumme testaamaan teihin uutta tuhoalgoritmia.

Pirjo ehti vielä nähdä, kuinka kaukosäätimellä toimiva kirkasvalolamppu pyörähti eteisen käytävältä nurkan taakse ja vihelsi mennessään Shakiraa.

Taru häipyi paikalta juoksuaskelin. Postiluukku kolahti kiinni. Pirjo oikaisi vinoon mennyttä villamyssyään. Mitä hänen pitäisi tehdä? Mihin hänen pitäisi mennä? Poliisille tekemään rikosilmoitus älylaitteiden laittomista kotibileistä?

Hämmentyneenä Pirjo käveli hiljaa takaisin bussipysäkille. Ehkä kannattaisi vain palata töihin. Siellä sentään saisi olla rauhassa ja ne kuittityötkin olivat jääneet kesken.

Työpaikalla Pirjo huomasi, että avokonttorin nurkkauksessa paloi valo. Pirjo asteli hiljaa kohti valonlähdettä ja huomasi, että IT-tukihenkilö Matti Kettu istui tuolinsa etureunalla tietokoneen tuplanäyttöihin syventyen. IT-miehen sormet liukuivat nopeasti mustalla näppäimistöllä. Matti huomasi Pirjon ja hymyili.

– Se koulutus oli ihan turha. Mä tulin tänne toimistolle selvittämään sitä printterivikaa. Mutta tämä on kyllä outo juttu kerta kaikkiaan.

Pirjo hymyili takaisin. Tietokoneen näyttöjä hartaudella tuijottava Matti näytti himmeässä konttorivalaistuksessa vähän Kari Hotakaiselta. Sillä oli sellainen pieni kuoppakin alahuulen alla. Ei se päivänvalossa näkynyt.

– Ei millään pahalla, mutta näytät siltä, että sulla on ollut aika pitkä päivä, Matti jatkoi.

Pirjo nyökkäsi ja alkoi kertoa temppuilevasta ovikoodista, kodin valloittaneista digilaitteista ja tyhjistä pitsalaatikoista eteisessä. Matti Kettu kuunteli tarkkaavaisena.

– Kuulostaapa kiehtovalta, hän myhäili ja ehdotti, että jos Pirjo haluaisi, hän voisi tulla tarkastamaan imurin ohjelmistopäivityksen. – Sen kovalevylle on varmaankin päässyt kasaantumaan liikaa hulluja ideoita.