Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Rikkaat ja kauniit

31.8.18


Siivottuaan hotelleja 20 vuotta Leena sai kansainväliseltä ketjulta palkinnoksi viikon missä tahansa maailman hotellissa. Ainoastaan lennot piti maksaa itse.

Leena alkoi tutkia ketjun hotelleja jo vuotta etukäteen. Pitäisikö olla viisi tähteä, vai riittäisikö neljä, jos ympäristö olisi ihanan eksoottinen ja kaunis, jotain, mitä hän ei ollut osannut kuvitellakaan? Ja oliko hänellä riittävä vaatevarasto viiteen tähteen muutenkaan?

Hän oli hotellisiivoajana hyvä, alan huippuja. Hän piti työstään, siinä sai tulosta aikaan ja oppi ihmisestä sellaistakin mitä ei halunnut. Huoneista näki heti, oliko siellä pidetty orgiat vai luettu laatikossa olevaa Raamattua - jälkimmäisissä oli usein pedattu sänky lähtiessä niin, että tyynyssä näkyi vain pieni painauma siinä, missä asukas oli nukkunut. Mutta oli Raamattua joskus luettu selvästi katumustarkoituksissakin, ihmisillä tuli helposti jumala mieleen kun synti oli päässyt yllättämään maailman turuilla ja teillä.

Työn ikäviin puoliin kuului se, että ihmisen eritteistä tuli opittua sekin, mitä ei varmasti lääkärikouluissa opetettu ja niitä löytyi mitä yllättävimmistä paikoista. Mutta pääosin työ oli mukavaa ja suomalaiset suhteellisen siistiä kansaa.

Aikansa esitteitä tutkittuaan Leena päätyi palkintomatkalle Kreetalle. Atlantin takaisten paikkojen lentohinnat ylittivät hänen budjettinsa pahasti ja tarkemmin ajatellen hän oli aina halunnut Kreetalle ystävien kehujen perusteella. Hotellissa oli vain neljä tähteä, mutta se näytti riittävän hienolta silti. Kerran elämässä piti nähdä, miten kauniit ja rikkaat lomailevat ulkomailla. Sitten jaksaisi taas siivota sviittejä ne 20 vuotta, jotka eläkkeeseen olivat vielä jäljellä.

Hotellin aulassa kiilsi vaalea marmori ja tuoksui hajuste, jossa oli aavistus jasmiinia ja merisuolaa. Peittämään voimakkaan desinfiointiaiheen hajun, kuten hän hyvin tiesi. Näissä lämpötiloissa tarvittiin vahvoja aineita pitämään bakteerit ja vatsataudit loitolla. Vaan pysyivätkö silti, Leena mietti, käsidesiä oli onneksi mukana monta purkkia.

Miellyttävä ja äänetön ilmastointi liikutti ilmavirtaa hitaasti. Henkilökunta otti hänet kohteliaasti vastaan, vaikka hän ei saanut montaakaan englannin kielistä sanaa suustaan. Hän oli toiminnan nainen, ei mikään suupaltti.

Huone oli yllättävän pieni, mutta moitteettoman siisti. Kylpyhuoneen viemärit olivat huonot, niistä valuisi vesi ulos heti. Se teki kylpyhuoneen hygieenisuudesta puutteellisen. Hän siivosi lattian, pöntön ja hanat varmuuden vuoksi uudelleen siivousvälineillä, jotka oli pakannut laukkuunsa kotona tällaisten tilanteiden varalta.

Parvekkeelta oli kaunis näköala uima-altaille, mutta lattia oli huonosti pesty. Se tuntui jotenkin tahmealta. Nyt pitää rentoutua ja unohtaa hygienia, hän päätti. Ollaan sentään lomalla. Ilokseen hän löysi hotellin kaapista valkoiset sisätohvelit, jotka suojaisivat jalkoja parvekkeella.

Lakanat olivat onneksi puhtaat ja sileät, niissä nukkui hyvin.

Aamulla hän puki päälleen siistin kesämekon ja lähti aamupalalle. Hyvänen aika, mikä melu! Valtava ruokasali velloi turisteja, jotka jonottivat pannukakkuja ja mehuja kärttyisen näköisinä. Tarjoilijat kopistelivat kiireisen näköisinä edes takas. Hän etsi ulkoa mahdollisimman kaukaisen pöydän ja istui sille tietämättä mitä tehdä. Lopulta hän lähti jonottamaan muiden mukana saliin, mutta valitsi lopulta vain jogurtin, omenan ja palan patonkia valtavien ruokatiskien joukosta.

Liikaa ruokaa. Liikaa vaihtoehtoja. Aamupala muistutti enemmän lounasta kuin aamiaista. Tunnelma oli hektinen, salin kivilattiat kaikuivat ja hiki valui naisten toppien selässä.

Rikkaat ja kauniit ovat kiukkuisen näköisiä lomallakin, hän päätteli. Vaatteet ovat kauniita ja korot korkeita, mutta kukaan ei näytä rentoutuvan. Vai johtuiko se melusta ja kiireisestä tunnelmasta?

Ehkä uima-altaalla on mukavampaa. Hän siirtyi aamupalan jälkeen altaalle aurinkovarjon alle makoilemaan. Mitähän täällä nyt tehdään, hän mietti ja seurasi muiden touhuja. Enimmäkseen ihmiset vain torkkuivat tai makasivat varjojensa alla. Joku luki kirjaa, toinen selasi puhelinta. Välillä käytiin uimassa.

Tunnin kuluttua hän oli kuumissaan ja pitkästynyt. Rikkaiden ja kauniiden ihmisten elämä tuntui aika ikävältä. Tällaistako pitäisi jaksaa kokonainen viikko?

Jotain muuta oli keksittävä. Hän meni mukaan vesijumppaan ja kokeili joogatuntia. Kuumuus vaivasi ja hän kaipasi viileää metsäkävelyä. Pienessä kylässä ei ollut paljonkaan näkemistä. Helle uuvutti siihen tottumatonta. Hän nukkui pitkiä päiväunia ja kävi illalla syömässä nopean aterian meluisassa buffetissa, jossa kärsivät kokit hikoilivat päättymättömien pihvirivien takana. Rikkaat ja kauniit näyttivät illalla yhtä huonotuulisilta kuin aamuisin. Melu oli edelleen huumaava. Mieleen tulivat kouluajat ruokaloineen ja laitoskeittiöineen, eikä hän jaksanut jonottaa koskaan toista kertaa edes jälkiruokaa.

Kolmen päivän kuluttua hän totesi nähneensä riittävästi. Hän siirsi lentolippunsa aiemmaksi ja käveli respaan matkalaukkunsa kanssa. "I go home now", hän sanoi päättäväisesti. Kohtelias mies hämmästyi. Hän kysyi eikö hotelli miellyttänytkään. Leena nyökkäili: "Yes, I like it, very much", hän vastasi ja mies tyytyi siihen ilmeettömästi nyökäten. Rikkaat ja kauniit saivat elämässä monia päähänpistoja ja heillä oli varaa toteuttaa ne kaikki, siihen oli hotellin henkilökunta koulutettu.

Mielessään Leena mietti, että hotelli oli hieno, siellä vietettävä elämä ei niinkään. Rikkaat ja kauniit saivat pitää luksuselämänsä, hänen elämänsä oli parempaa.



Merimetso

24.8.18
Kuva: Ray Hennessy

Menin internetiin. En kovin usein mene, mutta nyt oli tilanne päällä. Kun lähdin aamulla veneellä kaupalle, huomasin, että viereisellä luodolla istui musta merimetso. Iso kuin mikä. Siellä se edelleen tönötti velmun näköisenä, kun tulin takaisin, siivet levällään kuin vastaanottaisi jotain lähetystä toisesta aurinkokunnasta.

Serkku oli kertonut, että merimetsot olivat kuin heinäsirkat. Oli vain ajan kysymys, milloin koko suku tulisi mukana. Sen jälkeen kuulemma asuisin valkoisella kakka-aavikolla ja laiturin nokasta loppuisivat ahvenet. Naapurin biologi oli eri mieltä, se väitti, että niemennokassa asuva merikotka pitäisi huolen mahdollisen yhdyskunnan koosta, mutta pidin serkun varoitusta uskottavampana. Heikki oli vähän sellainen risuparta, jolla oli katolla aurinkopaneelit.

Internetistä löytyy aina kaikki tieto, niin tälläkin kertaa. En halunnut merimetson häätöön mitään kepulikonsteja käyttää, mutta Suomi24-palstalta sain hyvän vinkin. Vähän omituiselta se kuulosti, mutta kyseessä oli kuulemma ihan sallittu menetelmä ja joku tiesi kertoa, että se oli hyvin tehokaskin, jos sen suorittaa oikeaan aikaan. Mutta tämä toimenpide tuottaisi tulosta vasta 3–5 vuoden kuluttua, joten toimeen oli syytä ryhtyä heti.

Oli aika ilkeä koillistuuli, jäät olivat vasta lähteneet ja meri huokui kylmää, mutta ei auttanut viivytellä. Hain kaapista pullon rypsiöljyä, laitoin pilkkihaalarit päälle ja työnsin veneen vesille. Soudin, ettei se olisi säikähtänyt moottorin ääntä.

Siellä se istui edelleen, mustana ja jotenkin passiivisaggressivisena. Se näytti joltain esihistorialliselta pedolta, joka voisi helposti syödä kaikki itseään pienemmät otukset kilometrin säteeltä. Lintu tuijotti minua tiukasti kun soudin lähemmäs. Huikkasin sille, että nyt tulee lähtö, mutta ei se tehnyt elettäkään lähteäkseen. Hetken aikaa arvioin, miltä etäisyydeltä toimenpide vielä vaikuttaisi mutta soudin niin lähelle kuin uskalsin.

Otin öljypullon käteen ja aloin suorittaa tehtävää. Kylmähän siinä tietysti tuli. Enkä ollut ikinä sillä tavalla tehnyt, tietenkään, että vähän sotkuistakin se oli. Mietin, että lähteekö se öljy ikinä pois munista ja haalarista. Parin minuutin päästä tuli mieleen sekin, että kuinka kauan tätä pitää jatkaa ennen kuin meisseli menee siniseksi. Onneksi netissä sanottiin, että kerta riittää.

Biologi oli tietenkin ollut kaislikon reunassa kiikaroimassa jotain perushaikaraa ja huomasi minut. Se ajoi veneellä siihen viereen ja kysyi, että mitä ihmettä puuhaat. Sanoin, että häädän merimetsoa, tietenkin, luulisi biologin ymmärtävän. Heikin naamalle nousi monitulkintainen ilme. Se kysyi, että mistä olen tietoni löytänyt. Sanoin että Googlesta katsoin. Että merimetso lähtee, kun munat öljyää eikä minulla ollut mitään syytä epäillä nimimerkkiä Karde-68. En minä mistään yhdyskunnasta kysynyt vaan yhdestä merimetsosta.

Naapuri sanoi, että tässä on ehkä nyt väärinkäsitys. Se käski lopettaa öljyämisen ja nostaa kalsarit  ylös ennen kuin Terttu näkisi ja lisäsi, että eiköhän mennä kahville.

Siinä kahvin ääressä sitten juteltiin vähän Suomen linnustosta. Heikki kertoi, että häiritsevien yhdyskuntien häätöjä sai tehdä poikkeusluvalla. Ja että siinäkin tapauksessa piti öljytä ne merimetson munat. Vastasin, että eihän niitä nyt tähän aikaan ole. Eikä ainakaan yksinäisellä linnulla. Heikki oli tästä ihan samaa mieltä.

Mutta seuraavana päivänä merimetso oli poissa. Luoto oli tyhjillään. Aallot saivat iskeä rantakiviin ihan vapaasti. Se kierokaulainen mölkerö ei katsonut enää minua kritisoivasti kun ajoin kaupalle. Laitoin naapurille voitonriemuisen viestin.

Kävin myös keskustelupalstalla kiittämässä Karde-68:a erinomaisesta vinkistä. Kerroin, että vaatii kyllä vähän tahtoa tähän aikaan vuodesta öljytä muniaan navakassa koillistuulessa, mutta näyttää tehoavan hyvin. Laitoin tiedoksi, että öljyäminen tehoaa noin kymmenen metrin etäisyydeltä, ei tarvitse pelätä että dinosaurus haukkaa pippelistä. 

Illalla kun istuin saunan jälkeen laiturilla, tuli jopa vähän ikävä merimetsoa. Se oli ollut hieno kohtaaminen luonnon kanssa, kuitenkin. Bonuksena oli koko päivän mukava olo, kun kalsarit eivät hiertäneet enää lainkaan. Munien öljyämistä voi kyllä suositella ihan kaikille.

Mari-Sisko neuvoo koulutielle

17.8.18



Hyvä Mari-Sisko,

esikoinen aloitti koulun ja huoli on suuri! Lapsi ei osaa mennä itse vielä kouluun, kavereita ei tunnu oikein löytyvän, läksyt unohtuvat enkä osaa muovittaa kirjoja.

Ja otetaanko sinne mukaan kuravaatteet vai ei? Jouduin vahingossa vanhempaintoimikuntaankin, vaikka en tiedä koulunkäynnistä 30 vuoden tauon jälkeen mitään. Wilman appi ei toimi enkä saa sieltä viestejä - mistä nyt tiedän, onko lapsella kaikki hyvin vai ei?

Lapsi on iltaisin aivan väsynyt ja niin olen minäkin. Onko tämä tällaista seuraavat 15 vuotta?

Kysyy
Väsynyt koululainen


Hyvä Väsynyt koululainen,

tai hänen äitinsä. Voi teitä esikoisten vanhempia! Maailma on täynnä turhia murheita ja koulu on varmasti niistä yksi.

Viiden lapsen kokemuksella voin vakuuttaa: koulu pitää lapsista huolen. Jos ei pidä, saat asiasta takuulla 70 Wilma-viestiä päivässä perille tavalla tai toisella, ei huolta siitä. Laita kuitenkin asetuksista päälle se nappi, jossa sallit sähköpostit ja kaikki muutkin tuuppaukset kaikkiin laitteisiin kesken työpäivän. Entä onko lapsella toinen huoltajaoletettu? Jos on, muista huolehtia siitä, että hän saa viestit myös. Silloin voit jopa ehkä jättää itseltäsi hälytykset pois ja keskittyä siihen, mikä on nyt sinulle liian monen vuoden paitsion jälkeen tärkeintä elämässä eli työuraasi.

Vanhempaintoimikunta on kyllä virhe. Voitko jotenkin luistella siitä vielä pois? Se ei missään nimessä sovi esikoisten kuormittuneille vanhemmille. Jos lapsella on toinen huoltajaoletettu, tunge hänet sinun tilallesi sinne. Mene itse jumppaan. Tai aloita muu harrastus, josta olet haaveillut viimeiset 7 vuotta. Olet sen ansainnut - nyt on yhteiskunnan vuoro huolehtia herrantertustasi. Tai toisen huoltajaoletetun. Viestistäsi aistii sellaisen kuormittuneen sävyn, joka kertoo siitä, että lasten- ja kodinhoito ei ole ehkä ollut aivan tasa-arvoista tähän asti. Asia on syytä korjata nyt viimeistään.

Mitä tulee muovitukseen, se on kieltämättä koulutien helvetillisin asia, eikä vähiten siksi, että kirjat ovat niin heikkolaatuisia nykyään. Onneksi muuttuvat kohta sähköisiksi nekin ja päästään muovituksesta.

Suosittelen siirtämään tämän ikävän tehtävän jo heti alusta asti lempeästi mutta jämäkästi toiselle huoltajaoletetulle. Hänelle suosittelen Youtubesta kirjastontätien opetusvideoita. Niiden avulla ei voi erehtyä. Jos tulee kuplia, mitä siitä. Maailmassa on isompiakin kuplia, kuten Amerikan presidentti.

Ylipäänsä nykylapsia hyysätään liikaa. Siperia opettaa. Sen aikaa kannattaa saattaa kouluun, että varmasti katsoo ne autot huolella eikä harhaudu leikkipuistoon. Mutta lopulta koittaa päivä, kun et saa enää saattaa vaikka haluaisit. On sinun kannaltasi parempi, että se päivä tulee ennemmin kuin myöhemmin.

Meidän viides lapsi ei olisi huolinut minua mukaan edes ekana päivänä. Hänestä tulee varmasti menestyjä.

Ja jos ei tule, mitä sitten, maailmassa tarvitaan niitäkin, jotka eivät menesty. Voivat olla onnellisempiakin, kuten meidän neljäs lapsi. Lahjattomin ja onnellisin kaikista.

Kyllä koulu omistaan huolen pitää - se on sentään maailman paras koulu.

Huoli pois ja jumppaamaan!

Hyvin terveisin,
Mari-Sisko



Teleskooppikäsi

10.8.18


Siellä hotellin päivällisbuffetissa minä sen ensimmäistä kertaa huomasin. Pitkän italialaismiehen perheineen. Jäntevä ja ketterä kaveri, kantoi kolmea lautasta samalla tavalla ammattimaisesti kuin tarjoilijat, yhtä kullekin lapselleen. Kiiltävä, musta tukka vain heilahteli kun hän haukan katseellaan bongaili, missä saarekkeessa olivat parhaat ruoat kuten spaghetti ja lihapullat. En itse nähnyt ihmisten takaa mitään, seisoin vain hitaasti eteenpäin matelevassa jonossa, jossa britit tönivät ja ruotsalaiset pälpättivät.

En ymmärrä, kuinka hän sen teki. Jotenkin mies tuli lautasineen jonon sivusta ja teleskooppikädellään vei lihapullakauhan nenäni edestä ja lappoi lautasille loput pullat. Minulle jäi vain nahistuneita ranskalaisia ja kuivuneita kyljyksiä sekä jotain paikallista kalamuhennosta, joka haisi naapurimökin ruoppaustyömaalle. Olin ottanut liian vähän lautasia, joten joutuisin jonoon vielä uudestaan.

Lapset nostaisivat pöydässä kamalan metakan. Hiki valui ohimolta poskelle ja läppäsin sen pois, liian kovaa kun luulin kärpäseksi. Ruotsalainen kysyi, olenko kunnossa.

Pistin ärtymykseni väsymyksen piikkiin, olimme lähteneet kotoa aikaisin aamulla ja palanneet kertaalleen hakemaan passejakin. Lomakohde oli hieno saari Välimeren rannikolla. All-inclusive paketti oli ollut hintava, mutta Marika oli sanonut ettei aikonut enää kertaakaan lomalla kinastella siitä, missä syödään, ja tilata lasten mozzarellapizzaa ilman mozzarellaa.

Seuraavana aamuna heräsimmekin oikein hyväntuulisina ja olimme aamiaisbuffetissa ensimmäisiä. Kahden tunnin aikaero oli siitä hyvä, että kerrankin olimme aamuvirkkuja. Allasalue oli upea, siellä oli pikkulapsille oma matala allas ja iso lämmitetty allas, vähän kauempana oli viileämpi quiet pool, jossa saattoi uida matkaa.

Menimme aamiaisen jälkeen huoneeseen hetkeksi lepäämään, rasvaamaan lapset ja vaihtamaan vaatteet, mutta tulimme selkeästi altaalle liian myöhään. Kaikki parhaat paikat ison altaan ympäriltä oli viety. Tarjolla oli vain vauva-altaan paikkoja tai kauempana ravintolan vieressä, jossa ei ollut edes varjoa. Otimme jälkimmäisen, koska vauva-altaalla oli valtavasti ruotsalaisia. Italialaismies tuli perheineen tunnin meidän jälkeemme, ja olin vähän vahingoniloinen, kunnes huomasin, että se saakelin Luigi oli käynyt ilmeisesti jo aamuyöllä laittamassa ison altaan reunalle viiteen tuoliin allaspyyhkeet. Perhe marssi suoraan omille paikoilleen. Alkoi taas ärsyttää.

Ne olivat kuin jostain elokuvasta, kaikki ruskeita ja solakoita, näyttäviä värikkäissä uima-asuissaan. Perheen lapset osasivat sukeltaa tyylikkäästi pää edellä, myös nuorin, joka oli noin viisivuotias. Sitten ne leikkivät altaassa kiltisti keskenään, nauroivat ja vuorottelivat maskin kanssa. Mira ja Petteri sen sijaan olivat valkoisen aurinkovoiteen peitossa ja hyppivät pommilla hiljaiseen altaaseen ennen kuin kävin huutamassa että äkkiä pois sieltä. Niille tuli saman tien riitaa siitä kumpi oli unohtanut pakata uimalasit ja Petteri alkoi itkeä, että Mira kiusaa.

Seurasin italialaisperhettä silmä kovana. Luigi lähti uimaan matkaa ja rouva asettui lukemaan aurinkotuoliin, se ei uinut, sillä oli niin paljon koruja, että se olisi oletettavasti uponnut suoraan pohjaan. Tarjoilija toi hänelle punaisen smoothien, Luigi oli sen hänelle tilannut. Yritin allasbaarista tilata Marikalle samanlaista, mutta Marika sai tuopillisen mansikkamargaritaa ja hermostui, että miten kuvittelin, että hän voisi kymmeneltä aamulla juoda puoli litraa tequilaa. Join sen kiihdyksissäni itse, nukahdin aurinkotuoliin ja poltin selkäni niin pahasti, että saisin loppuloman olla altaalla paita päällä.

Lounaalla oli hirveä krapula. Kaadoin tuoppini lattialle. Petteri tilasi juustohampurilaisen ilman juustoa. Ruotsalainen kysyi, olenko kunnossa.

Pääsimme seuraavana päivänä paremmalla rasvaustaktikoinnilla nopeammin altaalle ja vähän paremmille paikoille, mutta ei auringon puolelle. Ehdotin, että vähentäisimme lasten aurinkovoiteen määrää, mutta vaimo sanoi, ettei ihosyövän kanssa ollut leikkimistä. Niistä ei ruskeita tulisi koskaan, marmatin, mutta Marika ei kunnellut vaan lähetti ostamaan respasta lisää viisikymppistä. Ostin itselleni ruskeaa öljyä, jossa ei ollut suojakertoimia lainkaan, ja samanlaiset valkosankaiset Wayfarerit kuin Luigillakin oli.

Illalla laitoin kellon herättämään viideltä aamuyöllä ja vein pyyhkeet altaalle. Sain vihdoin paikat sieltä, mistä halusin, ja tunsin oloni oikein tyytyväiseksi ensimmäistä kertaa koko lomalla.

Levitin aamupalan jälkeen itseeni kosolti ruskeaa öljyä ja lähdin etukäteen altaalle maireasti hymyillen. Järkytyksekseni huomasin, että italialaisperhe makasi paikoillamme. Tunsin kuinka otsasuoneni alkoi tykyttää ja kävin kysymässä pool boylta, missä hitossa pyyhkeemme olivat. Poika sönkkäsi, että eräs herra oli tuonut ne, ja muistutti, että paikkojen varaaminen oli kuulemma kiellettyä. Jatkoi vielä, että allasalue aukeni vasta yhdeksältä. Huusin pojalle, että onko täällä italialaisille eri säännöt.

Päätin mennä sanomaan Luigille suorat sanat. Harpoin kohti aurinkokaarretta ryhdikkäästi, mutta sitten jalkani lipesi. Kaaduin, löin pääni altaan reunaan ja upposin veteen. Silmissä musteni, viileä vesi solisi korvieni yli ja vedin vettä henkeen. Tunsin ohikiitävän hetken ajan täydellistä rauhaa, kunnes valkoisten kuplien takaa näin jotain pitkää ja karvaista kurottuvan minua kohti. Teleskooppikäsi tarttui simppareihini ja nosti minut altaan pohjalta ylös. Kun avasin silmäni, näin kuinka Luigin kaarevat huulet lähestyivät suutani ja puhalsivat minuun italialaista ilmaa. Yritin huutaa, että älä saatana, mutta suusta tuli pelkkää yskimistä.

Ihmiset hurrasivat, olinhan elossa. Luigi oli sankari. Marika oli ottanut kuvan pelastusoperaatiosta. Se näytti siltä kuin olisi ollut kiihkeällä lemmenlomalla Luigin kanssa. Ruotsalainen tuli kysymään, olinko kunnossa.

Loppuloman luin kirjaa. Päässäni oli kymmenen tikkiä ja nilkkani murtunut. Hotelli oli erittäin pahoillaan kaatumisestani ja järjesti pyörätuolilleni ja perheelleni erikoispaikat allasbaarin viereiseltä nurmikolta. Meille tuotiin koko ajan perunalastuja, smoothieita ja kahvia hotellin piikkiin. Illalla saimme syödä buffetin hinnalla ala cartessa.

Johtaja tuli kertomaan, että allasalueen liukkauden torjuntaan oli panostettu nyt palkkaamalla uusi pool boy. En kertonut heille, että kaatumiseni johtui siitä, että ostamani aurinkoöljy ei ollut imeytynyt nahkaani vaan tihkunut hien kanssa huokosista ulos ja valunut kantapäihin.

Perhe näytti kuitenkin tyytyväiseltä. Lapset olivat hieman ruskettuneet ja Marika innostunut uimisesta. Yritin olla ajattelematta, että tämä johtui vain siitä, että minuun oli elvytyksessä tarttunut italialaisen perheenisän henki.

Henkien saari: ensimmäinen luku

4.8.18





Iloista elokuuta! Käynnistämme Novelliblogin syyskauden julkaisemalla ensimmäisen luvun Inan ensi viikolla ilmestyvästä Henkien saari -romaanista.



Vene tulee sumusta. Se lipuu perässämme yhtäkkiä tummana hahmona kaiken harmaan sisällä. Juuri tätä varten Joel on komentanut minut ulos tähystämään muita veneitä, sillä meidänkään ei pitäisi olla täällä.

Sää yllätti meidät, kuten saaristossa usein käy. Kaupalla paistoi vielä aurinko, emmekä uskoneet kauppias-Börjen varoituksia säätiedotuksesta ja poikkeuksellisen sankasta merisumusta. Olemme kaupunkilaisia, Joelkin, vaikka hän tuntuu unohtavan sen välillä. Veneessä on plotteri ja tutka, mutta Joel ei pidä ajamisesta vain niiden varassa, varsinkaan silloin, kun Fanni on kyydissä. Fannin takia esitämme rauhallista ja annamme hänen pelata iPadilla niitä pelejä, jotka ovat normaalisti kiellettyjä. Hän on elämäänsä ihan tyytyväinen eikä huomaa kireitä tiuskaisujamme.

Tutkasta huolimatta Joel ei ole ilmeisesti nähnyt venettä, sillä hän tähyilee hytissä vain eteenpäin. Yritän kannelta viittilöidä ja huutaa veneelle, että he ovat liian lähellä meitä, mutta en näe veneessä ketään.

Kun ymmärrän lopulta kääntää katseeni veteen, alan huutaa. Ympärillämme kelluu oransseja tyhjiä pelastusliivejä. Liivejä on ainakin viisi, yritän tähyillä pinnan alle, harooko jossain käsi kohti pintaa. Mutta vesi on sumun alla tyyni ja tasainen veneemme keveitä peräaaltoja lukuun ottamatta.

Vene kaartaa meitä kohti äänettömästi ja on jo meissä melkein kiinni. Se aikoo ajaa päälle. Ilman matkustajia.

Seison veneen kannella ja huudan suoraa huutoa, joka herättää muiston jostain kaukaa. Suljen silmäni ja huudan, pakokauhu yrittää salvata henkeä ja tunnen, että vain huuto pitää minut hengissä. Joel pysäyttää moottorin ja juoksee ulos hytistä. Hän ottaa minusta kiinni rauhoittavasti ja yrittää tähyillä sitä mitä huudan. En pysty lopettamaan huutamista. Jos huudan, pysyn elossa.

Fanni tulee hytin ovelle, mutta Joel käskee hänet takaisin sisään tiukalla opettajan äänensävyllään.

Kun viimein lopetan huutamisen Joelin sylissä, venettä ei enää ole. Se on kadonnut sinne, mistä tulikin enkä tiedä, mikä se paikka on.

Joel sanoo, että näin unta, että kaikki on hyvin. Äidillä särkee vain vähän päätä, hän sanoo Fannille, joka nyökkää ja lukittautuu takaisin iPadinsa sisään.

Istun hytissä ja tuijotan ulos, yritän tähyillä taivasta, mutta sumun sisään ei näe mitään. Siellä ei ole ketään, vain me ja meidän veneemme, matkalla takaisin saareen.






(Ina Westman: Henkien saari, Kosmos 2018. Ilmestyy 9.8. Ennakkotilausmahdollisuus mm. Adlibriksestä.)

Sisällön tarjoaa Blogger.