Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lasten takia



Skoda loikkasi liikkeelle kuin säikähtänyt jänis ja sammui saman tien.

Turkanen! Tarmo kirosi jo toista kertaa saman päivän aikana. Korkokengät olivat itse sielunvihollisen keksintö, siitä ei ollut epäilystäkään. Miten ihmeessä kaasupoljinta saattoi painaa ilman, että kantapää oli kiinni lattiassa, ei mitenkään! Mutta eipä Hilkka ollut tainnut korkokengillä ajaakaan vaan vaimolla oli aina ollut autossa matalakantainen kenkäpari. Tämän takia siis.

Tarmo potkaisi kengät jaloistaan pelkääjän puolen jalkatilaan. Hän ei pitäisi näitä yhtään enempää kuin oli pakko. Olikohan sukkasillaan ajaminen oikeasti rikos vai pelkkä myytti? Hän käynnisti auton uudelleen. Lasten takia tämä oli nyt hoidettava.

Kalliitkin ne olivat olleet, koon 43 punaiset korkokengät. Oli pitänyt Saksasta asti tilata, kun ei marketista kehdannut edes kysyä. Huulipunan ja sukkahousut Tarmo oli juuri ja juuri iljennyt käydä ostamassa kun oli joulusesonki, ja Fidassa oli ollut kahdella eurolla punainen paljettijakku. Myyjälle hän oli selittänyt menevänsä naamiaisiin. Eikä se vale ollut, joulupukki oli maailman suosituin miesrooli, vaikka siitä ei oscareita jaettukaan. Toivottavasti Hilkka ei suuttuisi, että hän oli lainannut sen punaista Marimekon yöpaitaa. Kyllä se ymmärtäisi, vaimo oli lempeä luonne eikä pilvenreunalta enää vihoiteltu muutenkaan. Sitäpaitsi lasten takia sekin oli tehnyt kaiken, leiponut yöllä synttärikakkuja ja sitten kärrytellyt lapsenlapsiaan, vaikka olivat olleet oksennustaudissa.

Tarmo nielaisi. Oli ensimmäinen joulu ilman Hilkkaa. Mitään uutta haastetta ei todellakaan olisi tähän jouluun kaivattu, mutta ei Tarmo ollut koskaan osannut sanoa omalle tyttärelleen ei.

Tarmo pysäytti auton omakotitalon pensasaidan viereen ja toivoi, etteivät lapset tunnistaisi autoa. Eikä kukaan muukaan. Oli jo riittävän paha, että naapurin ukko oli tullut omalla parkkipaikalla vastaan ja kysellyt, mihin strippibaariin hän oli matkalla. Ei mitään tajua nykymaailmasta silläkään, joulupukinkin piti uudistua!

Eikä tätä kauaa enää kestäisi muutenkaan, lapset kasvoivat yhdessä hujauksessa. Viivin nuorimmainenkin olisi ensi vuonna jo tokaluokkalainen eikä enää uskoisi koko pukkiin jos uskoi nytkään.

Tarmo kumartui runnomaan kengät uudestaan jalkaan ja löi otsansa äänitorveen. Auto päästi kumean tuuttauksen ja viereisen talon verhot heilahtivat. Varpaat olivat muuttuneet vartissa jääkylmiksi ja jäivät kengänkärjessä kummallisesti ristiin. Tarmo avasi varovasti auton oven ja nousi ulos. Pihatie oli hiekoituksesta huolimatta jäinen ja kengät tuntuivat huterilta. Kun Tarmo kääntyi laittamaan ovea kiinni, jalka lipesi alta ja hän rojahti kontilleen jäiseen vesilammikkoon. Paljettitakki kastui, yöpaidan helma meni kuraiseksi ja sukkahousut aukesivat polvesta. Nilkkaankin sattui. Turkasen turkasen turkanen, tämäkin vielä! Eikö naisille tehty yhtäkään järkevää pukinetta? Miten tässä maassa yksikään nainen pystyi liikkumaan kotoaan mihinkään? Hilkka ei ollut valittanut, mutta eihän se ikinä mistään.

Tarmo nappasi korkokengät toiseen kainaloonsa ja könysi ylös. Hän nosti lahjasäkin takaluukusta ja nilkutti lätäköitä väistellen ovelle. Tähän showhun hän ei kyllä toiste suostuisi vaikka tytär kuinka pyytäisi. Vanhassa pukkiperinteessä ei ollut mitään vikaa, sanokoot lehdet mitä sanoivat. Kaikki oli muutenkin mennyt sekavaksi kun ei enää tiennyt mistä kukakin loukkaantui, virsistä tai joulupukista.

Tarmo veti syvään henkeä ja painoi tuttua ovikelloa. Hän kuuli Aapon riemusta korkean naurun ja  ovelle tömistävät askeleet. Ovi aukesi vauhdikkaasti, mutta hymy kuivui samantien pojan kasvoille. Tarmo kohotti kätensä tervehdykseen, mutta poika oli jo kääntynyt kannoillaan.

– Äiti, se onkin sulle, Aapo huusi pettyneenä ja lampsi takaisin olohuoneeseen.

Eteisen ovi jäi auki ja Tarmo näki kuinka olohuoneen sohvalla istuva Sanni tuijotti puhelintaan. Sekin oli niin iso tyttö jo, vielä pari vuotta sitten se oli suostunut laulamaan pukille mutta ei enää. Sanni vilkaisi uteliaasti ovelle ja jäi tuijottamaan Tarmoa. Sitten tyttö nosti puhelimensa ja Tarmo näki salamavalon välähtävän.

Samassa Viivi tuli ovelle.
– Niin? Isä..? Sinäkö se todella olet? Mitä ihmettä?!
Tytär käännähti vikkelästi ja nykäisi nopealla kädenliikkeellä eteisen välioven kiinni ja katkaisi Sannin aloittaman instaliven.
– Isä, taivaan tähden, mitä tämä on?
– Niin, tässä minä nyt olen.
– Oletko tullut hulluksi? Miksi olet pukeutunut drag queeniksi ja ajanut partasi, en meinannut tuntea!
– Minä vain yritin toteuttaa sinun toiveesi!
– Minun toiveeni? Transupukista vai? Viivi tirskahti.
– Ei, vaan siitä... mikä se nyt oli... feminiinipukista! Siinä jutussa sanottiin, että nyt kaivataan feminiinipukkia.
– Missä jutussa?
– Siinä minkä lähetit sähköpostiin!
– Isä rakas, siinä jutussa puhuttiin feministipukista. Ja minä lähetin sen siksi, että olet aina ollut feministi! Siinähän luki, että tällainen kiitos tänäkin vuonna.

Tarmo räpytteli silmiään.
– Minä luulin että... sinä halusit... että minun pitäisi uudistua, olla naismaisempi.
– Ei, anna kun selitän. Feministipukilla on vain modernit arvot, kuten sinulla. Olet antanut minun ja Veikon ja lastenlastesi olla mitä haluavat, leikkinyt barbeilla Erikin kanssa sotaa, ja minä olin koulun ainoa tyttö, jolla oli radio-ohjattava auto. Sitä feminismi on. Minä luulin että sinä tiesit, Viivi sanoi anteeksipyytävästi.

Tarmo ei sanonut mitään, seisoi vain. Olo oli tyhjä, ja silmäpako juoksi pitkin pohjetta. Kyllä tämä oli typerältä tuntunutkin, mutta mistä näistä nykyajan hullutuksista tiesi. Hilkka olisi tietysti tiennyt tasan tarkkaan, mitä Viivi oli ajanut takaa, ja laittanut stopin tälle. Mutta nyt hän seisoi ovella huulet punattuina, rikkinäisissä sukkahousuissa ja liian pienessä yöpaidassa.
Tarmo huokasi.
– Mitä siis nyt tehdään?

Samassa vävypoika kurkisti eteiseen. Peter oli ripotellut glitteriä partaansa ja pukeutunut punavihreään poroneuleeseen.
– Viivi, anteeksi, mutta lapset ihmettelevät, että missä se pukki... Jaha, jaha, täällä onkin... tällainen, Peter nielaisi lauseensa lopun ja hänen suunsa jäi auki. Sitten hän kuiskasi Viivin korvaan jotain.
– Pitkä juttu, huokasi Viivi. – Minä keksin jotain.

Ja keksihän se. Viivi on sellainen luova, aina ollut, niin nytkin se päätti kolmessa sekunnissa, että tänä vuonna lahjat jakaisi ironinen hipsteripukki, joka vaatisi Spotifysta Billie Eilishiä ja kylmän artesaanioluen, muuten ei tippuisi lahjan lahjaa. Viivi juoksi hakemaan Tarmolle Peterin vanhat nahkahousut ja pyöreät aurinkolasit, ettei #transupukki leviäisi somessa yhtään enempää ja ainakaan tunnistettavasti.

Kun Tarmo katsoi itseään stailauksen jälkeen eteisen peilistä hän mietti, että tältä varmaankin näytti joulupukki, joka oli saanut tarpeekseen koko paskasta ja lähtenyt aattona hakemaan noutosushia jopolla. Sitäpaitsi ilman partaa hän näytti kymmentä vuotta nuoremmalta. Ehkä hän vaihtaisikin Skodan polkupyörään. Tarmoa alkoi hymyilyttää. Joulu, yhtä lailla kuin elämäkin, ei ollut sama ilman Hilkkaa. Yhtä lailla se voisi olla jotain aivan muuta.

Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.