Myynnissä myös muualla

Tökkäsin niin voimakkaasti enteriä, että näppäimistö keikahti.

Eikö se mene jakeluun, että yv-kaupat on KIELLETTY, kertaa ne saatanan säännöt, idiootti!!!!

Tuijotin vaaleanharmaalla kommenttipohjalla olevaa mustaa tekstiä, jonka olin juuri kirjoittanut. Käteni vapisivat kiukusta ja mietin, olisiko pitänyt laittaa vielä muutama huutomerkki lisää. Kaikenlaisia kusipäitä sitä olikin. Yksi tollo yrittää ostaa Grönlannin, toinen juntti tunkee metron ovista sisään ennen kuin muut ovat päässeet ulos ja kolmas laittaa myynti-ilmoitukseen alustavan varauksen ilman lisäkysymystä. O tempores, o mores!

Viestini oli osoitettu naiselle, joka halusi ostaa "Eteläisen pääkaupunkiseudun lapsiperheelliset kierrättää" -ryhmästä hyväkuntoisen seeprakuvioisen merkkihaalarin. Olihan sävy vähän jyrkkä toki. Mutta säännöt olivat selkeät: kaupankäynnin piti olla julkista. Minä olin ylläpitäjä enkä voinut auttaa, jos en nähnyt, mitä oli sovittu.

Idiootti oli nimeltään Annika Elomäki, joka oli yrittänyt ostaa hyvin edulliset merkkihaalarit suoraan myyjältä, mutta ensimmäinen av-varaaja oli käräyttänyt kaupat. Jonoon ilmoittautuneet olivat kompanneet ja vaatineet Annikan sulkemista ryhmästä. Klikkasin Annikan profiiliin, hän hymyili somekuvassaan kauniisti jonkun hyväntekeväisyysjärjestön raameissa. Hän oli antanut rahaa Amazonin metsäpaloihin ja ilmeisesti ollut kolmen lapsensa kanssa viikonloppuna uimassa. Kuvasarjassa näkyivät myös isot jäätelötötteröt, hän valitsi salmiakkia kuten minäkin.

Poskeni punehtuivat, ehkä olin toiminut turhan hätäisesti. Mitäpä minä hänen motiiveistaan tiesin. Ehkä Annika ei ollut vähä-älyinen ja ahne, hän vain kiihkeästi halusi ostaa juuri tämän haalarin. Ehkä hän vain yritti toteuttaa lapsen toivetta kivasta haalarista, joka varmistaisi ettei kukaan kiusaisi päiväkodin pihalla.

Klikkasin nopeasti takaisin ryhmään toivoen, ettei kovin moni olisi nähnyt viestiäni, mutta Hannele ja Timo olivat ehtineet jo peukuttaa. Deletoin kommenttini ja linkitin sen tilalle ryhmän säännöt. Niitä oli kolme liuskaa.

Kävin hakemassa itselleni yrttiteetä, hermoni olivat selvästi turhan kireällä. Luulin perustaneeni nettikirppiksen, mutta olinkin joutunut tuomariksi. Olin yläasteen opettaja ja halunnut puhua lapsille sivistyksen, käytöstapojen ja älyllisyyden puolesta jo kaksi vuosikymmentä, mutta en tiennyt siinä vaiheessa ihmisyyden tulikokeesta, johon Fb-kirppiksen ylläpitäjä joutuu. Tuhannen riitaisan aikuisen ihmisen kaitseminen oli paljon haastavampaa kuin 25 teinin. Nekin riitelivät, mutta sentään siitä, oliko joku pussaillut jonkun toisen poikaystävän kanssa. Niitä jaksoi selvitellä, toisin kuin äkäisten äitien haalarikauppoja ja loputtomia Kysyn mieheltä -kommentteja, joissa mies oli selvästi mielikuvitusolento.

Tarkoitukseni oli alunperin ollut hyvä. Perustin pienen kierrätysryhmän, kun lapset olivat olleet pieniä ja vaatevarasto piti uusia pahimmillaan kolmen kuukauden välein. Halusin reilua ja sujuvaa kaupankäyntiä, joten kirjoitin selkeät säännöt ja pinnasin ne sivun ylälaitaan. Aluksi kaikki olikin sujunut mukavasti, ryhmään liittyi rapiat kymmenen ihmistä päivässä ja kauppoja syntyi. Mutta hiljalleen huomasin, että ryhmään oli viikoittain jonossa satoja ihmisiä. Ajan myötä ongelmat vain lisääntyivät. Ilmoituksia ilmiannettiin yhä useammin ja minut tägättiin vähintään kerran päivässä kertomaan, kuka oli oikeassa. Ryhmään liittyi ihmisiä kaupunginosan ulkopuolelta enkä mitenkään enää ehtinyt vastata jokaiseen kysymykseen.

Aikuiset ihmiset tuntuivat olevan kykenemättömiä hoitamaan ihan normaalia kaupankäyntiä. Tässäkin tapauksessa Annika saattaisi tehdä oharit tai Salla ottaa rahat ja poistua ryhmästä. Jouduin tarkentamaan ryhmän sääntöjä tuon tuosta.

Kuvat ladataan albumeihin, ei seinälle, koska se helpottaa etsimistä ja vanhojen tuotteiden poistamista.

Vain yksi pääkuva, loput kommentteihin.

Alustavan varauksen sai ainoastaan laittaa julkisella lisäkysymyksellä, sen jälkeen piti ilmoittaa ostaako vai vapauttaako. Viiden euron potkupuvun ostoa ei tarvinnut miettiä viikkoa.

Sen lisäksi, että toisten ihmisten ajalle ei selvästikään laitettu minkäänlaista arvoa, ilmoituksissa yritettiin myös kaupata mitä milloinkin: virolaisten pentutehtaiden koiria, pornolehtiä tai naapurin moottorisahoja. Yksikin ukko myi onkimiaan ahvenia viinipulloa vastaan ja huoritteli, kun erotin hänet ryhmästä. Ja sitten oli se tapaus, joka tilasi merkkireppujen halpakopioita Kiinasta ja myi niitä aitoina. Tyyppi ilmiannettiin, sillä tuotteet hajosivat viikon sisään. Aina se kuitenkin pompsahti ryhmään takaisin uudella kuvalla ja nimellä. Ja joskus tuntui, että ihmiset eivät oikeastaan pyrkineet myymään hyppykiikkua, kunhan halusivat kertoa asuvansa kissataloudessa ja postata joka päivä uuden kuvan kissastaan myynti-ilmoituksen muodossa.

Oli puoliyö ja näyttöruutu hohti sinistä valoa. Avasin viestin, jossa Jorma Kalevi syytti minua ikärasistiksi, koska en suostunut muuttamaan ryhmän nimeä "Eteläisen pääkaupunkiseudun lapsiperheelliset ja eläkeläiset kierrättävät". Väsytti. Aina joku pettyi. Olisin oikeasti halunnut vain lukea Alice Munron novelleja, mutta vapaa-aikani oli myynnissä myös muualla, vaikka lapset olivat jo yläasteella eivätkä halunneet minun koskevan heidän vaatekaappeihinsa pitkällä tikullakaan.

Tietokoneesta kuului uusi kilahdus. Tällä kertaa se oli Salla, joka ilmoitti tuohtuneena, että aikoo perustaa oman luotettavien ihmisten fb-kirppiksen, jossa saa myydä haalarit sille, joka ne tulee hakemaan. Annika nimittäin asui Sallan kanssa samassa rapussa ja olisi ollut varma ostaja. He olivat molemmat päiväkodissa töissä eikä heillä ollut jaksamista mihinkään säätämiseen.

Salla oli täysin oikeassa. Avainsana oli jaksaminen. Lisäksi tämä ryhmä kaipasi jämäkkää varhaiskasvattajaa, joka osasi käsitellä niin uhmakohtauksia kuin käytöshäiriöitäkin. Ehdotin, että tekisin Sallasta ja Annikasta välittömästi ryhmän uudet ylläpitäjät ja he saisivat palauttaa ryhmän yhden kaupunginosan kirppariksi. Salla suostui ja erosin ryhmästä. Oloni keveni välittömästi. Huomenna ainoa epätoivojono, jota joutuisin käsittelemään, kokoontuisi rinnakkaisluokan Mikin ympärillä. Tässä taloudessa vallitsi taas rauha, savuton ja uudenveroinen.