Konflikti

Juna nytkähti pehmeästi liikkeelle. Nauhoitteen monotoninen naisääni luetteli seuraavat asemat: Riihimäki, Hämeenlinna, Toijala. Verna istui puolityhjässä vaunussa ja katseli ikkunasta kiihtyvää vauhtia ohi viliseviä maisemia. Hänen pitäisi hoitaa matkan aikana pari työsähköpostia, mutta kirjan lukeminen houkutteli enemmän. Hän oli istunut koko päivän vuorovaikutuskoulutuksessa ja kaipasi nyt hiljaisuutta.

Vaunun liukuovi aukesi suhahtaen ja käytävästä alkoi kuulua äänekästä sadattelua. Vaunuun marssi ohimoilta harmaantunut mies, joka mulkoili ympärilleen äkäisesti. Hän huomasi Vernan vieressä vapaan istuimen ja heitti laukkunsa ylähyllylle niin että Vernan päälle putosi hiekkaa ja rojahti istuimelle äänekkäästi ähkäisten. Hänen harmaa toppatakkinsa oli märkä ja se kasteli Vernan paidanhihan.

Verna vetäytyi hieman ikkunaan päin ja kaivoi laukusta kirjansa. Koko tuoli hytkyi kun mies remppasi istuimen selkänojaa taaksepäin, hengityksessä tuoksahti alkoholi.

– Vihaan VR:ää! Aina myöhässä, tilaa ei ole ja istuimet ovat paskat! Ennen olivat sekä junat että miehet rautaa, nyt ei ole enää kumpikaan.

Verna vilkaisi kelloaan. Juna oli lähtenyt asemalta minuutilleen aikataulussa ja vaunussa oli tilaa vaikka kuinka. Verna hymyili miehelle kuitenkin kohteliaasti ja yritti keskittyä kirjaansa. Mies  pudotti edessään olevan istuimen selkään kiinnitetyn pöytätason alas ja tähyili käytävälle.

– Henkilökunta! Kuinka kauan tässä oikein pitää odottaa, hän marisi tuohtuneena.
– Konduktööri tulee varmasti pian, Verna huomautti sovittelevasti.
– Minä olen reservin luutnantti ja minulla on liput ykkösluokan vaunuun!

Mies kaivoi paperin laukustaan ja heilutteli nivaskaa ilmassa. – Minähän en koirien kanssa matkusta, hän vinkkasi Vernalle silmää.

Vernaa alkoi tympiä, mutta hän hengitti syvään laskien hiljaa kymmeneen kurssipäivän oppeja noudattaen. Miksi nämä tyypit valitsivat aina hänet? Lukemisesta tuskin tulisi mitään, joten hän kaivoi laukustaan kuulokkeet ja valitsi puhelimen sovelluksesta äänikirjan siinä toivossa, että vierustoveri ymmärtäisi vaieta.

– Olipa onni, että sait viereesi minut etkä tuota, mies tökkäsi Vernaa käsivarteen ja nyökkäsi käytävän toiselle puolelle, jossa istui kaksi nuorta miestä. Heillä oli valkaistut hampaat ja tyylikkäästi leikatut hiukset. He juttelivat keskenään ja nauroivat välillä iloisesti. Toinen nousi ja lähti vessaan. Hänellä oli Marimekon unikkokuosiset housut ja pinkki paljettitakki.
– Anteeksi kuinka? Verna nosti kuulokkeet korviltaan.
– Niin, että sinulla kävi vieruskaverin suhteen tuuri! Kaikenlaisia kilipäitä on liikkeellä.
– Nyt en ymmärrä?
– Niin, kaikkialla pyörii tuollaisia oksettavia hinttejä. Olen varma että noista kumpikaan ei tiedä, kuka on suomalainen ratamoottoripyöräilyn olympiavoittaja!

Paikalleen istumaan jäänyt poika nosti katseensa puhelimestaan ja katsoi miestä ilmeettömästi. Vernaa alkoi nolottaa. Tilanne oli kiusallinen. Oli päivänselvää, ettei keskustelua kannattanut jatkaa, mutta toisaalta hiljaakaan ei voinut olla.

– Eikös se ole aivan heidän oma asiansa?
– Kuules tyttö, minä olin isänmaamme palveluksessa 40 vuotta eikä tuollaista suvaittu alkuunkaan. Mutta mitäänhän ei saa nykyään sanoa ääneen, etteivät feministit, hintit ja suvakit loukkaannu.
– Eivät he näytä häiritsevän muita matkustajia lainkaan.
– Minua häiritsevät! Tuokin perhe tuolla ei ole saanut lapsiaan hiljaisiksi koko aikana.

Kolmen lapsensa kanssa matkustava äiti jäi tuijottamaan miestä ja näytti siltä kuin olisi purskahtanut itkuun millä hetkellä tahansa. Samassa ovi suhahti taas auki ja konduktööri astui vaunuun. Hän katsoi ystävällisesti reservin luutnanttia ja sitten Vernaa.

– Matkaliput.

Luutnantti kaivoi rypistetyn lipun penkin vieressä olevasta roska-astiasta.

– Mitäs tälle lipulle on tapahtunut?
– Minä heitin sen roskiin kun ette tulleet ajoissa!
– Heititte roskiin? Konduktööri näytti hämmentyneeltä.
– Niin, näytänkö joltain mappikaapilta?! Minulla on kiire Kouvolaan.
– Tämä on Tampereen juna.
– Tämä oli ainoa juna, joka asemalla oli!

Konduktööri huokaisi syvään. Hän katsoi Vernaa, joka pudisti päätään sen merkiksi, ettei tuntenut miestä lainkaan eikä voinut auttaa.
– Kuulkaa hyvä herra, tässä on nyt selvästi tullut joku erehdys sillä tämä juna on menossa Tampereelle.
Mies pomppasi pystyyn ja alkoi kirota äänekkäästi.
– Jo nyt on perkele! Sen lisäksi, että tämä koko vaunu on täynnä idiootteja ja pellejä, kuski ajaa mihin sattuu!

Verna huokasi. Hän oli koko päivän opiskellut joustavampia ja rakentavampia tapoja ajatella ja reagoida konfliktitilanteisiin, mutta nyt oli selvästi hetki, jolloin vaihtoehtoja oli enää vain yksi. Hän nousi seisomaan ja veti syvään henkeä.
– Nyt riittää! Ainoa ihminen, joka tässä vaunussa käyttäytyy sopimattomasti olette te. Ja jos välttämättä haluatte käyttää titteleitä niin minä olen teille everstiluutnantti Karhuvaara panssariprikaatista.
Verna nappasi villatakkinsa taskusta henkilökortin, jossa näkyi punainen tornileijonalogo ja nosti sen miehen silmien tasalle. Mies tuijotti ensin Vernaa ja sitten korttia, hänen hengityksensä oli muuttunut katkonaiseksi ja kurkusta kuului korinaa. Verna jatkoi:
– Ja olen lopen kyllästynyt ylimielisiin ja huonosti käyttäytyviin kusipäihin sekä reservissä että palveluksessa. Te reservin luutnantti poistutte nyt välittömästi tästä junasta ja lakkaatte tekemästä pelleä itsestänne, sotilasarvostanne ja maamme puolustuslaitoksesta, onko selvä?

Kaikki matkustajat alkoivat taputtaa. Konduktööri näytti kiitolliselta ja kurotti harmaaksi kasvoiltaan käyneen miehen laukun ylähyllyltä. Sitten hän tarttui tätä jämäkästi olkapäästä ja ohjasi hänet ulos vaunusta. Paljettijakkuinen nuori mies näytti Vernalle kahdella kädellä muodostettua sydänsymbolia.

Verna istahti takaisin paikalleen. Hänen poskiaan kuumotti ja rinnassa tykytti. Rauhanomaista konfliktinratkaisua tarvittiin, mutta joskus piti uskaltaa suuttua. Hän tarttui puhelimeensa ja alkoi näpytellä viestiä esimiehelleen. Hän ottaisi vastaan uuden tehtävänsä tasa-arvovastaavana, josta oli ajatellut ensin kieltäytyä. Maailma ei ollut vielä valmis, eikä se ikinä valmistuisi ellei joku nousisi ylös ja sanoisi jotain.

Hän poimi kirjan takaisin käteensä. Kannesta häntä katsoivat Greta Thunbergin kasvot.