Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kaipaatko arkeesi lisää satua? Täältä pesee!



Jihuu, Pieni novelliblogi täyttää tänä keväänä kaksi vuotta!

Ja sen kunniaksi meillä on loistouutisia: Kustantamo S&S julkaisee blogiin perustuvan Arkisatuja aikuisille -kirjan! Tämä kaikille arjen sankareille omistettu teos ilmestyy 26.4., mutta kirjaa voi ennakkotilata jo nyt AdLibriksestä. Mukana on editoituina versioina blogin parhaimmisto sekä rutkasti uusia tarinoita, joita ei julkaista netissä! Kirja tulee tietysti myös äänikirjana, johon lyhyiden tarinoiden formaatti sopii varsin hyvin. Kannen Punahilkasta vastasi Satu Kontinen.

– Jos tämä olisi romaanin käänne, kukaan ei uskoisi, totesi Ina erään sairaalakeikan jälkeen, johon liittyi sininen lautasliina, paniikkia ja väärinkäsitys.

Tästä oivalluksesta blogi sai alkunsa. Huomasimme, että ihan tavallisenkin ihmisen arki tarjoilee koko ajan aineksia mehukkaaseen fiktioon, jotka eivät kuitenkaan romaaneihimme sopineet, mutta blogiin kyllä. Nettinovellimme ovat rentoja tarinoita, jotka lähtevät (lapasesta) helposti tunnistettavista tilanteista, metron liukuportaista, päiväkodin eteisestä ja marketin heviosastolta. Välillä ne nostattavat kasvoille hymyn, välillä kyyneleen silmäkulmaan niin kuin elämä tuppaa tekemään.

Ääneen lausumaton tavoite oli tuoda lukeminen sinne missä lukijatkin ovat, matalalla kynnyksellä nettiin. Aikaisemmin lukeminen kilpaili lähinnä television pääuutislähetyksen kanssa, mutta nykyään kirjat kisaavat YouTuben, somepäivitysten ja pleikan kanssa samoista arvokkaista vapaa-ajan minuuteista. Hypoteesimme oli, että jos kiireinen ruuhkavuosi-ihminen saa napattua lukemiselle edes sen kaksi minuuttia viikossa, kynnys tarttua kirjaan on matalampi sitten kun elämä taas sen sallii. Palautteen perusteella näin saattaa joidenkin lukijoidemme kohdalla ollakin! Olemme yllättyneet myös siitä, että blogimme lukijakunta on odotettua laajempi ja ulottuu sekä ruuhkavuosien pre- että after-ikäryhmään. Kirjaan kirjoitetuissa uusissa arkisaduissa kurotetaankin blogia laajempaan ja diipimpään sh--, anteeksi fiktioon.

Nimi alle! Kaverin kanssa kirjoittaminen on hauskinta ja sekavinta, mm. siksi, että toisinaan kaveri saattaa tuhota netistä sen, mitä olet juuri ehtinyt sinne kirjoittaa. (Sori siitä Katja. / Ina)

Tämä vuosi on merkittävä myös toisella tasolla: olemme olleet ystäviä jo 30 vuotta. Tapasimme yläasteella, kun käytössä oli vielä lankapuhelimet ja markat ja kaikilla oli lumipestyt farkut – paitsi meillä. Tiimikirjoittaminen on ollut ennen kaikkea hauskaa. Viikon kohokohta on klikata uusi juttu auki ja tarkastella, millaisia arkisatuja ja juonenkäänteitä toinen on taas kehittänyt (ja onhan niitä ollut, välillä aika erikoistakin matskua). Yhtä suurella innolla odotamme jutusta palautetta, toisiltamme ja teiltä - kiitos siis kaikista kommenteista, tarinoiden jakamisesta ja siitä, että olette siellä!

Keille tämä kirja sopii? Toteamme, että kaikille, joiden elämä kaipaa hieman satua. Inan aviomies arveli, että ei sunkaan mun kannata tätä lukea. Vastasimme, että juu ei kannata. Arkisadut ovat kuitenkin tiukkaa settiä naisen elämästä, joka toisinaan liippaa aviomiehiä ehkä vähän liian läheltä. Täysin fiktiivisesti, tietenkin! Muiden puolisoille suosittelemme kirjaa kyllä.

Jäämme nyt maaliskuussa editointi- ja oikolukutauolle, mutta päivitämme kirjakuulumisia sekä Facebookiin että tänne. Luvassa on myös kirja-arvontoja ja kaikenlaista julkkariasiaa eli kuten nykyään modernisti sanotaan: stay tuned!

Hyvää Naistenpäivää ja kuulumisiin!

Ina ja Katja





Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.