Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Piilossa



Olen 42-vuotias ja piilossa, ajattelen. Kyyristelen kauppakeskuksen mainoskyltin takana. Entinen poikaystäväni tutkii bussilaiturilla numero 50 kännykkäänsä. Hänen profiilinsa on vakava, mutta hän on vanhentunut tyylikkäästi, hänen hiuksissaan näkyy hopeaa ja tummasankaiset moniteholasit korostavat korkeita poskipäitä. Kallis, tummansininen villapalttoo istuu hyvin eikä helmassa ole takana kuraa.

Kurkistan piilostani varovasti. Pahempaa kuin tavata hänet, olisi jäädä kiinni piileskelystä ja tavata hänet. Mutta minulla on kymmenen vuotta vanha goretex-toppatakki ja sen alla verkkarit. Naamani on punainen sillä olen tulossa jumpasta. Haisen hajuveden ja hien sekoitukselle, hiukseni ovat hätäponnarilla, jota ei voi avata. Hän ei saa nähdä minua tällaisena. Hän ei ehkä halua nähdä minua muutenkaan.

Olen piilossa, koska en tiedä mitä sanoisin hänelle. Tai tiedän. Anteeksi. Anteeksi, että olin silloin niin keskenkasvuinen. Mutta sekin tuntuu väärältä. Olen 42-vuotias enkä edelleenkään tiedä, miten tilanteen hoitaisin. Anteeksi, että olen keskenkasvuinen edelleen.

Katson uudestaan. Se todella on hän. Katselen niskaa, jota sormeni joskus silittelivät baarissa ja luennolla. Sydänalassani kouraisee, hän näyttää yksinäiseltä. Minä jätin hänet pikkukaupunkiin ja nyt en uskalla enää lähestyä.

Menin piiloon silloin ja menen piiloon nyt. Olen säälittävä. Se kai tässä eniten pelottaa. En halua hänen sääliään, vain omani. Hänen säälinsä olisi varmasti ankarampaa ja ehdollisempaa, minä voin sääliä itseäni ehdoitta. En voi ottaa vastaan hänen sääliään, koska se olisi minulta pois. Olen paitsi säälittävä myös itsekäs.

Olimme nuoria ja tilanne oli mahdoton. En voinut jäädä pikkukaupunkiin, opiskelupaikkakunnalle, ystäväni ja jatko-opintoni olivat Helsingissä. Olin pattitilanteessa. Sitten sain kesätöitä ja lähdin.

Tiedän nyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa silloin 20 vuotta sitten, mutta en tiedä, mitä minun pitäisi sanoa nyt. Ehkä 20 vuoden päästä tiedän.

Moi, pitkästä aikaa. Olen ajatellut sinua, se meni vähän huonosti se ero.

Kuulostan stalkkaajalta. Hän ei ehkä enää edes muista minua. Ei tietenkään muista, olen hänelle ilmaa.

Hei, muistatko minua? Olen se, joka ei tiennyt mitä tehdä. 

Mieleni tekee huutaa mainoskyltin takaa, että sinäkin pakoilit! Lähdit kevääksi vaihtoon enkä minä tiennyt, mitä tästä tulee. Et silloin sanonut mitään, mutta kuulin ystävien kautta, että olit loukkaantunut, vaikka tiesit itsekin, ettei siitä mitään tulisi. Ehkä sinäkään et tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Olit yhtä itsekäs kuin minäkin, halusit, että minä päätän. Minä ajattelin, että heitit pallon minulle, mutta ehkä heititkin sen vain ilmaan. Olen piilossa vaikka sinä olet tähän yhtä syyllinen kuin minäkin.

Bussi tulee ja ovet avautuvat, poikaystävä on ensimmäisenä jonossa ja näen, että hän jää bussin etuosaan, minun on siis mentävä hänen ohitseen. Katson vaistomaisesti valotaululta, milloin seuraava bussi menisi.

Raukka!

Sisuunnun ja nousen bussiin, näytän matkakorttiani lukijalle, se piippaa kaksi kertaa, paljon kovemmalla äänellä kuin muille matkustajille. Kuljen hänen ohitseen valmiina reagoimaan, mutta hänen katseensa pysyy puhelimessa. Siellä on hänen uusi elämänsä, kaunis vaimonsa ja kiltit lapsensa. Minä olen laitapuolen kulkija, jolle lippulaite huutaa.

Ajattelen ensin, että pakenen bussin takaosaan, mutta muutan mieleni: istahdan hänen taakseen. Nyt olen piilossa hänen lämpimän selkänsä takana. Minä makasin sunnuntaiaamuisin sen selän päällä alasti ja laitoin kädet käsiesi päälle, me olimme yhtä ja samaa ihmistä ja tietoisuutta, samaa epätietoisuutta kumpikin. Ja nyt välissämme on bussinpenkki ja 20 vuotta ja vain minä tuoksun hielle.

Nousen keskiovista ulos. Haen katseellani ikkunaa, jonka vieressä istut. Katsot ulos ja sydämeni hyppää kurkkuun, mutta et näe minua. Tai ehkä näet ja ajattelet samaa, että joitain piiloja ei ole tarkoitus löytää.


3 kommenttia:

  1. Olipa ihana tarina ja niin samaistuttava <3

    -Tuulis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suurin piirtein samoilla sanoilla kuvaili Inakin tätä tarinaa, joten rokenen ajatella että meitä tosiaan on muitakin tällaiseen fiktiiviseen tilanteeseen joutuneita. :)

      Poista
  2. Pinja Mitrovitch23.1.2019 12.42

    Moi,
    Harvoin jaksan yhtä ajatuksella lukea tekstejä, mutta tämä vei täysin mennessään. Ihan mieletöntä sanojen surinaa ja hyvin nautinnollista luettavaa.

    Kiitos tästä!

    yst. Pinja Mitrovitch // http://www.pinaycoco.fi

    VastaaPoista

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.