Henkien saari
Ina Westman
Kosmoskirjat
Henkien saari: ensimmäinen luku
Iloista elokuuta! Käynnistämme Novelliblogin syyskauden julkaisemalla ensimmäisen luvun Inan ensi viikolla ilmestyvästä Henkien saari -romaanista.
Vene tulee sumusta. Se lipuu perässämme yhtäkkiä tummana hahmona kaiken
harmaan sisällä. Juuri tätä varten Joel on komentanut minut ulos tähystämään
muita veneitä, sillä meidänkään ei pitäisi olla täällä.
Sää yllätti meidät, kuten saaristossa usein käy. Kaupalla paistoi vielä
aurinko, emmekä uskoneet kauppias-Börjen varoituksia säätiedotuksesta ja
poikkeuksellisen sankasta merisumusta. Olemme kaupunkilaisia, Joelkin, vaikka
hän tuntuu unohtavan sen välillä. Veneessä on plotteri ja tutka, mutta Joel ei
pidä ajamisesta vain niiden varassa, varsinkaan silloin, kun Fanni on kyydissä.
Fannin takia esitämme rauhallista ja annamme hänen pelata iPadilla niitä
pelejä, jotka ovat normaalisti kiellettyjä. Hän on elämäänsä ihan tyytyväinen
eikä huomaa kireitä tiuskaisujamme.
Tutkasta huolimatta Joel ei ole ilmeisesti nähnyt venettä, sillä hän
tähyilee hytissä vain eteenpäin. Yritän kannelta viittilöidä ja huutaa
veneelle, että he ovat liian lähellä meitä, mutta en näe veneessä ketään.
Kun ymmärrän lopulta kääntää katseeni veteen, alan huutaa. Ympärillämme
kelluu oransseja tyhjiä pelastusliivejä. Liivejä on ainakin viisi, yritän
tähyillä pinnan alle, harooko jossain käsi kohti pintaa. Mutta vesi on sumun
alla tyyni ja tasainen veneemme keveitä peräaaltoja lukuun ottamatta.
Vene kaartaa meitä kohti äänettömästi ja on jo meissä melkein kiinni. Se
aikoo ajaa päälle. Ilman matkustajia.
Seison veneen kannella ja huudan suoraa huutoa,
joka herättää muiston jostain kaukaa. Suljen silmäni ja huudan, pakokauhu
yrittää salvata henkeä ja tunnen, että vain huuto pitää minut hengissä. Joel
pysäyttää moottorin ja juoksee ulos hytistä. Hän ottaa minusta kiinni
rauhoittavasti ja yrittää tähyillä sitä mitä huudan. En pysty lopettamaan
huutamista. Jos huudan, pysyn elossa.
Fanni tulee hytin ovelle, mutta Joel
käskee hänet takaisin sisään tiukalla opettajan äänensävyllään.
Kun viimein lopetan huutamisen Joelin sylissä, venettä ei enää ole. Se on
kadonnut sinne, mistä tulikin enkä tiedä, mikä se paikka on.
Joel sanoo, että näin unta, että kaikki on hyvin. Äidillä särkee vain vähän
päätä, hän sanoo Fannille, joka nyökkää ja lukittautuu takaisin iPadinsa
sisään.
Istun hytissä ja tuijotan ulos, yritän tähyillä taivasta, mutta sumun
sisään ei näe mitään. Siellä ei ole ketään, vain me ja meidän veneemme,
matkalla takaisin saareen.
(Ina Westman: Henkien saari, Kosmos 2018. Ilmestyy 9.8. Ennakkotilausmahdollisuus mm. Adlibriksestä.)
Kirjoita kommentti