Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kahvinkeittäjä



En ollut hakenut kahvinkeittäjäksi. Luulin päässeeni digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaksi trendikkääseen ja menestyvään IT-firmaan. Olin johtoryhmän nuorin jäsen, jonka oli tarkoitus tuoda tuoreita näkökulmia ja ideoita uusia aluevaltauksia varten, mutta kahvinkeittäjän rooliin kuitenkin päädyin. Ajattelin keittäväni kahvia vain aluksi ja ehdottavani myöhemmin tarjoilujen järjestelyssä kiertävää vuoroa. Mutta olinkin astunut ansaan ja puolen vuoden kuluttua esittämälleni ehdotukselle naurettiin joryssä ääneen.

- Älä nyt viitsi hei, pomoni hymyili niin maireasti kuin vain hän osasi, - kyllä sä nyt saat hoitaa kahvit, kun tiedät miten se tehdään ja keksit aina jotain kivaa tarjoilua muutenkin. Tulee vain turhaa hässäkkää, jos tätä nyt muutetaan. Sieltähän se ura alkaa kato.

Asia oli sillä käsitelty. Ei auttanut kuin keitellä kahvia jokaiseen kokoukseen ja niitähän riitti.

Onneksi sain sentään tehdä muutakin. Pian pomoni huomasi, että olen nuori, kunnianhimoinen ja perheetön ja vastuuni alkoivat kasvaa.

Sitä mukaa muiden johtoryhmäläisten vastuut vähenivät. Ensin editoin, sitten kirjoitin pomoni puheet alusta loppuun suuriin kansainvälisiin konferensseihin, joissa hän oli suosittu puhuja luontaisen karismansa takia. Vuoden kuluttua hän antoi enää minulle vain otsikon, josta puhuisi ja kirjoitin puheet häntä edes haastattelematta. Toisinaan vaihdoin otsikonkin ja kirjoitin ihan muusta kuin oli ollut tarkoitus. Hän ei edes huomannut asiaa, veti vain puheet lonkalta hurmaavalla tyylilään ja keräsi aplodit kotiin.

Vähitellen muut johtoryhmäläiset alkoivat pyytää puheita myös. Vetosin kiireisiin ja he vetosivat omiin tärkeämpiin kiireisiinsä ja lahjakkuuteeni. Pidin kirjoittamisesta ja se oli minulle helppoa, joten useimmiten suostuin.

Tehtäviä alkoi tulla oman asiantuntijaroolini päälle uusilta alueilta. Johtoryhmässä hoksattiin, että olin myös taitava budjetoija ja ymmärsin lukuja paremmin kuin valtaosa heistä. Niinpä talousjohtaja alkoi tuoda minulle viimeiseksi illalla budjettilaskelmiaan tarkistettavaksi. Siinä sivussa hän tuijotteli syvälle silmiini ja kysyi, mitä ohjelmaa minulla oli viikonloppuna. Se oli epämiellyttävää, mutta en kertonut pomolleni, vaan väistelin talousjohtajaa käytävillä parhaani mukaan. Väistely oli melko työlästä - hänellä oli tapana kulkea perässäni ja nuuhkia niskaani vitsikkäästi. Perään hän kehui, miten hyvältä tuoksuin. Hymyilin aina takaisin vaisusti mutten sanonut mitään.

Jatkoin tätä kaksi vuotta. Kukaan muu ei koskaan tehnyt töitä iltaisin, heillä oli milloin golfia, milloin saunailtoja tärkeimpien asiakkaiden kanssa tai muuta merkittävää, josta he toivat kuitteja verkostoitumiseen käytettyinä kuluina. Minua pyydetiin sumplimaan kulut edustusbudjettiin silloinkin, kun kuitit olivat kummasti kadonneet. Isoilla johtajilla ei kuulemma ollut aikaa eikä kykyä setviä tai säilytellä kuitteja.

Itse jouduin istumaan toimistolla kaikki illat ilman verkostoja ja hoitamaan joryn hommat muidenkin puolesta. Valitin pomolleni ja pyysin palkankorotusta. Kysyin myös, missä bonukseni viipyvät ja hän lupasi lisää liksaa ensi vuonna, kun tulos olisi parempi.

Tulos oli aina ollut erinomainen, mutta jostain syystä kahvinkeittäjälle ei kuulunut bonuksia. Ei, vaikka käytännössä hoidin hänen hommansa aina kun hän oli matkoillaan, eli lähes aina. Hän rakasti matkustamista ja omaa ääntään ja alkoi olla poissa yhä enemmän, kun huomasi, että pystyin pyörittämään firmaa hänen puolestaan.

Viimeinen pisara tuli, kun firma muutti isompiin tiloihin jatkuvan kasvun takia. Muuttoviikonloppuna jouduin jäämään töihin muuttovastaavaksi, kun muu johtoryhmä lähti Lappiin hiihtämään potentiaalisten asiakkaiden kanssa.

- Jonkun on sekin homma hoidettava, talousjohtaja vittuili ovelta kentälle lähtiessään. Hän oli tietenkin jättänyt oman huoneensa pakkaamatta, luultavasti tahallaan, koska en edelleenkään suostunut hänen taputeltavakseen.

Rehkin muuttofirman kanssa koko viikonlopun aamusta iltaan. Pakatessani pomon papereita löysin talousjohtajalle printatun meilin, jossa määrättiin edelliseltä vuodelta merkittävät henkilökohtaiset bonukset koko johtoryhmälle lukuun ottamatta minua, koska olin johtoryhmässä ainoa ilman johtajan titteliä.

Maanantaina marssin krapulaisen pomoni uuteen upeaan työhuoneesen, laitoin avaimet pöydälle ja kerroin, että olin saanut tarpeekseni ja he saisivat etsiä uuden kahvinkeittäjän.

Pomoni hätääntyi ja kysyi halusinko lisää palkkaa vai ylennyksen, olin kuulemma täysin korvaamaton aarre koko yritykselle ja hän tekisi mitä tahansa, etten lähtisi.

Kerroin nähneeni meilin bonuksista ja aikovani siirtyä jonnekin, missä osaamistani arvostettaisiin myös rahallisesti ja jokainen keittäisi kahvinsa itse.

Mutta vielä siinäkään vaiheessa en kehdannut sanoa ääneen sitä, mitä oikeasti ajattelin: etten enää ikinä menisi töihin firmaan, jossa olin johtoryhmän ainoa mies.


2 kommenttia:

  1. Aah, tämäpä oli ihana! Erityisesti tuo lopun käänne puri hyvin, tuli taas ravisteltua pinttyneitä ennakko-odotuksia ja käsityksiä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ehkä voi sen verran todeta, että parit kahvit on tullut työelämässä joskus keiteltyä.. ;)

    VastaaPoista

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.