Sienimies

Tapasin sienimiehen. Luontoliitto järjesti syksyiset metsätreffit isolle joukolle luontohenkisiä sinkkuja, jotka olivat jääneet ilman kesäheilaa ja sieltä kerrankin onnisti minuakin.

Sienimies oli pitkä ja hoikka, kiinnitin häneen jo alkulaulun aikana huomiota ja lyöttäydyin metsäpolulla hänen kannoilleen. Hän todella tunsi sienet ja koska harrastin sienestystä itsekin, oli helppo keksiä yhteinen puheenaihe. Yleensä se on miesten kanssa vaikeaa. Siksi viihdyn mieluummin yksin. Sovimme tapaavamme pian uudelleen.

Romanssi roihahti vauhdikkaasti. Sienimies oli vegaani ja kokkaili minulle ihania kasvisaterioita. Eräänä viikonloppuna päätimme lähteä lähimetsään hänen salaisille sienipaikoilleen. Siitä päättelin suhteen etenevän hyvin. Sienipaikan esittely vei suhteen vakavammalle tasolle kuin suvun tapaaminen.

Oli ihanan kuulas syyskeli, metsä tuoksui jo vähän kostealta ja mätänevältä. Syksy on lempivuodenaikani. Sen saapuminen on minulle aina helpotus teennäisen pirteän ja rasittavan sosiaalisen kesän jälkeen. En pidä paljaasta pinnasta ja pitkien villapaitojen sisään kätkeytyminen on aina nautinto, nykyisillä kesäsäillä sitä voi onneksi harrastaa heinäkuussakin. Tänä syksynä marjasato oli ollut hyvä, mutta sienivuosi oli huono. Se harmitti.

Hajaannuimme metsässä vähän eri puolille, löysin muutamia tatteja ja rouskuja, mutta en pitänyt tätä sienimetsää kovin kummoisena ainakaan tänä vuonna. Ajattelin kokkailla pienestä saaliistani sienimiehelle sekasienikastiketta, johon voisin lisätä viime syksynä kuivattuja sieniä. En ole kaksinen ruuanlaittaja enkä erityinen kulinaristi, mutta sienet ovat poikkeus. Pidän niiden mausta ja koostumuksesta ja olen opetellut valmistamaan niistä jotain kelvollista syötävää. Toivoin, että myöhemmin tulisi edes suppareita, sillä suppilovahverokeitto oli bravuurini, joka onnistuisi luultavasti vegaanisestikin.

Niin pitkälle emme koskaan päässeet. Turhautuneena huonoon sienisaaliiseen etsin sienimiehen lopulta metsästä ja kurkistin uteliaana hänen koriinsa. Hämmästyin.

- Mutta sehän on siis ruskokärpässieni, totesin sienimiehelle ja ajattelin, etten näin hengenvaarallisen urpoa sieni-ihmistä ollut vielä tavannutkaan.

- Joo, kyllä vaan, poimin niitä tällasina pieninä ja nuorina, sienimies vastasi iloisesti hymyillen.

- Mutta se on siis myrkyllinen, sanoin edelleen yhtä hämmästyneenä.

- No, ei välttämättä, sienimies vastasi ja hymyili salaperäisesti, - saatpa nähdä.

Mielessäni mietin, että enpä kyllä aio nähdä tätä, mutta en sanonut enempää.

Lähdimme hänen luokseen. En ollut vielä käynyt sienimiehen kotona, mutta nyt hän halusi minut kylään. Ilahduin siitä, joskin kärpässienet huolestuttivat jonkun verran.

Hän asui muuten ihan tavallisessa kerrostalokaksiossa, mutta keskellä olohuonetta oli jonkunlainen laboratorion näköinen viritys. Sienimies esitteli sitä ylpeänä ja kertoi uuttavansa ja tislaavansa erilaisista sienistä Suomen kansan alkuperäisiä hallusinogeenejä.

- Siis niinku huumeita vai, sanoin täysin pöllämystyneenä kaikesta näkemästäni.

- No ei varsinaisesti, tämähän on ihan laillista. En myy näitä kellekään, kyllä sieniä saa omaan käyttöön kerätä ja tehdä niistä mitä vaan. Tiesitkö muuten, että oravat pystyvät syömään kärpässieniä? Kysymys on tottumuksesta ja määristä. Tarkka pitää tietysti olla, että saa oikeanlaisen pitoisuuden aikaan, mutta olen tehnyt tätä vuosia. Fiilis on mahtava, siinä todella kokee universaalia yhteyttä kosmokseen. Tämä on vähän sama kuin magic mushrooms Damissa, mutta kotimaisena luomuversiona, ei mitään ylimääräisiä kemikaaleja, pelkkää sientä! Haluatko kokeilla?

Sanoin kiitos ei, ymmärtääkseni kaikissa myrkkysienissä oli vakava kuolemanvaara enkä muutenkaan ollut huumenaisia. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti, mutta kertoi silti kokemuksen olevan hieno - tätä olivat kuulemma jo Suomen kansan muinaiset shamaanit harrastaneet päästäkseen pyhiin tiloihin.

- Tai mullan alle, sanoin, mutta sienimies ei ymmärtänyt huumoriani. Aloin miettiä, että hän oli sittenkin aika tosikkomainen tyyppi enkä ollut koskaan pitänyt pitkätukkaisista miehistä. Sienet olivat sekoittaneet pääni ja olin luullut löytäneeni viimeinkin reippaan erämiehen, joka jakaisi kanssani kiinnostuksen sieniin ja luonnossa liikkumiseen.

Sienimies kertoi ylpeänä noudattavansa tarkasti kansanperinnettä lukuunottamatta viimeisen päälle modernia huumelabraa. Kävi ilmi, ettei hän ollut yksin harrastuksineen. Tätä intohimoa varten oli olemassa kokonainen kultti, joka jakoi sienireseptejä ja kokoontui hallusinoimaan yhdessä erilaisten sienten voimin. Keräsin tattikorini ja lähdin.

Pysyin silti hänen Facebook-kaverinaan enkä yllättynyt, kun parin vuoden kuluttua hänen sivunsa muutettiin memorial-sivuksi. Ystävien surunvalitteluista ei ollut vaikea arvata, mitä oli tapahtunut. Oman kansanperinteeni mukaan korvasienet maistuvat paremmilta ryöpättyinä, rauha hänen sielulleen. Kasvakoon hän runsaasti tattia ja torvisientä.