Tietoa mainostajalle ›

Syvään päähän


Neuvotteluhuoneen ilmastointi oli liian kovalla kuten yleensä, veto särki hartioita. Pyörittelin työhakemusta edessäni vasemmalta oikealle. Paperin reunoilla kiersi joku kummallinen kuvio, jonkinlaisen hamsterin kuvia peräjälkeen. Sitten silmiini osui hakemuksen otsikko: "Oikea työmyyrä."

Välillä oli vaikea ymmärtää, mitä ihmisten päässä oikein pyöri, kun he laativat työhakemuksia. Nytkin ilmoituksessamme oli selvästi sanottu, että haetaan myyntipäällikköä eikä photoshop-taitoista jyrsijää. Myyntipäälliköksi sopi tietenkin monenlainen ihminen, mutta esimerkiksi teollisuusvartijan työ ei varsinaisesti siihen valmentanut. Ostoskeskuksen valvontakameroiden kyttääminen ei jeesannut b2b-myynnissä paskan vertaa, vaikka siinäkin toki saattoi kokea tulleensa ryöstetyksi.

- Huonolta näyttää.

Marjatta sanoi ääneen sen, minkä jo tiesin. Hän oli ollut firman hr-puolella jo sen verran pitkään, että näki jo pelkästä sähköpostin otsikkokentästä, oliko työntekijässä potentiaalia.

- Niin näyttää. Nousukausi vissiin.
- Ei, vaan kaikki pätevät haalittiin kilpailijalle. Niillä oli onnistunut rekrykampanja syksyllä, muistatko, toisin kuin meillä. Enivei, hakijoista vain kolmella on ylipäätään sopiva tutkinto, muilla lähinnä kirjekursseja. Näistä kolmesta kahdella ei ole juurikaan työkokemusta. Täällä on vain yksi palkkatoiveensa arvoinen. Tämä.

Marjatta ojensi paperin minulle. 27-vuotias Riikka Haapalainen-Keso vaikutti kaikinpuolin pätevältä, oli tutkinto suoritettu, MS Project -kurssi käytynä ja työkokemustakin jo plakkarissa muutama vuosi. Silmäni pysähtyivät harrastuksiin. Siellä hän ilmoitti, että rakas ratsastusharrastus oli tauolla, sillä hän oli raskaana.

Nostin katseeni ja tuijotin Marjattaa.

- Huomasitko tämän?
- Huomasin kyllä. Mutta hän on ainoa pätevä.
- Paksuna.
- Pätevä.

Marjatalla oli hyvä pointti. Mielestäni minullakin. Marjatta piti tiukan katsekontaktin. Se oli kuin liikunnanopettajalla, joka pakotti rottinkisilmukan kanssa syvään päähän.

Luin paperin vielä kertaalleen läpi. Haapalainen-Keso vaikutti kyllä kaikin puolin täyspäiseltä ihmiseltä, suosituksetkin olivat pirun hyvät. Mutta mitä järkeä olisi palkata raskaana oleva nainen?

Marjatta luki ajatuksiani kuten yleensä ja rikkoi hiljaisuuden.

- Ei se äitiysvapaa ikuisesti kestä.
- Mutta entäs jos äitiys vie mennessään?
- Viehän se, jos työelämä ei tarjoa mitään kiinnostavaa. Kyllä ne palaavat töihin, jos työnantaja maksaa kunnon palkkaa, osoittaa vastuullisia tehtäviä eikä kiemurtele luonnollisen asian kanssa. Huomauttaisin, että nykyään myös isät ottavat hoitaakseen oman pätkänsä. Siihenkin voi työnantajana kannustaa.
- Mutta me haetaan nyt tyyppiä vastaamaan koko yrityspuolen myynnistä. Me ei tulla toimeen ilman tätä henkilöä!
- Ollaan tultu tähänkin asti. Mutta jos halutaan skarpata, sen pitää olla pätevä.
- Ja tulla töihin!
- Se ehtisi hyvin pistää tiimin vauhtiin. Voit itse tuurata sen jälkeen hetken aikaa, nyt kun ne kaupatkin raukesivat.

Kävin avaamassa ikkunan, pihalta tunki sisään maaliskuista ilmaa. Marjatta jatkoi.

- Ja tiedätkö, millaisia tehopakkauksia vanhempainvapailta palaajat ovat? Ne ovat äärimmäisen kiitollisia kuumasta kahvista, siitä, että kukaan ei huuda niille naama punaisena ja yritä tukehtua pikkulegoihin. Ne hoitavat yhtä aikaa asiakasrekisterien ristiintsekkauksen, neljä myyntipuhelua ja pitävät samalla tiimipalaverin.

Marjatan pointti parani koko ajan, mutta pidin silti omastani kiinni.

- Saako sitä kysyä?
- Mitä?
- Että milloin hän on ajatellut palaavansa takaisin työelämään?
- Totta kai saa. Mutta mulkku ei kannata olla.

Haapalainen-Keso tuli käymään seuraavana päivänä. Hän oli silminnähden hämmästynyt saadessaan kutsun työhaastatteluun ja tarkisti moneen otteeseen, että varmasti olimme ymmärtäneet hänen tilansa.

Kävi ilmi, että hän oli paitsi pätevä myös aikaansaapa naisihminen, joka nosti saman tien vessan panttaavan oven paikoilleen, sääti ilmastoinnin miellyttävämmäksi ja ehdotti myyntityön järjestelemistä sähköisesti niin että hommia voisi hoidella etänä. Hän vilautti kontaktilistaansa, jossa oli ainakin neljä asiakasta, joiden kanssa ei oltu päästy eteenpäin ponnisteluista huolimatta.

Lisäksi Riikka tunsi firman hyvin. Lapsen isä oli Jaakko jakelupuolelta. Marjatta meinasi tukehtua earl greyhinsä, mutta minä näin pitkästä aikaa pinnan. Se oli sillä selvä. Riikka pisti nimen paperiin ja kysyi, voisiko jäädä jo iltapäiväksi ihmisiin tutustumaan ja hommia järjestelemään. Löimme kättä päälle, lupasin vielä kotiin nopeimman mahdollisen nettiyhteyden ja kunnon läppärin.

Kiirehdin laittamaan intraan toimitusjohtajan tervehdyksen. Kerroin, että olemme moderni firma, jonka tärkein henkilöstöhaaste on työn ja perheen yhdistäminen, ja tämän saavutamme uusilla joustavilla käytänteillä ja paikallisella sopimisella. Käytännössä lupasin maksaa kuukauden ylimääräisen palkan jokaiselle vanhempainvapaille jäävälle.

Kännykkäni alkoi välittömästi piristä. Talousjohtajan nimi vilkkui näytöllä. En vastannut. Sitten soitti Jaakko Keso.

Keso halusikin tietää, miten vapaa käytännössä järjestyisi. Ohjasin hänet Marjatan juttusille.

Tunsin kuinka henkiset jalkani ottivat pohjaan. Keson tilalle saisi paljon helpommin sijaisen kuin myyntiin. Tässä olisi hyvää aikaa valmistautua ja nostaa pari junioria treenaamaan jakelun koordinointia. Keso saisi vaativamman pestin töihin paluun kunniaksi. Ei ole tarpeen pelätä syvää päätä.


Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.