Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Juoksija




Nainen alkoi juosta, kun mies lähti. Se oli ihan tavallinen mies, hän oli tavallinen nainen ja he sopivat hyvin toisilleen.

Niin nainen luuli. Mies oli eri mieltä. Mitään yhteistä ei lasten lisäksi ollut kuulemma koskaan ollutkaan. Siinä riitti naisella pohtimista moneksi pitkäksi yöksi.

Iltaisin nainen istui ja pyöritteli lääkepurkkejaan. Kumpi olisi tänään parempi, uni- vai ahdistuslääke? Lääkäri oli sanonut, että niillä pääsisi pahimman yli, kun mies kerran oli päättänyt lähteä selityksiä antamatta. Se vain keräsi tavaransa auton takakonttiin ja häipyi. Sanoi, että tämä riitti tälle elämälle. Nainen oli varma siitä, että jossain oli uusi rakkaus, niin niillä aina oli, mutta mies ei suostunut kertomaan sitäkään.

Hän lähetti aluksi viestejä miehelle kaikkiin kanaviin, joita keksi, mutta se oli blokannut hänet pois somestaan. Meileihin tai tekstareihin ei tullut mitään vastausta. Hetken aikaa hän suunnitteli kostoiskua somessa: hän voisi kertoa totuuden miehen niinsanotuista menestyksekkäistä bisneksistä ja siitä, montako vuotta nainen oli tosiasiassa perhettä elättänyt tai kenen rahoilla uusi auto oli ostettu, mutta päätti jättää sen lopulta lasten takia tekemättä. Lääkärikin suositteli siirtymään elämässä eteenpäin, kostonhimo oli kuulemma tarpeellinen, mutta ohimenevä vaihe, jonka toteutukset kaduttaisivat jälkeenpäin.

Minkä jälkeen, hänen teki mieli kysyä, milloin alkaisi se vaihe, joka olisi "jälkeen" ja jolloin hän olisi siis päässyt yli? Miten siihen siirryttiin?

Lapsia mies näki kerran viikossa, mutta murrosikäiset eivät juurikaan isäänsä kaivanneet eivätkä kertoneet isän elämästä sen enempää kuin omastaankaan.

Naiselta oli sen sijaan elämän tarkoitus loppu. Oliko sitä ollut ennenkään, ei hän ollut ehtinyt sellaisia miettiä, mutta ehkä juuri arjen kiire oli ollut tarpeellisuuden tae. Nyt häntä ei tarvinnut enää oikein kukaan. Elämä hiljeni hetkessä: hän söi salaattiateriansa iltaisin yksin, katsoi uutiset yksin, odotti lapsia kotiin yksin. Vaikka miehen kanssa ei oltu puhuttu paljon, hän oli kuitenkin ollut paikalla. Sohvan nurkassa oli vielä miehen vartalon painama kuoppa. Joskus nainen istui kuoppaan pimeässä olohuoneessa, yritti käpertyä sohvan syliin ja tuntea miehen vartalon muodon, tutun ja turvallisen.

Lapset tulivat kotiin, tuijottivat äitiään pimeässä olohuoneessa ja menivät nukkumaan sanomatta mitään.

Jotain oli keksittävä. Rahat olivat tiukassa, maailman ympäri ei voinut lähteä sen enempää kuin Korfulle eroleirillekään. Ystävä oli käynyt sellaisella ja löytänyt elämän tarkoituksen uuden miehen muodossa. Miten aina muille tuntuikin löytyvän uusi onni ja puoliso ennen kuin avioero ehti astua edes voimaan?

Lehdessä oli ollut juttua liikunnan terapeuttisista vaikutuksista ja merkityksestä yöunille. Jos saisi edes nukuttua, hän ajatteli ja päätti lähteä juoksemaan. Siihen riittivät lenkkarit. Ne hänellä sentään oli valmiiksi olemassa, kuluneina ja vanhanaikaisina, mutta ei niiden kuosia kukaan lenkkipolulla katselisi.

Ensimmäinen vartin lenkki meni puoliksi kävellessä ja yskiessä. Rantatiellä nuoret ja kauniit pyyhälsivät ohi tiukoissa juoksutrikoissaan ja vielä tiukemmissa reisilihaksissaan. Hän ei kehdannut katsoa ketään vastaanjuoksijoista silmiin.

Mies oli kutsunut häntä usein luovuttajaksi. Laihdutuskuurit olivat jääneet aina kesken, ja siitä mies muisti piruilla ystävienkin kuullen. Tällä kertaa hän ei luovuttaisi. Hän päätti juosta jatkossa illan viimeisinä tunteina, jolloin muut juoksijat olivat jo nukkumassa herätäkseen kello kuuden aamulenkille.

Tupakka saisi myös jäädä. Säästyneillä rahoilla voisi ostaa sykemittarin. Hän siirsi päivittäiset tupakkarahat lasipurkkiin, söi nikotiinipurkkaa ja hämmästyi siitä, kuinka nopeasti sai sykemittarin hankittua. Sen jälkeen hän alkoi säästää tupakkarahat Korfua varten.

Sykemittarin kanssa juoksu sujui heti paremmin. Kun sykkeen piti tarpeeksi matalana, lenkkiä jaksoi hitaalla tahdilla puoli tuntia. Kuka olisi uskonut? Ei exä ainakaan. Sillä oli ollut hänen kunnostaan ja painostaan aina paljon sanottavaa, vaikka oli itse häntä ylipainoisempi. Silti vaati makkaraleipiä iltapalaksi, kun hänen piti tyytyä fetasalaattiin, että mahtuisi miehen ihannepainoideksiin. Eikä mahtunut silti, tavoite oli ja pysyi saavuttamattomissa, se oli ajoilta ennen lapsia. 


Hän muisti lehdestä lukeneensa, että juoksijat juoksevat kuolemaa pakoon. Niin hänkin teki, se oli selvää. Mutta unilääkkeet saivat jäädä, iltalenkki auttoi uneen. Iltaisin ei enää tarvinnut miettiä paranisiko olo, jos söisi koko purkin kerralla. Lasten takia ei voinut. Kai ne häntä kaipaisivat, jos häntä ei olisi olemassa enää senkään vertaa kuin mihin ne olivat tottuneet.

Hän osti uuden sohvan, kirkkaan värisen ja kevyen, naistenlehtien sivuilta tutun sohvan. Miehen kuluttama painauma lähti asunnosta vanhan nahkasohvan mukana, ja hänen mielestään myös.

Tupakan lopettamisen myötä loppui vähitellen yskä. Hän juoksi tunnin. Sitten kaksi. Askel tuntui kevyeltä, siltä, että olisi voinut juosta maailman ääriin.

Ehkä juoksenkin, hän ajatteli ja alkoi tutkia maailman maratoneja. Mieheltä vaadin erääntyneet elatusmaksut tai muuten otan yhteyttä verottajaan, hän tiesi miehen yrityksen kirjanpidosta sentään yhtä ja toista. Niillä rahoilla lähden New Yorkin maratonille, se oli Korfun eroleiriä houkuttelevampaa nyt.

En olekaan tavallinen nainen, hän ajatteli, olen juoksija ja hyvä siinä. Mies ei uskosi, jos näkisi ja onneksi ei näe. Parempi kun pysyy poissa. Emme sopineet toisillemme koskaan.

Miten senkin ymmärsi vasta nyt, yli vuoden jälkeen?

Hän juoksi merenrantaa pitkin, hiekka kahisi, aallot kohisivat ja askel nousi vaivattomasti.

En juokse enää kuolemaa pakoon, hän ajatteli, juoksen kohti elämää.





4 kommenttia:

  1. Tämä oli kuin minun elämästäni, kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Näitä erotarinoita kuulee nelikymppisenä aika paljon. Joka kerta ne ovat yhtä ravisuttavia, ei vain perheelle itselleen, vaan myös ystäville. Mutta yhtä usein tilanne näyttää toisenlaiselta ja yleensä onnellisemmalta jo vuoden jälkeen. Siksi tämä tarina. Kiitos kiitoksesta!

    VastaaPoista
  3. Tästä tuli valoisa olo, kiitos! Hyvä draaman kaari.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Chrisse, valoa kohti! :)

    VastaaPoista

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.