Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Luku, jossa pohditaan sörsseleitä


Mörököllien vuoden merkittävin tapahtuma vihannus järjestetään, kun puut lopettavat nakupelleilyn ja pukevat vihreät lehdet ylleen. Silloin kaikki mörököllit kokoontuvat kölliniitylle juhlimaan kevään vaihtumista kesäksi ja viettämään samalla kaikkien mörököllien yhteistä syntymäpäivää. Jokainen juhlija palaa kotiin ainakin kaksi kiloa pulskempana ja viikset nauramisesta väpättäen.

Pikkiksen perhe oli lähtenyt matkaan kohti juhlapaikkaa jo aamuvarhaisella. Metsässä oli viileää ja hämärää, kostea ilma tuoksui pihkalle ja tuomelle. He olivat kävelleet jonossa jo pitkän tovin, kun hiljalleen valo alkoi lisääntyä. Puusto harveni ja edessä näkyi iso niittyaukea. Ensimmäisenä kulkeva Muru kääntyi ja hihkaisi, että perillä ollaan! Pikkis nosti katseensa edessään tallustavan Iskän hännästä, jota nuorempien mörököllien käskettiin tuijottaa, etteivät ne joutuisi eksyksiin, ja ihasteli maisemia.

Polku vietti loivaa rinnettä pitkin alaspäin niitylle, jossa näkyi jo telttarykelmiä. Niityn keskellä pulppusi pieni lähde, ja jykeviä tammia sekä vaaleanpunaisessa kukassa olevia kirsikkapuita kasvoi siellä täällä. Laakson perukoilla oli pieni kalliotöyräs, jossa illalla kokoonnuttaisiin juhlimaan. Nuotiolla paistettaisiin kölliräiskäleitä ja sitten annettaisiin lahjat ja pidettäisiin juhlapuheet.

Laaksossa kävi jo kova vilinä. Pikkis katseli leirejään pystyttäviä mörököllejä silmät ymmyrkäisinä. Kylläpä mörököllejä oli erilaisia! Oli pitkiä ja hoikkia, paksuja ja tanakoita. Ja millaisia turkkeja: oli pitkää ja lyhyttä, tuuheaa ja ohutta, kiharaa ja suoraa, sileitä ja takkuisia. Näkyi lettejä, rastoja, ponnareita, ja erilaisia jakauksia.

Äiti oli selittänyt, että ulkonäkö johtui perimästä. Lapset saivat molemmilta vanhemmiltaan syntymälahjaksi ominaisuuksia kuten pitkät silmäripset, ison pottuvarpaan, itsepäisen luonteen tai hymykuopat. 

- Kaikki ovat erilaisia, koska me olemme sekoituksia, kuten Iskän sörsselit, Äiti oli selittänyt.

Hauskoja sörsseleitä, pohti Pikkis katsellessaan niityllä hääriviä mörököllejä. Hän itse muistutti ulkonäöltään enemmän äitiään, pörröturkkinen kun oli, mutta oli luonteeltaan aika rauhallinen, vähän kuin aina tyyni Iskä. Pikkiksen paras ystävä, kupariturkkinen Kirppa taas oli niin ketterä ja huimapäinen, että hänen sörsselissään oli varmasti myös kärppää, salamaa ja trombia. 

- Omaa sekoitustaan ei voi muuttaa, mutta käytös on eri juttu. Vaikka olisikin syntynyt jääräpäiseksi, voi silti yrittää käyttäytyä joustavasti, Äiti hymyili ja vinkkasi Pikkikselle silmää. 

Pikkiksellä oli omituinen tunne, että äiti yritti vihjata hänelle jotakin.

Joillain mörökölleillä oli myös erikoisvoimia. Tämä kyky oli kuin ylimääräinen aisti näön, kuulon, hajun, maun ja tuntoaistin lisäksi. Iskä oli kertonut, että kyvyn kehittyminen alkoi nuorena jonkun paikan kihelmöinnillä riippuen siitä, millainen kyky mörököllille kehittyisi. Yhdellä kihelmöivät kämmenet, toisella korvat ja kolmannella ylähuuli. Ja jollain pisteli hännän tyvessä. Se tuntui kuulemma vähän samalta kuin olisi vahingossa istunut muurahaispesään.

Pikkiksen Mummulla oli ollut kihelmöintiä korvien takana. Mummu oli ensin luullut, että hänellä oli kirppuja, mutta sitten hän oli huomannut osaavansa suunnistaa aina kotiin. Mummu ei ikinä eksynyt, vaan tunsi luissaan, missä suunnassa koti oli. Pettämätön suuntavaisto takasi sen, että hän pystyi hoitamaan metsää ja keräilemään ruokaa varsin laajalta alueelta.


Pikkiksen perhe valitsi mukavan varjoisen ja tasaisen paikan ja ryhtyivät leirin tekoon, pystyttivät laavua ja purkivat tavarat. Pikkis otti hommakseen Minin vahtimisen, sillä hänen kantapäitään kuumotti pitkä patikointi.

Pikkis vilkaisi viereen kohoavaa kahden laavun leiriä. Leirissä hääri yksi aikuinen ja yksi nuorempi mustaturkkinen mörökölli, joka keräsi pehmikettä. Nuorempi mörökölli tuntui olevan liikkeissään salamannopea. Juuri kun hän oli kadonnut laavun taakse, hän tuli jo takaisin uuden sylillisen kanssa.

Vau, ajatteli Pikkis. Tämä mörököllihän vilistää kuin sisilisko.

Pikkis unohtui tuijottamaan mörökölliä, joka hymyili ja heilautti kättään. Pikkis heilutti takaisin. Ja kuinka ollakaan heti kohta tyyppi jo tuli takaisin uuden kuorman kanssa. Pikkis hymyili. Mörökölli hymyili takaisin ja vilkutti. Pikkis vilkutti taas takaisin.

Johan nyt, hän on supernopea ja pitää vilkuttamisesta, Pikkis päätteli. No, se sopii kyllä. Minäpä ilahdutan häntä ja vilkutan hänelle joka kerta kun näen hänet!

Ja niin Pikkis vilkutti ahkerasti joka kerta kun mörökölli tuli näkyviin. Minikin alkoi vilkuttaa.

Kun naapurileiri oli valmis, nuori mörökölli lähestyi Pikkistä.

- Hei vaan, minä olen Melli.
- Hei, minä olen Pikkis ja tämä tässä on Mini. Hieno leiri teillä!
- Kiitos! Ajattelin tulla tervehtimään, kun vilkutit niin kovasti.
- Minä huomasin, että sinä tykkäät siitä. Olet valtavan nopea mörökölli!
- Niinkö? Omasta mielestäni olen parempi hiippailemaan hiljaa kuin juoksemaan kovaa.
- Mutta.. siis… sinähän olet salamannopea! En ole koskaan nähnyt kenenkään liikkuvan noin vilkkaasti. Olit ihan kuin monessa paikassa yhtä aikaa!

Melli näytti ällistyneeltä, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui ja hän purskahti nauruun.

- Nyt ymmärrän. Olet erehtynyt henkilöstä. Tai tarkemmin sanoen henkilöistä.

Melli päästi kimakan vihellyksen ja kas: teltasta kömpi esiin toinen, tismalleen samannäköinen mörökölli. Pikkikseltä jäi suu auki. Miniltä jäi sormi nenään. He kaikki tapittivat toisiaan.

- Tässä on Lelli. Me olemme kaksosia!

Voi köllinpujut. Pikkiksen edessä seisoi kaksi tismalleen samanpituista mustaa mörökölliä, jolla oli tismalleen samanlainen turkki, tismalleen samanlaiset korvat, viikset ja hännät. Eivät ne olleetkaan supernopeita, niitä oli ollut kaksi! Ja nyt ne pitivät häntä täydellisenä vilkutushulluna, koska ne olivat tervehtineet häntä erikseen.

- Voi kamala, anteeksi siitä jatkuvasta vilkuttamisesta, Pikkis nolosteli. - Mistä teidät oikein erottaa?
- Monestakin asiasta! Lellillä on hiukan pitempi häntä ja minulla vaaleammat silmät. Ja lisäksi minä olen meistä selvästi fiksumpi, Melli virnisti ja taputti siskoaan olkapäälle.
- Hah! Meidät erottaa myös siitä, että toisella on surkea huumorintaju, huudahti Lelli ja taputti takaisin.

Kaikki kikattivat.

Pikkistä huimaa pelkkä katseleminen.

Ilta alkoi hämärtää. Leirit olivat valmiina ja oli aika siirtyä iltanuotiolle tutustumaan muiden metsien mörökölleihin ja vaihtamaan kuulumisia. Kuu oli jo noussut laakson ylle ja utu alkoi kietoutua heinänkorsien ympärille. Nuotio rätisi iloisesti ja lämmitti jalkapohjia ja yöperhosia. Iloinen puheensorina alkoi nukuttaa Pikkistä ja hän nojasi Iskän kylkeen. Hän mietti kaksosia.

Olisikohan hauskaa, jos jollain olisi ihan prikulleen samanlainen sörsseli, Pikkis mietti. Ehkä. Silloin voisi helposti jekuttaa muita! Ja jos joku kehuisi toista niin voisi itsekin ilahtua niistä kehuista, koska ollaan samanlaisia. Mutta mitä sitten jos tulee riita? Eihän itsensä kanssa voi riidellä - vai voiko? Ja toisaalta kaksossisarustaan ei kannata haukkua, koska silloin haukkuu tavallaan itseään.

Kummallista, Pikkis ällisteli mielessään.

Toisaalta oli hauskaa, että Kirppa oli ihan erilainen. On kätevää, että on ystävä, joka on sen verran samanlainen, että ymmärtää, mutta kuitenkin riittävän erilainen, että häneltä voi oppia kaikenlaista, Pikkis myhäili. Sellainen erittäin hyvä yhteissörsseli.

Aika monessa asiassa on sekä hyviä että huonoja puolia. Oman sörsselinsä kanssa on vain opittava olemaan, Pikkis mietti ja hätisti yökkösen nenältään.

------

Katjan kirjoittama Pikkis, rohkea pikku mörökölli on kauniisti kuvitettu iltasatukirja kaikille, joita joskus jännittää. Yllättävään suosioon noussut kirja sopii erinomaisesti eskari- tai koulutaivaltaan aloitteleville lapsille. Ibby Finland kirjoitti myös kirjasta mukavan arvion!

Pikkiksen talviseikkailusta voit lukea täältä ja kirjan saa omaksi täältä.


3 kommenttia:

  1. Pikkistä on tosi miellyttävä lukea <3 Sitä toivoisin, että jos tänne blogiin tulee lisää, vanhat luvut linkattaisiin uusimman alle? :) Toivottavasti tarinalle tulee jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kyllä me hyvin innokkaasti linkkailemme aina kun vain tulee asiaan liittyvää. Tuossa jutun lopussa tuo aikaisempi talviluku on sekä linkattuna että vielä systeeminkin nostamana. :)

      Poista
    2. Sokea minä, kun yritin muka huolellisesti yksi ilta etsiä :D Kiva :)

      Poista

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.