Tietoa mainostajalle ›

Tuntuu kuin -25°C



Ihan rehellisesti sanoen olisin mieluummin ollut ihan jossain muualla. Jonottamassa ämpäreitä jossain Tammiston kauppakeskuksessa, naapurin muijan järjestämässä eroottisten runojen illassa tai poistattamassa peräpukamia ilman puudutusta. Mutta kun millään näistä aktiviteeteista ei voinut korvata lapsen urheiluseuran pullanmyyntivuoroa niin olin sitten urheilukentän laidalla. Äitienpäivänä. Vuoronsa kunnialla hoitaneiden vanhempien pahaa silmää ei nimittäin kestänyt itse luciferkään.

Junnufutisturnauksen alkamisajankohta oli perinteen mukaisesti kellotettu ennemmin kolmekuisten vauvojen kuin esiteinien unirytmin mukaan. Erotuomari puhalsi ensimmäisen pelin käyntiin kahdeksalta aamulla, tasan. Sitä ennen piti normaalien aamutoimien lisäksi keittää 10 litraa kahvia ja ajaa puoli tuntia kentän laidalle. Kyseinen kahvimäärä olisi juuri ja juuri riittänyt pitämään omat silmät auki.

Oli juuri sellainen keli kuin keväällä näillä leveyksillä vain voi olla, tammikuun perusolemus ripauksella marraskuun epätoivoa. Sääsovellus oli aamulla näyttänyt puolipilvistä, joten oli pukenut optimistisesti vain tuulihousut ja peruskerraston. Se oli virhe. En huomannut katsoa, että rannikkoseudulle sovellus näytti myös puuskaista koillistuulta 12 m/s.

Stadionin pohjoisreunalla oli puoliksi sulanut lumikasa. Pystytin katoksen ja pöydän sen viereen. Kirjoitin kohmeisin sormin käyntikorttini toiselle puolelle hinnaston: pillimehu ja kahvi 1€, pulla 2,5€.

Halvalla meni. Olin käynyt ostamassa uuden termarin, kertiksiä, vadelmagrandia, teepussit, kahvit ja pullat Stockmannilta noin 50 hengelle. Laskeskelin, että joukkue olisi saanut virkistysrahastoonsa neljä kertaa enemmän rahaa, jos olisin vain pistänyt ostoskuitissa näkyneen summan suoraan jengin tilille. Ja jos vapaa-ajallenikin olisi laskenut hinnan, seniorikonsulttina laskutin työtunnista toista sataa, jokaisesta kahvikupillisesta olisi saanut pyytää 42.50€.

Se olisi epäilemättä ollut liikaa.

Olosuhteet olivat kuitenkin sellaiset, että olisin voinut jakaa kahvia ilmaiseksi. Paikalla ei ollut yhtä ainutta katsojaa, vanhemmat istuivat kodeissaan aamukahvilla tai tökkivät kännykkäänsä autoissaan parkkipaikalla. Klassinen kohtaanto-ongelma, joka normaalioloissa paikattiin markkinoinnilla. Tässä tilanteessa sitä ei paikattaisi edes jallukolalla.

Vaikka kauppa ei käynyt, tuuli sen sijaan kävi. Puhuri otti oikein vauhtia päätykatsomosta ja hyökkäsi täydellä teholla myyntiteltan kimppuun. Ensimmäisenä lähti katoskangas, sitten pullat. Ensimmäisen mokkapalan sai konkreettisesti naamaansa vierasjoukkueen valmentaja. En vaatinut siitä maksua. Pöytä pysyi pystyssä vain, jos siihen nojasi, mutta välillä piti kävellä, jotta ei iskenyt hypotermia. Kun termoskannu kaatui kolmannen kerran ja sen nokka murtui, näin siinä jonkinlaista vanhemmuuden symboliikkaa.

Rajansa kaikella. Niin ihmisen sietokyvyllä kuin kovamuovillakin. Kuulin mielessäni Pekka Poudan sanovan "Tuntuu kuin -25°C". Sama juttu vanhemmuudessa.

Asetin pöydän poikittain tuulensuojaksi ja kiedoin pöytäliinan ympärilleni. Sitten ostin itseltäni yhden alihinnoitellun pullan ja istuin termarin päälle odottelemaan loppuvihellystä. Varpaista oli lähtenyt tunto jo vartti sitten.

Pojan joukkue hävisi. Itkua tuhertava lauma lapsia lähti valumaan pukuhuonetta kohti. Olisi mieli tehnyt liittyä joukon jatkoksi, mutta hain pohjoispäätyyn lentäneen katoksen takaisin ja kasasin pöydän. Mietin, mitä tekisin 42 syömättömälle myyntiartikkelille. Vein ne pukuhuoneeseen, jossa haisi pettymys ja kura. Pojat ilahtuivat silminnähden.

Menin istumaan masentuneen jälkikasvuni viereen.

- Lähdetäänkö mäkkärin kautta kotiin?

Poika nyökkäsi ja nojasi olkapäätäni vasten.

- Anteeksi. Mä olisin halunnut voittaa, äitienpäivän kunniaksi.
- Tää on joukkuepeli, lohdutin, joukkueena nää kaikki hävitään tai voitetaan.
- Kiva kun sä tulit eikä aina Eija-Liisa.
- Mä lupaan tulla useammin.

Kotimatkalla kuuntelin radiohaastattelua, jossa joku psykoterapeutti kertoi, että lapsi kaipaa vanhemman hyväksyvää katsetta. Mietin, että on se kyllä toisinkin päin. Että on edes yksi asia, joka ei olekaan ihassama. Se lämmittää. Tuntuu kuin 225°C, uunituore pellillinen mokkapaloja.


Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.