Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mummin Toyboy

Kuva: Pete Bellis / Unsplash


Tuli kevättä rintaan. Kävin kampaajalla värjäämässä harmaat piiloon ja ajattelin, että jospa pitkästä aikaa ottaisi taas miehen selibaattitalven jälkeen.

Tai oikeastaan ajattelin, että pojan. Ikäiseni miehet alkavat olla kärttyisiä ukkoja - ne, jotka ovat elossa ja vapaana siis. Varattuja en huoli. Ilomieliset miehet taas eivät kauaa vapaana pysy näillä markkinoilla, ja niinpä raihnaiset tai kärttyiset ukot ovat ainoa vaihtoehto omassa ikäryhmässäni.

Olin useampaa kokeillut ja kyllä oli vaikeaa. Kotimaassa nillä oli oma vakiosaunavuoro, jota ei voinut jättää teatterin takia väliin, oma tapa syödä uuniperunat tietyillä täytteillä ja tietenkin uniongelmia, joiden takia päädyin kerran jos toisenkin nukkumaan jollekin nitisevälle varahetekalle. Ulkomailla - jos heidät sai jotenkin lähtemään - vasta vaikeaa olikin: lentokentällä oli jonoa ja liikaa nesteitä matkatavaroissa, sää oli aina liian kuuma tai liian kylmä eikä se englantikaan sitten sujunut ihan niin kuin oli kotimaassa kuvailtu. Musikaaleista ne harvemmin olivat kiinnostuneita, joten helpompaa oli reissata yksin tai ystävättärien kanssa.

Tyttärieni aviomiehet sen sijaan olivat aivan toista maata ja siitä johtui mieleeni, että miksipä ei. Internetistähän löytyy nykyään mitä vaan, ties vaikka nuorempi mies vanhemmalle rouvallekin.

Ja sieltähän se Janikin sitten löytyi: kolmen lapsen yhteishuoltaja, jolla olisi joka toinen viikko elämässä vapaata. Se riitti minulle, joka toisen viikon pidin mielellään itse.

Jani oli 18 vuotta nuorempi. Vajaa nelikymppinen siis, ei ihan poika enää, mutta riittävästi. Hän etsi vanhempaa naista, jolla ei olisi omia lapsia riesana. Minulla niitä ei lähimailla ollut, lapsenlapsetkin oli viety ulkomaille asumaan.

Kun kysyin ensitreffeillä kahvilassa syytä lapsettoman kumppanin toiveeseen, hän kertoi, että uusperheiden yhdistäminen oli yhtä helvettiä. Omien lasten ja exän lisäksi riippana olivat vielä toisen lapset ja exät, joten vapaapäiviä, lomia ja lasten harrastuksia oli aivan mahdotonta yhdistää mitenkään niin, ettei jollain olisi aina paha mieli, lapsella tai aikuisella. Pahimmassa tapauksessa sai vielä kiukkupuheluja uuden kumppanin exältä, joka halusi kertoa, miten sietämättömän ihmisen kanssa oli tullut pariuduttua ja tarkistaa, kuinka sietämätön oli uusi kumppani, joka hoitaisi nyt hänen kullannuppujaan myös.

Ymmärsin yskän. Minulla ei ollut kuin maailmalla olevat aikuiset lapset ja kissa. Molemmista yhtä vähän vaivaa Janille.

Ensimmäiset pari kuukautta menivät mainiosti. Jani oli aivan hurmaava, eri tavalla huomaavainen ja globaali kuin ikäiseni miehet ikinä. Kävimme viikonloppuisin kylpylöissä ja kaupunkilomilla ja usein meitä luultiin äidiksi ja pojaksi. Se ei meitä haitannut, nauratti vain.

Olisin voinut jatkaa näin ikuisesti, mutta jostain syystä Jani halusi, että tapaisin hänen lapsensa. En halunnut. Kinastelimme siitä muutaman kuukauden, kunnes kävi niin, että Janin exä sairastui juuri silloin kun meidän olisi pitänyt lähteä Naantalin kylpylään. Kyllä harmitti. Ehdotin, että menisin sinne yksin, mutta Jani halusi ottaa lapsensa mukaan. Olisi kuulemma luonnollinen ja helppo paikka tutustua, kun lapsilla oli paljon tekemistä.

Siinä kohtaa oli myöhäistä sanoa, että eikös meidän sopimukseen kuulunut nimenomaan lapsetonta laatuaikaa. Kadutti oma kiltteyteni: olisi pitänyt heti ensitreffeillä tähdentää, että kun Jani ei halunnut kumppanillaan olevan lapsia kuvioissa, niin en halunnut minäkään. Olin pitänyt tätä itsestäänselvänä, mutten ollut tajunnut, että nykyisät olivat erilaisia ja saattaisivat haluta sotkea pikkumussukkansa mukaan suhteen laatuaikaan.

Tässä oli kyllä sukupolviero. Oman eroni jälkeen oli aikoinaan työ ja tuska saada tytöt tungettua isälleen edes yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa. Toisen se aina perui, vaikka kahdesta viikonlopusta kuussa oli kirjallinen sopimuskin. Mutta lapsetonta laatuaikaa oli myöhäistä selventää Janille enää, sillä nykyaikainen superisä loukkaantuisi sydänjuuriaan myöten tietenkin. Sen verran minäkin ymmärsin.

Pitkin hampain myönnyin ja varasin itselleni oman huoneen sekä runsaasti pitkiä savihoitoja ja hierontoja. Minä en lastenaltaaseen astuisi enää ikipäivänä.

Jani esitteli minut lapsilleen hyvänä ystävänä. Yksikään lapsista ei sanonut kädestä päivää. Pidin sitä jo pahaenteisenä asiana viikonlopun kannalta. Jos jotain en siedä, niin huonosti kasvatettuja lapsia. Vanhin tytär, joka oli 10 vuotta katsoi minua vain epäluuloisena eikä sanonut mitään. 8-vuotias poika kutsui minua heti mummiksi, ja vetäisin Mimosa-drinkkini väärään kurkkuun. Jani naurahti hermostuneesti ja kertoi, että nimeni oli Anneli. Nuorin 5-vuotias ei sanonut mitään mistä olisi saanut selvää, koska keskittyi raivoamaan ja kierimään lattialla syystä, joka ei minulle koskaan selvinnyt.

Hämmentyneenä seurasin, miten Jani istui lapsen viereen lattialle. Siinä hän istui ja suhisi keskellä hienon hotellin aulaa, hyräili ja hyssytteli raivoavan lapsen vieressä. Kaksi muuta istui pelaamassa kännykällä ihan kuin tilanne olisi aivan normaali. Kun lapsen kierimistä ja Janin istuskelua oli jatkunut vartin verran ja Mimosani oli loppu, kysyin viimein Janilta, että mitä teet. Hän vastasi rauhoittavansa lasta. Eihän se nyt näin rauhoitu, vaan viemällä niskaperseotteella huoneeseen huutamaan pois muita häiritsemästä, vastasin.

Jani pöyristyi. Kuulemma ehkä 80-luvulla olivat olleet tapana moiset lasta häpäisevät ja traumatisoivat kasvatusmenetelmät, mutta nykypäivä oli erilaista ja minun oli Janin mielestä parempi poistua mielipiteineni. Olin samaa mieltä ja lähdin hierontaan.

Tapasimme vasta illallisella, jonne Jani tuli jokseenkin uupuneen näköisenä. Tällä kertaa 8-vuotias sai raivarit ruuasta, joka ei häntä miellyttänyt. Jani siinä sitten neuvotteli koko aterian ajan siitä, mikä hänelle mahdollisesti maistuisi eikä rauhallisesta ruokailusta tullut kellään mitään.

Voi helvetti. Söin ruokani ja sanoin meneväni vielä hieman baariin istumaan, yksin. Jani nyökkäsi kiukkuisen näköisenä ja jatkoi neuvottelua siitä, oliko omenapiirakka pahinta, mitä 8-vuotiaan elämässä saattoi sattua vai ei.

Onnekseni tapasin baarissa Juhanin, joka istui baaritiskin ääressä yksin ja halusi tarjota minulle shampanjaa. Hän oli miellyttävä eläkkeellä oleva herra, joka asui yleensä Espanjassa, mutta oli Suomessa poikkeuksellisesti käymässä senioriseuransa järjestämällä kylpylämatkalla. Hän kaipasi kuulemma Espanjan piirien jälkeen uusia kauniita kasvoja ympärilleen - ymmärsin, että Espanjaan oli tainnut jäädä jäähylle joku liian omistushaluinen suomalainen leskirouva.

Sovin Juhanin kanssa seuraavalle päivälle kylpylätreffit, mikä olikin hyvä, sillä Janista en nähnyt enää muuta kuin silloin tällöin käytävällä vilahtavan lauman, jossa yleensä ainakin yksi lapsi karjui täyttä häkää jostain epäselvästä aiheesta ja Jani veti jotakuta heistä kädestä tai jalasta eteenpäin kärsivin ilmein.

Korvatillikkaa ne olisivat tarvinneet kaikki, mutta Jani ei tarvinnut sitä mielipidettä, joten pysyin heistä kaukana.

Sovimme Juhanin kanssa, että lähtisin seuraavalla viikolla hänen Espanjan huvilalleen käymään avoimella paluulipulla. Laitoin Janille kotoa viestin, jossa toivotin kaikkea hyvää ja kerroin lähteväni toviksi ulkomaille. Hän vastasi siihen peukulla.

Mitä lie sekin sitten tarkoitti, en tiedä, mutta en jäänyt sitä suremaan, vaan tilasin lentokentällä toisenkin Mimosan elämän uudelle keväälle.


Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.