Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kärpäsen asia

Photo by Manlake Gabriel on Unsplash

Kevään ensimmäinen kärpänen lensi sisään huhtikuun puolivälissä. Tai ehkä se oli ollut sisällä koko ajan, mistäs minä sen tiesin. Kärpänen oli aika iso, musta ja hiljainen, se lenteli vakaasti kuin torpedo ympäri huoneistoa kuin tupatarkastusta tehden. Sitten se laskeutui savulohisalaattiini.

Tuo oli juuri sitä lajia kärpänen, joka istuisi otsalle aamuyöllä, herättäisi juuri siihen aikaan, jonka jälkeen oli enää mahdotonta saada unta, mutta mahdoton herätäkään.

Huitaisin sen pois, ärsyttäviä otuksia.

- Hus, siitä.

Kärpänen sinkosi ilmaan ja laskeutui pöydälle käsivarren mitan päähän, hinkkasi etujalkojaan yhteen ja tuijotti minua kaleidoskooppisilmillään. Näki ehkä monta ihmistä ja monta salaattia, lattialistat ja kattolampun samaan aikaan. Kuka tietää, mitä kärpäsen päässä liikkui vai liikkuiko mitään. Kokosin haarukkaani lohta, kananmunaa ja salaattia.

Älä ole tuollainen, kärpänen sanoi. Hämmästyin. Otus otti uhmakkaasti pari askelta lähemmäs ja jatkoi närkästyneenä.

- Olen kyllästynyt huidotuksi tulemiseen. Te ihmiset olette pohjattoman itsekkäitä. Halusin vain hieman savulohta ennen pitkää matkaani, niin pienen palan, että sinä et sitä edes huomaisi.
- Mutta olet kärpänen! Olet likainen ja kannat tauteja!
- Tuo oli loukkavaa, kärpänen sanoi ja kääntyi selin minuun.
- Anteeksi nyt, mutta se on totta!

Kärpänen ei sanonut mitään, heilutteli vain hieman siipiään. En tiennyt, että kärpäset olivat tuollaisia mielensäpahoittajia. En kuitenkaan halunut olla moukkamainen, joten nostin vastahakoisesti kärpäselle pienen palan lohta pöydälle, se tuskin kaipaisi omaa lautasta. Syököön siitä.

Kärpänen kääntyi varovasti ja kipitti lohen ääreen. Söimme hiljaisuuden vallitessa.

- Mihin olet matkalla, kysyin, sillä olin tullut hieman uteliaaksi.
- Etelään. Aion lentää Vatikaaniin. Rupean paaviksi.
- Mahdotonta! Ei kärpänen voi olla katolisen kirkon johtaja!
- Miksei voisi, kärpänen kysyi. Jos kukaan ei vain ole yrittänyt aikaisemmin.
- Miksi et tyydy elämään kärpäsen elämää?
- Miksi tyytyisin?

Kysymyksillä vastailevat kärpäset olivat perseestä. Vaikka tavallaan sillä oli pointti. Täällä sai kukin elää juuri sellaista elämää kuin taisi, ylittää itsensä, ja uskoin itsekin yksilönvapauteen, mutta kohtuus nyt kaikessa. Kärpäsen suunnitelma ei ollut kunnianhimoinen, se oli mahdoton. Typerä kerrassaan. Siltä puuttui nöyryyttä ja perspektiiviä, tietenkin. Sehän oli vain aivoton hyönteinen, jonka kirjosieppo söisi huomenna. Kärpänen ei ikinä tulisi onnistumaan.

- On sinulla suuret suunitelmat, tuhahdin.
- Pieniä asioita ei tarvitse suunnitella. Ne voi toteuttaa heti.
- Mutta olet vain kärpänen! Viimeistään syksyllä olet vainaa! Mitenkäs sitten suu pannaan?
- Voithan sinäkin olla syksyllä kuollut.

Kuinka röyhkeää. Ajattelin, että haen sanomalehden niin kuin olisi pitänyt tehdä heti, mutta kärpänen arvasi aikeeni ja nousi siivilleen.

- Kiitos lohesta, se huusi ja lensi avoimesta parvekkeen ovesta ulos, kohti etelää. - Jää sinä vain tänne poukkoilemaan ikkunalasia vasten!

Perkele, ajattelin. Kärpäset olivat paljon ärsyttävämpiä kuin arvasinkaan. Söin salaattini ja jäin katselemaan ikkunasta ulos. Ikkunalasin välissä makasi musta ötökkä, kippuraiset jalat taivasta kohti. Oliko se paavi omassa lasikopissaan?

Päässäni alkoi soida suosikkibiisini.

We're in over our heads
But we're holdin' our breath
Will we ever get to the other side
Before there's nothing left?
Yeah, our bodies are weak
We're tired and hurtin'
Will we ever get to the other side?
Don't know
I'll die trying

Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.