Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Toivomuksia haudan takaa



Lapsi juoksi jäätelöauton perässä tielle täysin varoittamatta. En ehtinyt tehdä tai ajatella oikein mitään: vaihtoehdot olivat ajaa lapsen yli tai puuhun. Äitinä tein sen, minkä vaisto sanoi. Ajoin päin puuta ja kuolin.

Viimeiseksi näin lähestyvän puun ja lapsen hämmästyneen ilmeen. Sitten tunsin rysähdyksen, kun pelti murskautui, turvavyön paineen ja kivun pääni iskeytyessä rattiin. Niskassa naksahti ja siinä se oli. Puu oli vanha ja vanttera koivu, eikä mennyt kevyen pikkuautoni törmäyksestä juuri miksikään. Puu oli niskaani vahvempi, tätä on ihmisen kaikkivoipaisuudessaan vaikea ymmärtää, ennen kuin osuu kohdalle. Jos olisin jäänyt henkiin, kertoisin kaikille, kuinka elämä vilisi silmissäni ja ymmärsin elämän tarkoituksen: rakkaus ja perhe, joille omistan elämäni jatkossa työn ja kellarin siivouksen sijaan. Nyt kävi näin. Elämän tarkoitus vajosi mukanani parin metrin syvyiseen hautakuoppaan.

Minulta jäi kolme äiditöntä lasta ja yksi avuton mies, mutta Maijan lapsi jäi eloon. Siksi en kadu. Miten olisin voinut elää ajettuani Maijan lapsen hengiltä? Olimme sentään olleet parhaita ystäviä lapsesta asti. Tutustuimme ekalla luokalla, kävimme yhdessä balettitunneilla, jaoimme päiväkirjat ja poikaystävät. Maija lähtiessä vaihto-oppilaaksi ystävyys jäi hetkeksi paitsioon kun otin ja rakastuin Maijan poissaollessa. Ei sekään kauaa kestänyt ja jatkoimme Maijan kanssa ystävyyttä, kuin mitään poikaystävää ei olisi koskaan ollutkaan. Lapsetkin saimme melkein yhtä aikaa, mutta harmillista oli vain se, että Maijan mies pakotti Maijan muuttamaan omalle kotipaikkakunnalleen kauaksi meistä. Näimme harvoin, mutta tilitimme pikkulapsivaiheen ilot ja surut toisillemme puhelimitse.

Maija muutti naapuriksemme eronsa jälkeen, kun taloyhtiöstä vapautui asunto ja ehdotin muuttoa hänelle kaiken kurjuuden keskellä. Maijan lapset tulivat meille usein päiväkodin ja koulun jälkeen leikkimään ja he olivat meille lopulta yhtä läheisiä kuin sisarukset olivat keskenään.

Hautajaiseni olivat varsinainen sotku. Ei Jukka osannut järjestää niitäkään, hän oli tietenkin shokissa yllättävästä leskeydestään eikä löytänyt kansiota, johon olin tallettanut kaikki salasanani ja ohjeet hautajaisiani varten juuri tällaisen tilanteen varalta. Olinko ehkä jopa vaistonnut kuolevani nuorena, mahdoton sanoa varmasti, mutta nyt tuntuu itsestäänselvältä, että niin kävi. Ihmiset pohtivat kohtaloa ja etsivät kaiken tarkoitusta koko elämänsä, turhaan. Haudan takaa sellainen unohtuu: kuolema koittaa kun sen aika on, aina yhtä yllättävästi eikä päivääkään saa enää pois.

Maija valitsi lopulta cateringin ja muistotilaisuuden paikan, kun näki, ettei Jukka saa hautajaisia aikaan kunnialla ja jotenkin he selvisivät niistäkin. Musiikki oli kammottavaa, mutta harmi siitä haihtui lasten surun edessä. Onneksi heillä oli tukenaan Maijan lapset, jotka eivät surreet tietenkään yhtä paljon ja lohduttivat ja pitivät heitä kädestä hautajaisissa. Siitä olin iloinen, vaikka tunteet muuten olivat kummasti kuoleman jälkeen haalistuneet ja menettäneet merkitystään.

Hautajaisiin tuli kyllä sellaistakin väkeä, jota en olisi paikalle kaivannut. Oli päivänselvää, että osa heistä tuli sinne Jukan eikä minun takiani. Jukka oli vielä varsin komea ja varoissaaan, lesken ympärillähän leijuu aina sellaista kohtalon kosketusta, joka etenkin naisia kuumottaa. Muutama naapuruston rouva oli niin tyylikkäänä mustissaan, että olisin noussut haudasta Jukkaa heiltä suojelemaan, jos olisin voinut.

Hautajaisten jälkeen perheidemme välinen kuvio näytti kääntyvän päälaelleen. Maija otti meidän lapsia koulun jälkeen heille syömään kunnon kotiruokaa, kun kyllästyi kantamaan Jukan luokse astioita ja hakemaan niitä pois. Jukka istui telkkarin ääressä iltaisin lamaantuneen oloisena. Sääliksi kävi. Oli onni, että Maija asui lähellä. Hän kävi järjestämässä lasten vaatteita ja vahtimassa, että lenkkarit ja kumpparit löytyivät omilta paikoiltaan. Välillä oli vaikea erottaa lapsia toisistaan, niin paljon omat lapseni lainasivat Maijan lasten ulkovaatteita. Hyvä, että olivat syntyneet peräkkäin koko lauma.

Olisi tehnyt mieli huutaa Jukalle, että ryhdistäydy ja nouse ylös! Tee jotain! Maijalla näytti olevan saman suuntaisia ajatuksia. Hän pakotti Jukan pari kertaa yhteiselle pyörälenkille ja talven tullen he menivät yhdessä hiihtämään. Olin huojentunut, sillä Jukan luona ramppasi myös kaikenlaisia muita naisia apuaan tarjoamassa. Hirvitti, millainen nainen sieltä lopulta asettuisi taloksi lasteni äitipuoleksi. Maija näki saman kuin minä, eikä tuntunut näkemästään pitävän. Meillä oli Maijan kanssa ollut aina vahva yhteys, ajattelimme asioista samalla tavalla. Tiesin, että Maija ymmärsi jopa haudan takaa, mitä toivoin.

Maija toi omat lapsensa meille ja alkoi istua iltoja Jukan vieressä telkkaria katsellen. Keväällä Maija ja Jukka kantoivat Maijan ja lasten tavarat meille. Kesähäät pidettiin juhannuksena.

Jukka ja lapset näyttivät onnellisilta. Vuodessa olivat asiat järjestyneet parhain päin ja minäkin saatoin poistua kuviosta. Tiesin, että Maija teki tämän ystävyydestä, ei rakkaudesta. Jukka ei ollut koskaan ollut hänen tyyppiään, mutta onneksi Jukka ei tiennyt sitä itse. Ystävyys ylittää kaikki rajat, kuolemankin toisinaan.






5 kommenttia:

  1. Näin tuoreena leskenä tässä tarinassa oli jotain joka sai niskakarvat pystyyn ja ärsyyntymään.
    Liikaa oiottu mutkia suoriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sen erittäin hyvin ja olen pahoillani! Tätä tarinaa ei missään nimessä ollut tarkoitettu tuoreelle leskelle enkä olisi sitä suositellut itsekään niin raskaassa elämäntilanteessa elävälle: varsinkin nettitarinoissa muoto on hyvin lyhyt ja asiat, tunteet ja tilanteet yksinkertaistettuja. Tarkoitus ei ollut varsinaisesti kuvata leskeyttä ja sen suurta surua, vaan naisten välistä ystävyyttä. Otan osaa suruusi!

      Poista

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.