Tietoa mainostajalle ›

Surumiekka


Päiväkodin eteisessä haisi märkä kumisaapas. Ulkona oli vielä pimeää, ikkunassa juoksi vesipisaroita ja suurin piirtein samaa vauhtia juoksi hiki selkääni pitkin. Lapsi mökötti penkillä.

Koko aamu oli ollut yhtä huutoa. Ja kaikki yhden unilelun takia.

- Pinja, otatko ne saappaat nyt pois.
- En.
- Pinja kiltti, otahan nyt ne saappaat pois. Isin täytyy lähteä töihin.
- En!
- Kuule nyt. Mä en kertakaikkiaan voi sille mitään että Herra Hermohammas jäi äitille. Laita nyt vauhtia, jooko?
- En!
- No, isi auttaa sitten.

Kun lähdin tulemaan kohti, lapsi pomppasi penkiltä ylös ja lähti juoksemaan karkuun pitkin päiväkodin käytävää. Juoksin perään, onneksi oli vielä tyhjää. Sain tytön kiinni eskareiden ovella, jolloin hän muuttui huutavaksi makaroniksi ja heittäytyi lattialle. Tervehdin kireästi hoitajaa, joka hymyili rohkaisevasti.

Purin hammasta ja raahasin tytön takaisin eteiseen. Aloin päättäväisesti repiä saappaita pois jalasta. Lahkeet olivat raivostuttavan tiukat ja tyttö rimpuili sylissä, lenksu katkesi. Nelivuotiaalla on halutessaan hirveät voimat.

Sain toisen saappaan pois, jolloin huuto nousi kolme oktaavia korkeammaksi, suoranaiseksi kirkumiseksi. Oli pakko nostaa äkkiä hartia korvan suojaksi, jolloin tyttö valui sylistä lattialle ja löi päänsä saapastelineeseen.

- Voi perkeleen perkele! Tuon siitä saa, kun temppuilee koko aamun! Ihan oma vika!

Kirkuminen vaihtui kipuitkuksi. Tyttö riisui piponsa ja piteli päätään. Hiukset olivat liimaantuneet niskaan, nenästä vuosi räkää.

- Haluan äidin, tyttö nyyhkytti.
- Nyt on isin viikko, tiedät hyvin.
- Haluan silti äidin.
- Äiti ei voi nyt tulla, usko jo.
- Voipas. Sinä olet tyhmä!

Teki mieli huutaa, että itse olet varsinainen idiootti, oikea aasi. Ja että äiti hoitaa varmasti paljon mieluummin uutta vauvaa kuin tuollaista apinaa.

Silloin huomasin, että eteisen ovella seisoi metrin mittainen poika. Verkkarit roikkuivat alhaalla niin että Ryhmä Hau -kalsareiden kuminauha näkyi. Paksu, perunankuoren värinen tukka oli ylipitkä. Hän vilkuili meitä kulmiensa alta.

- Pinja, mikä sua itkettää?

Pinja ei vastannut, pudisti vain päätään. Kokosin itseni ja selvitin kurkkuani.

- Tuota, meillä on Pinjan kanssa ollut vähän vaikea aamu, kyllä tämä tästä iloksi muuttuu kun saamme tämän rauhassa selvitettyä.

Yritin vihjaista pojalle, että emme kaivanneet yleisöä. Poika ei vilkaissutkaan minuun vaan repi hihansuussaan olevaa reikää isommaksi.

- Tarvitsetko sä surumiekkaa?

Pinja nosti itkusta punaraidalliset kasvonsa ylös ja nikotteli.

- Joo.
- Odota. Mä haen.

Jäin tuijottamaan pojan perään, Pinja nousi istumaan. Mitä helvettiä? Kohta kuului askelten töminää. Poika juoksi takaisin kädessään joku paperista ja pakkausteipistä askarreltu pitkänomainen asia. Hän alkoi kieppua Pinjan ympärillä, heiluttaa villisti paperisuikaletta ja päästellä omituisia ääniä.

Tuijotin esitystä hiljaa, minuutin huitomisen jälkeen poika lopetti hengästyneenä.

- Noh? Auttoiko, poika kysyi.
- Vielä vähän, Pinja pyysi.

Poika teki uuden kierroksen, tällä kertaa pomppien, heiluen ja suhisten vähän kovempaa.

- Häivy! Siitäs saat, hän huitoi.

- No nyt?
- Joo.
- Tuu. Rakennetaan geomageilla.
- Joo.

Pinja nousi ylös, avasi haalarin ja ripusti sen naulakkoon. Otti nurkkaan lentäneet saappaat ja laittoi ne telineeseen, nosti hanskat ja pipon lattialta ja vei ne kaappiinsa.

- Mitä tuo oli?
- Ei kuulu sulle, tyttö tuhisi.
- Pinja kiltti. Anteeksi, että mä huusin. Mulla on kiire ja vähän paha mieli myös aika monesta asiasta. Ja muakin harmittaa, että se koira jäi äitille.

Pinja paarusti käsipesulle. Hän pyyhki kätensä puolikkaaseen käsipaperiin ja tuijotti minua.

- Voiko Rasmus tulla meille illalla?
- Kuka on Rasmus? Tuo miekkailijako?

Pinja ei vastannut vaan laittoi sisätossuja jalkaan.

- Totta kai Rasmus voi tulla, myönnyin.
- Jos sä olet surullinen, säkin tarvitset surumiekkaa. Sillä miekkaillaan surut pois.

Nielaisin.

- Niin mä varmaan tarvitsenkin.
- Rasmus osaa miekkailla.
- Mutta tehoaako se aikuisiin?
- Tehoaa se. Mutta pitää olla hyvä miekkailija.
- Rasmusko on?

Pinja nyökkäsi.

- Hyvä. Se on sitten sovittu, sanoin. Halasimme ovella.

Kävelin räntäsateessa autolle. Paperi ja teippi, kirjoitin puhelimen ostoslistaan. Tuulilasinpyyhkijät veivasivat pisaroita edestakaisin. Huomasin odottavani iltaa. 

13 kommenttia:

  1. Katja ja Ina, tää on eka kerta kun eksyin teidän novelliblogiin ja vau! Tykkään (ja siis mä en todellakaan ole yleensä novellien ystävä, tykkään pidemmästä formaatista). Nyt on ihan pakko mennä äkkiä pois (koska työpäivä ;)) mutta tiedän mitä teen tänä iltana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että löysit ja huippua, että tykkäät! Ollaan kirjoitettu kaikenlaista tässä vajaan vuoden mittaan ja menty välillä todella epämukavuusalueille. Kaikesta kuitenkin oppii. ;)

      Poista
  2. Mä niin tykkään tästä blogista. Joka perjantai käyn lukemassa uuden novellin ja voi niitä(piina)viikkoja, jolloin sitä ei ole tullut.
    Kiitos teille, olette mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Pahoittelemme katkoksia, välillä iskee force majeur, varsinkin kun molemmilla on ruuhkavuosien lisäksi myös romaaniprojekti kesken!

      Poista
    2. Sitä suurempi ilo, kun huomaa uuden postauksen tulleen :)
      ed.

      Poista
  3. Kiitos teille kaikille lukijoille - ihana kuulla, että näitä odotetaan! Joskus ruuhkavuosi vähän yllättää, mutta yritetään parhaamme niilläkin viikoilla! ;) Surumiekka on musta ihana. <3

    VastaaPoista
  4. Apua kuinka ihana tarina! Kaikki tarvitsisi elämäänsä välillä tuollaista asiaansa omistautuvaa miekkailijaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olen tämän pojan suuri fani. <3

      Poista
  5. Niin, ja tämä blogi on just aivan mahtava kokoelma tarinoita. Ensimmäistä kertaa kommentoin, mutta jokaisen olen lukenut!
    Mahtavia kirjoittajia olette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen palaute lämmittää meitä kovasti, kiitos!

      Poista
  6. Salaa itse aina epäilen, että kävijäluvuissa on joku virhe ja oikeasti näitä lukee vain meidän sukulaiset ja robotit, mutta onpa mukava kuulla, että on oikeita ihmisiä siellä ruudun toisessa päässä! ;) Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Hei! Siisti tarina.

    VastaaPoista

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.