Tietoa mainostajalle ›

Tellun munkkikahvit




(Jatkoa Tellun tammikuu-jatkikselle, jonka eka osa löytyy täältä,  ja kakkososa täältä.)

Tellu pyysi minua kahville, kun he palasivat häiden jälkeen rakkausretriitiltään. Olin oikein ilahtunut, hän oli ollut Jorin kanssa kovin varattu viime kuukausina. Ja lisäksi olin hieman utelias kuulemaan, mikä se sellainen rakkausretriitti oikein oli, mutta Tellulla olikin aivan muuta asiaa.

Tapasimme kirjaston lähellä olevassa viehättävässä kahvilassa, söimme munkkia ja kerroin kirjaston kuulumisia, mutta Tellu oli varsin hajamielinen eikä näyttänyt kuuntelevan. Mietin itsekseni, oliko avio-onni sittenkään ihan kohdallaan kun Tellu pamautti haluavansa vauvan. Hörppäsin kahvia väärään kurkkuun ja yskin munkin muruja pitkin pöytää.

- Siis millä lailla, sain lopulta sanottua ja Tellu vastasi siihen vähän kärsimättömästi, että kai minä nyt tiesin millä lailla vauvoja yleensä hankittiin.

Mietin onko se nyt viimein menettänyt järkensä, kuten Markku aina sanoo. Voi hyvä tavaton. Tellu oli toki minua puolisen vuotta nuorempi, mutta silti yli viiskymppinen. Eihän nyt vauvoja sentään enää?

Tellu selitti Jorin haluavan kovasti yhden lapsen ja hän oli asiaa pitkään harkittuaan tuumannut, että voisi hän yhden tehdä Jorin mieliksi. Nykymiehet ovat ihan erilaisia, Tellu saarnasi minulle, ja meinasin korjata, että nykypojat, Tellu hyvä, mutta hillitsin itseni. Tellu selvitti, miten Jori aikoisi hoitaa vauvan alusta loppuun, semmoinenkin oli nykyään mahdollista. Lapsen äiti voisi hyvin ottaa isän roolin, käydä töissä ja antaa miehen hoitaa vauvan, nukkua itse yöt ja miehen kukkua, tätä oli moderni tasa-arvoinen vanhemmuus, Tellu selitti paatoksella ja niin kovaa, että naapuripöydissä alettiin vilkuilla meitä.

Kylläpä oli nyt kiusallista tämä. Nousin hakemaan toisen munkin tiskiltä, vaikka olin laihdutuskuurilla eikä olisi pitänyt. Mutta jotain oli keksittävä, että saisin hetken aikaa rauhoittua.

- Tellu hyvä, sanoin vakavasti kun palasin istumaan pöytään munkin kanssa, - lapsuudenaikaisena ystävänä haluan kuitenkin kysyä, että onko se mahdollista, tiedät varmaan mitä tarkoitan?

Tellu näytti ensin loukkaantuvan kun näin suoraan viittasin hänen ikäänsä, joka toki oli äärimmäisen epäkohteliasta. Mutta kuitenkin fakta. Sitten hän vastasi käyneensä naisten lääkärillään asiaa tutkimassa ja pitkään pohdittuaan lääkäri oli sanonut, että voisi sitä yrittää, mutta kalliiksi se tulisi kyllä. Vaatisi kaikenlaisia erikoistoimenpiteitä, jotka Jori oli valmis kuulemma maksamaan. Telluhan opiskeli nyt seksuaaliterapeutiksi ja tunsi kuulemma elimistönsä heräävän horroksesta Jorin ja opintojen ansiosta joka viikko.

Tällaista nykyään tapahtui, Tellu valisti minua, Suomessakin oli muutama yli 50-vuotias äiti ja sitä paitsi pian seitsemänkymppinen isä-presidentti myös, halusi Tellua minua muistuttaa - jos kerran miehet, niin mikseivät naiset yhtä hyvin? En sitten keksinyt mitään soveliasta sanottavaa, muuta kuin että halusiko hän pitää lapselleen yhdistetyt lakkiaiset ja omat seitsemänkymppiset, mutta sen jätin sanomatta.

Täytyy yrittää ymmärtää erilaisia näkökantoja elämään, vaikka - jos rehellisiä ollaan kuten aina pyrin olemaan - niin tätä ei olisi ehkä enää tarvinnut niin paljon ymmärtääkään.

Tellu otti vielä laukustaan kaikenlaisia mittareita, siinä oli joku, jota kutsuttiin ovulaatiotestiksi ja toinen oli raskaustesti, nekin olivat kovin kalliin ja hienon näköisiä. En pitänyt soveliaana esitellä niitä siinä kaiken kansan keskellä, joten suhisin Tellulle, että laittaisi ne pois. Hän nauroi minulle ja sanoi, että mitä siinä suhiset, ihan luonnollinen asia, vaikka tarkasti ottaen ei se nyt aivan luonnollinen asia ollut, eikä luonnostaan tapahtuisi. Jätin senkin sanomatta.

Joimme siinä kahvit loppuun hiljaisuuden vallitessa, mikä ei ollut meille aivan tavanomaista ja lopulta Tellu sanoi halunneensa kertoa tämän siksi, että tietäisin varautua kirjastolla siihen, ettei hän ehkä ihan heti palaisikaan takaisin. Sanoin, että katsotaan sitä sitten.

Tellu lähti kovalla kiireellä Joria tapaamaan, koska heillä oli kuulemma toisenlaiset päiväkahvit sovittuna ja hänen lähdettyään huomasin, että kalliit testit olivat edelleen pöydällä kuppien keskellä. Voi hyvä tavaton taasen. Eihän niitä nyt voinut siihen jättää. Kaikenlaisia päiväkahveja iässä, jossa ihmisen tulisi keskittyä jo syvempiin asioihin ja henkiseen kasvuun, valmistautua rauhalliseen yhteiseloon ja lämminhenkiseen kumppanuuteen, joka kantaisi kurjien ja vaivalloisten eläkevuosien yli.

Poimin testit vaivihkaa laukkuuni viedäkseni ne Tellulle pian ja ajattelin, että nyt oli sellainen paikka, josta en puhuisi Markulle halaistua sanaa.



Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.