Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Pano

26.1.18
Grande finale: Tellun talvihäistä alkanut, kirkkoepisodiin johtanut ja munkkikahveille jatkunut tapahtumasarja päättyy, kun Markku tulee epäluuloiseksi. Ja hyvästä syystä.



Soitan hätänumeroon. Se tuli ensimmäiseksi mieleen.

Olen kerran aikaisemminkin meinannut soittaa. Silloin, kun vaimo oli kirjastopäivillä, enkä löytänyt pakastimesta lihapullia. Muistan tämän hyvin. Jouduin menemään grillille, mikä oli nöyryyttävä kokemus kaikinpuolin, siellä oli hyvin juovuksissa olevaa sakkia enkä kuulunut siihen jonoon ollenkaan. Tilasin vahingossa jonkun nyhtökauraburgerin, joka pieretti viikon.

Ei ole mitään tahoa, johon ihminen voisi ottaa yhteyttä kun on hätä. On muitakin hätiä kuin henkeä uhkaavia. Kyllä ei maailma ole vielä valmis, vaikka jotkut niin väittivät.

Olisin tietysti voinut soittaa Tapanille, mutta asia oli äärimmäisen arkaluontoinen. Olen moderni mies, mutta johonkin vedän rajan. Ei ystävälle pidä kaikkea vuodattaa, esimerkiksi sitä, että vaimo pettää.

Ja siltä se nyt ikävä kyllä näytti.

Vaihtoehtoni kutistuivat konjakkiin, maltillinen naukku oli turvallinen valinta hämmentävässä tilanteessa. Siinä lasillisen ääressä mietin, että mitä selityksiä vaimon käsilaukusta löytyneeseen raskaustestikätköön olisi ollut. Siis muita kuin se todennäköisin. Olin epähuomiossa luullut laukusta pilkistänyttä pakettia Bepantheniksi, jota käytin taiveihottumaani, mutta järkytyksekseni paketissa ei ollut voidetta vaan raskaustesti. Kyllä sitä hetken aikaa tavasin.

Olin hieman shokissa, tietenkin, ehkä se sumensi ajatteluani. En voinut käsittää, mitä ihmettä viisikymppinen nainen teki sellaisella määrällä raskaustestejä. Ainoa looginen selitys oli, että hän pelkäsi olevansa raskaana. Oliko vaimo löytänyt itselleen jonkun nuoren juipin sieltä Tellun häistä ja hakeutunut seksisuhteeseen? Epätodennäköisin seurauksin. Muuta selitystä ei ollut.

Tätä se kaikki oli tiennyt. Olin aina sanonut, että Tellu oli vaimolle huonoa seuraa, mutta että näin huonoa. Sen sijaan, että vaimo olisi ollut mökillä lukemassa kirjallisuutta, hän olikin ehkä ollut jonkun Jonnen kanssa Mallorcalla! Juonut sinipunaisia drinkkejä ja vapautunut etelän auringon alla... Järkyttävää, kertakaikkiaan.

En tiennyt, että naiset edes voivat tässä iässä tulla raskaaksi. Saati, että halusivat. Olisi luullut, että vauva olisi viimeisenä ollut mielessä nyt kun oli vihdoin omaa aikaa, jota lehtien mukaan naiset koko hedelmällisen ikänsä kaipasivat.

Tilanne vaati toisen konjakin lisäksi pikaista selvitystä. Kuten naapurin aitahanke, mutta pikaisempaa.

Naisten käsilaukut ovat erikoisia kapistuksia, joihin ei miehen tulisi kajota, enkä olisi normaalioloissa missään tapauksessa niin tehnytkään. Mutta päätin käydä vilkaisemassa käsilaukkua vielä kerran, jos sieltä löytyisi jonkinlaisia lisäinformaatiota tai todisteita salasuhteesta.

Kävin varmuuden vuoksi laittamassa mustat nahkahansikkaat käteen, jotta laukkuun ei jäisi sormenjälkiä. Näin teki myös Matlock.

Laukku oli edelleen eteisen pöydällä ja kurkistin sinne varovasti. Selasin sisältöä, mutta löysin vain nipun lounasseteleitä, kahvilakuitteja ja muutaman laskun, siinä oli Eevan lehtitilaus ja irtaimiston vakutuusmaksu. Ei Mallorcan matkaa. Toisaalta kahvilassa oli syöty useampi munkki, varmasti raskausajan mielitekoja! Eropaperit olivat vain ajan kysymys.

Lompakon lisäksi laukun pohjalla oli mustassa hylsyssä huulipuna, mikä oli outoa, sillä vaimo ei paljon meikannut. Yritin olla ajattelematta kiihkeää suutelointia Jonnen kanssa. Laukun sivutaskusta löysin huolellisesti taitellun lehtileikkeen, jossa oli mainos Tellun luennosta "Näin ylläpidät vaginaalista kuntoasi".

Jestas! Tällaisissa oman seksuaalisuutensa löytämiseen tarkoitetuilla kursseilla löydettiin seksuaalisuutta jostain aivan muualta kuin aviovuoteesta. Minua tämä tieto sieppasi niin, että päätin hieman vilkaista vaimon puhelinta. Minun piti riisua toinen nahkahanska, koska älypuhelimen kosketusnäyttö ei muuten toiminut. Miten Matlock nämä asiat selvitti, en tiennyt.

Avasin puhelimesta yhteystiedot. Siellä ei montaa nimeä ollut, ehkä viitisenkymmentä, ajattelin nopeasti selata ne läpi. Siellä oli Aune, vaimon serkku, Edit naapurista sekä Eila ja Hanna kirjastolta. Ensimmäinen mieshenkilö oli Kari, Kouvolan kirjastonjohtaja mutta hän oli kuvan mukaan kalju ja vanha eikä mikään viriili ori, joka viettelisi naisia sivutyönään.

Mutta sitten listassa oli outo nimi. "Pano". Pano?

Hyvänen aika! Tässähän se nyt oli!

Tunsin kuinka poskeni punehtuivat. Vai että oikein Pano! Olin sairaalasarjoista nähnyt, että juuri tällä tavalla naiset antoivat salanimiä ihmisille, joita ei voinut muille paljastaa, mutta että näin tökeröä en odottanut. Yritin katsoa tämän Panon kuvaa tarkemmin ja painoin näytä lisää -painiketta, mutta sitten osuin erheessä vihreään luuriin. Nämä nykylaitteet ovat siitä vihonviimeisiä, että niistä puuttuu kaikki olennaiset toiminnot, kuten esimerkiksi, että saisi lyötyä luurin korvaan, jos soitti väärään numeroon.

Yritin hätäpäissäni katkaista puhelun kaikkia nappuloita painelemalla. Puristelin puhelinta voimallisesti joka puolelta, mutta yrityksistäni huolimatta puhelu yhdistyi ja hälyytti. Kuulin kauhukseni jonkun vastaavan ja jouduin hieman paniikkiin siinä. Aloin hakata laitetta eteisen lattiaan, jotta se mykistyisi.

En siinä tuohduksissani kuullut kuinka ulko-ovi kävi ja vaimo tuli jumpasta kotiin.

Siinä saattoi hyvinkin olla 30 vuotisen avioliittomme sekavin tilanne.

Vaimo halusi ihan ymmärrettävästi tietää, miksi hakkasin konjakkipäissäni ja musta hanska toisessa kädessä hänen puhelintaan lattiaan.

En välittömästi keksinyt mitään tyydyttävää selitystä, joten katsoin parhaaksi puhua suoraan. Yritin pitää ääneni vakaana ja ilmoitin, että suostun eroon, mutta haluan dna-testin. Lapsihan saattaisi olla myös minun. Halusin myös tietää, missä tämä Pano oikein asui, jotta voisin käydä löylyttämässä hänet kunnolla.

Vaimo näytti huolestuneelta, hän ei ymmärtänyt puheestani sanaakaan. Hän tiedusteli oliko minulla aivoverenvuoto ja halusi soittaa ambulanssin.

Se oli jo toinen kerta samana päivänä kun tästä osoitteesta oli tarve soittaa hätänumeroon.

Löin raskaustestit pöytään sanaakaan sanomatta. Tässä kohtaa vaimo närkästyi hieman, että olin penkonut laukkua. Kävi ilmi, että raskaustestit olivat Tellun, joka oli Jorin kanssa päättänyt hankkia lapsen. Tätä oli hyvin vaikea uskoa.

- Mutta entä Pano?!

Pano oli kirjaston harjoittelija, maahanmuuttaja, jolla oli niin vaikea arabiankielinen nimi, että kaikki kutsuivat häntä vain Panoksi. Ja Tellu oli kuulemma antanut kahvilassa vaimolle vaginaalikurssinsa mainoksen, mutta hän oli jättänyt menemättä, kun ei ollut kuulemma sellaisesta kiinnostunut. Huulipunan hän oli ostanut syntymäpäivälahjaksi itselleen Tellun häiden jälkeen, koska halusi hieman hullutella.

Tämän jupakan jälkeen vaimo vetäytyi sekavassa mielentilassa makuuhuoneeseen ja sanoi haluavansa ajatella asioita.

Kaadoin itselleni uuden konjakin. Rikkoutuneen näytön läpi näin, että Pano yritti soittaa takaisin.

Nyt oli uuden tilanneanalyysin paikka. Kuulostelin tuntemuksiani ja päädyin siihen, että seuraava siirto olisi avioliittomme kannalta tärkeä. Kaadoin vaimollekin konjakin ja koputin varovasti makuuhuoneen oveen. Vaimo hieman punasilmäisenä tiedusteli, halusinko kenties tulla tarkistamaan vaatekaapin vieraiden miesten varalta, mutta otti konjakin vastaan.

Ehdotin, että lähtisimme käymään kylillä. Menisimme Mestarin krouviin syömään hienosti ja juttelisimme hieman. Minä maksaisin. Tarjouduin myös vaihtamaan puhelimen rikkoutuneen näytön.

Vaimo joi konjakin ja nyökkäsi vaiteliaana. Hän heitti raskaustestit roskiin ja laittoi huulipunaa. Päätin, että nostaisin säästötililtäni pari tuhatta euroa ja ostaisin myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi Matka-Pekasta reissun Mallorcalle. Vaimo oli sinne aina halunnut.

Ehkä väri tekisi hyvää minullekin.


Tellun munkkikahvit

19.1.18



(Jatkoa Tellun tammikuu-jatkikselle, jonka eka osa löytyy täältä,  ja kakkososa täältä.)

Tellu pyysi minua kahville, kun he palasivat häiden jälkeen rakkausretriitiltään. Olin oikein ilahtunut, hän oli ollut Jorin kanssa kovin varattu viime kuukausina. Ja lisäksi olin hieman utelias kuulemaan, mikä se sellainen rakkausretriitti oikein oli, mutta Tellulla olikin aivan muuta asiaa.

Tapasimme kirjaston lähellä olevassa viehättävässä kahvilassa, söimme munkkia ja kerroin kirjaston kuulumisia, mutta Tellu oli varsin hajamielinen eikä näyttänyt kuuntelevan. Mietin itsekseni, oliko avio-onni sittenkään ihan kohdallaan kun Tellu pamautti haluavansa vauvan. Hörppäsin kahvia väärään kurkkuun ja yskin munkin muruja pitkin pöytää.

- Siis millä lailla, sain lopulta sanottua ja Tellu vastasi siihen vähän kärsimättömästi, että kai minä nyt tiesin millä lailla vauvoja yleensä hankittiin.

Mietin onko se nyt viimein menettänyt järkensä, kuten Markku aina sanoo. Voi hyvä tavaton. Tellu oli toki minua puolisen vuotta nuorempi, mutta silti yli viiskymppinen. Eihän nyt vauvoja sentään enää?

Tellu selitti Jorin haluavan kovasti yhden lapsen ja hän oli asiaa pitkään harkittuaan tuumannut, että voisi hän yhden tehdä Jorin mieliksi. Nykymiehet ovat ihan erilaisia, Tellu saarnasi minulle, ja meinasin korjata, että nykypojat, Tellu hyvä, mutta hillitsin itseni. Tellu selvitti, miten Jori aikoisi hoitaa vauvan alusta loppuun, semmoinenkin oli nykyään mahdollista. Lapsen äiti voisi hyvin ottaa isän roolin, käydä töissä ja antaa miehen hoitaa vauvan, nukkua itse yöt ja miehen kukkua, tätä oli moderni tasa-arvoinen vanhemmuus, Tellu selitti paatoksella ja niin kovaa, että naapuripöydissä alettiin vilkuilla meitä.

Kylläpä oli nyt kiusallista tämä. Nousin hakemaan toisen munkin tiskiltä, vaikka olin laihdutuskuurilla eikä olisi pitänyt. Mutta jotain oli keksittävä, että saisin hetken aikaa rauhoittua.

- Tellu hyvä, sanoin vakavasti kun palasin istumaan pöytään munkin kanssa, - lapsuudenaikaisena ystävänä haluan kuitenkin kysyä, että onko se mahdollista, tiedät varmaan mitä tarkoitan?

Tellu näytti ensin loukkaantuvan kun näin suoraan viittasin hänen ikäänsä, joka toki oli äärimmäisen epäkohteliasta. Mutta kuitenkin fakta. Sitten hän vastasi käyneensä naisten lääkärillään asiaa tutkimassa ja pitkään pohdittuaan lääkäri oli sanonut, että voisi sitä yrittää, mutta kalliiksi se tulisi kyllä. Vaatisi kaikenlaisia erikoistoimenpiteitä, jotka Jori oli valmis kuulemma maksamaan. Telluhan opiskeli nyt seksuaaliterapeutiksi ja tunsi kuulemma elimistönsä heräävän horroksesta Jorin ja opintojen ansiosta joka viikko.

Tällaista nykyään tapahtui, Tellu valisti minua, Suomessakin oli muutama yli 50-vuotias äiti ja sitä paitsi pian seitsemänkymppinen isä-presidentti myös, halusi Tellua minua muistuttaa - jos kerran miehet, niin mikseivät naiset yhtä hyvin? En sitten keksinyt mitään soveliasta sanottavaa, muuta kuin että halusiko hän pitää lapselleen yhdistetyt lakkiaiset ja omat seitsemänkymppiset, mutta sen jätin sanomatta.

Täytyy yrittää ymmärtää erilaisia näkökantoja elämään, vaikka - jos rehellisiä ollaan kuten aina pyrin olemaan - niin tätä ei olisi ehkä enää tarvinnut niin paljon ymmärtääkään.

Tellu otti vielä laukustaan kaikenlaisia mittareita, siinä oli joku, jota kutsuttiin ovulaatiotestiksi ja toinen oli raskaustesti, nekin olivat kovin kalliin ja hienon näköisiä. En pitänyt soveliaana esitellä niitä siinä kaiken kansan keskellä, joten suhisin Tellulle, että laittaisi ne pois. Hän nauroi minulle ja sanoi, että mitä siinä suhiset, ihan luonnollinen asia, vaikka tarkasti ottaen ei se nyt aivan luonnollinen asia ollut, eikä luonnostaan tapahtuisi. Jätin senkin sanomatta.

Joimme siinä kahvit loppuun hiljaisuuden vallitessa, mikä ei ollut meille aivan tavanomaista ja lopulta Tellu sanoi halunneensa kertoa tämän siksi, että tietäisin varautua kirjastolla siihen, ettei hän ehkä ihan heti palaisikaan takaisin. Sanoin, että katsotaan sitä sitten.

Tellu lähti kovalla kiireellä Joria tapaamaan, koska heillä oli kuulemma toisenlaiset päiväkahvit sovittuna ja hänen lähdettyään huomasin, että kalliit testit olivat edelleen pöydällä kuppien keskellä. Voi hyvä tavaton taasen. Eihän niitä nyt voinut siihen jättää. Kaikenlaisia päiväkahveja iässä, jossa ihmisen tulisi keskittyä jo syvempiin asioihin ja henkiseen kasvuun, valmistautua rauhalliseen yhteiseloon ja lämminhenkiseen kumppanuuteen, joka kantaisi kurjien ja vaivalloisten eläkevuosien yli.

Poimin testit vaivihkaa laukkuuni viedäkseni ne Tellulle pian ja ajattelin, että nyt oli sellainen paikka, josta en puhuisi Markulle halaistua sanaa.



Ei Tapanin veroinen

12.1.18
Psst. Tämä novelli on jatko-osa räväkän kirjastonhoitajamme Tellun häihin, joka taas liittyy kesäjatkiksena julkaistuun Tellun tarinaan. Nyt ääneen pääsee Markku!



Osasin pelätä pahinta, olen aina osannut.

Siinä Tellun kutsukortissa oli jos jonkinlaista hörsöä, liehuketta ja turhaa koristetta niin ettei meinannut postilaatikkoon sopia. Samasta syystä sitä ei voinut laittaa paperinkeräykseen. Se kävisi kukkaron päälle, sillä sekajätteen vieminen sorttiasemalle kallistuisi vuodenvaihteessa. Ehdotin, että häälahjamme olisi sekajätelaskun maksaminen.

Miksi enää kukaan lähetti kutsukortteja paperilla kun tekstiviesti oli ollut olemassa jo 90-luvun lopusta lähtien? Jos totta puhutaan, olisin halunnut osallistua häihinkin tekstiviestillä. Vaimo oli tästä kuitenkin tiukkana, vaikka varmasti itsekin muisti miten traumaattisesti kesäteatterissa oli käynyt. Hän alleviivasi, että kutsun oli allekirjoittanut Jori. Mieshenkilö sentään, toisin kuin kesällä. Huomautin, että toisesta kulmasta siinä voisi lukea myös Sari, mutta vaimo kaivoi kirjahyllystä joululahjaksi saamani positiivisen ajattelun oppaan ja käski hakea sieltä uutta tulkintaa. En hakenut. Ei tämä Jori olisi Tapanin veroinen kuitenkaan. Tellun ex-mies oli ollut hyvä ystäväni ja ilmeisesti myös Tellun mielenterveyden ylläpitäjä.

Kaiken lisäksi nämä olivat jotkut hullutteluhäät eivätkä arvokas rakkauden juhla, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Vaimo etsiskeli hätäpäissään jotain talviteemaan sopivaa vaatetta ja ehdotin sille pilkkihaalaria, mutta se suuttui ja sanoi, että voisin jo lopettaa tämän vastahankaisuuden mitä Telluun tulee. En mielestäni ollut muuta kuin vitsikäs, sillä naiset tunnetusti tekevät pukeutumisesta liian suuren numeron. Miehillä oli helpompaa. Harmaa puku sopi mihin tahansa teemaan, ja jos ei sopinut niin se on merkki, että sitten ei tarvinnut mennä. Ja asia on näin. Ei ole mitään mieltä osallistua näytelmään, ellei ole teatteriharrastaja.

Juhlapäivänä kävin laittamassa Mazdan lämpenemään ja kun vaimon silmä vältti hain povitaskuuni matin. Se oli minulla ollut jo juhannuksesta -62 vaikka en viinamäen miehiä olekaan. Olen raitis ihminen mutta otan naukun vain tietyissä tapauksissa. Kuten Tellun häissä.

Kun parkkeerasin kirkon pysäköintialueelle, huomasin että kirkkoa kohti vaelsi omituisen näköistä porukkaa, hyvin nuoria ihmisiä kummallisissa puvuissa. Olin kerran nähnyt sellaisen tapahtuman, jossa nuorisolaiset olivat pukeutuneet ruskeisiin kaapuihin ja leikkivät jonkinlaista taistelua kaupungintalon edessä olevalla viheralueella. Nyt epäilin, olimmeko joutuneet vahingossa niin sanottuun slarppaukseen mukaan. Vaimo sanoi, etten ymmärtänyt teemajuhlista mitään. Ja oli täysin oikeassa.

Kirkossa epäilykseni vahvistuivat, Tellulla oli taas joku vaihe meneillään. Kirkko näytti työtehoseuran joulumyyjäisiltä valkoisine kransseineen ja hopeisine rusetteineen, naiset olivat pukeutuneet kaikki keijuiksi, ja poissa oli kirkollinen arvokkuus ja hengellisyys. Tunsin pientä tykytystä sydämessäni ja sanoin vaimolle meneväni vessaan.

Kun pääsin eteiseen, luikahdin hetkeksi sakastin puolelle hengittelemään. Siellä nojasin silmät kiinni vaaleaan kiviseinään ja otin pitkän huikan matista.

- Jaha, taitaa sulhasta hieman jännittää?

Minulla meni siinä kohtaa hieman konjakkia väärään kurkkuun ja alkoi yskittää kovasti. Avasin silmäni ja näin hymyilevän, pyöreäkasvoisen naispapin seisovan edessäni valkoisessa albassa ja vihreässä stolassa. En siinä äkkiseltään keksinyt kysymykseen mitään järkevää vastausta vaan nyökkäsin. Hän otti minua rauhoittavasti kädestä ja lohdutti, että kaikkia tässä vaiheessa hieman jännittää. Hän pahoitteli, että oli tullut vihkimiseen tällainen viime hetken vaihdos ja halusi kerrata ohjelman hääparin kanssa.

Ymmärsin joutuneeni hieman hankalaan tilanteeseen, sillä sen lisäksi että en missään tapauksessa ollut Jori, saati menossa naimisiin Tellun kanssa, jestas sentään, minun pitäisi myös pian palata paikalleni istumaan. Pappi tiedusteli, missä morsian oli. Katsoin parhaaksi vastata totuuden mukaisesti, että en yhtään tiedä. Pappi näytti hieman hämmentyneeltä.

Asiat ottivat uuden, vielä kiusallisemman suunnan, kun sakastin ovesta saapui merkittävän nuori mieshenkilö, joka esittäytyi Jesseksi, hän oli bestman. Hän kysyi, olenko kenties morsiamen isä. Kurkustani pääsi tahaton korahdus, ja tässä valossa pappikin uudisti kysymyksensä, että missä roolissa olinkaan täällä sakastissa seisoskelemassa.

Siinä vaiheessa kuulin vaimon huhuilevan minua eteisessä, ja siitä tavallaan sain toimintakykyni takaisin. Oli selvää, etten voinut sulhasena tai Tellun isänä enää jatkaa hetkeäkään, ja seuraavaksi olisi varmasti ollut kanttorin rooli tarjolla. Pyysin anteeksi ja ryntäsin eteiseen. Vaimo katsoi pahasti, kun huomasi matin kädessäni ja suhisi, että nyt ei ollut aikaa tällaiseen temppuiluun.

Kun näin Jorin astelevan käytävällä Tellu käsipuolessaan, sain hirveän hikan, joka kesti korinttolaiskirjeeseen saakka. Mies oli ainakin kaksikymmentä vuotta Tellua nuorempi ja muutenkin hyvin epäsopivan näköinen keski-ikäisen naisen aviopuolisoksi. Päätin, että tämä oli viimeinen kerta kun osallistun mihinkään Tellun juhliin ja loppuillan juon pelkkää kotikaljaa tai sen puutteessa vissyvettä. Siinä oli monta hyvää päätöstä.

Loppuilta meni kuten arvata saattaa. Itse juhlien ohjelma oli kaikin tavoin häihin sopimaton, ja ilmassa oli jos jonkinlaista hipelöintiä ja suutelointia. Sulhanen ja bestman kuiskuttelivat keskenään ja katselivat minua. Juuri ennen tansseja Jori tuli juttelemaan ja kysyi olinko mahdollisesti Tellun ex-mies. Ei vedetä Tapania tähän, sanoin ja menin etsimään vaimoa. Ilmoitin, että nyt olisi hyvä hetki lähteä niin ehdimme katsoa uutiset.

Ajoimme hiljaisuudessa kotiin. Kotona huomautin presidentin puhetta katsellessa, että kyllä vanhempikin mies voi olla viriili ja tunneälykäs. Vaimo ei siihen sanonut mitään, vaan kävi nukkumaan. Minäkin siitä menin maate ja laitoin kännykkään muistutuksen, että konjakki ja renniet olivat loppu.

Jatkuu täällä...


Tellun häät

5.1.18


(Jos et vielä tunne mainiota kirjastotätiämme Tellua, kannattaa aloittaa Telluun tutustuminen alusta elikkä tästä)


Tuli kutsu Tellun häihin. Olihan se yllätys, hän oli ollut opintovapaalla koko syksyn emmekä olleet kirjastolla paljon tavanneet. Siksi en tiennyt Tellun rakkauselämän syventyneen näinkin vakavaan vaiheeseen. Markku sanoi heti, että hän ei näihin naishäihin kyllä lähde, mutta leppyi kun allekirjoituksessa lukikin että Jori.

En ollenkaan tiennyt, että kuka Jori, viimeksi oli Tellu tavattu Pipsan kanssa kesäteatterissa. Nyt oli uuden vuoden häät tulossa sitten. Hopeareunus oli kutsussa ja teemaksi ilmoitettiin, että talvi.

En ymmärtänyt: viimeksi kun olin häissä, niiden teema oli rakkaus ja naimisiinmeno, mutta ajat olivat nyt tämmöiset. Tellu seurasi kaikkia trendejä aina minua paremmin, joten kai hän tämänkin tiesi.

Pitkään mietin, että mitä nyt sitten tämmöiseen teemajuhlaan asuksi, mutta päädyin lopulta vanhaan luonnonvalkoiseen jakkupukuuni - eihän valkoista sopisi häissä pitää, mutta en keksinyt mikä muukaan väri talvea kuvaisi. Astelimme uuden vuoden aattona sitten kylän hienoon vanhaan puukirkkoon, joka olikin koristeltu komeasti hopeakransseilla, hopeisilla lyhdyillä ja valkoisilla ruusuilla. Mahtoi se maksaa se koristelukin. Aloin ymmärtää, mikä on teemahäiden luonne.

Sieltä se Tellukin sitten lopulta purjehti esiin Jorin käsikynkässä leveästi hymyillen kuten morsiamen kuuluu. Hän oli ilmeisesti lumikuningattareksi pukeutunut. Oli pitkä valkoinen häämekko helmi- ja timanttireunuksilla, valkea letti niskassa ja hopeakruunu päässä kaiken koristeena.

Voi hyvä tavaton. Ehkä tuli enemmin mieleen prinsessa Diana siitä, kuin toista kertaa avioon astuva keski-ikäinen kirjastonhoitaja.

Mutta oli se nuori se Jorikin. En edes uskalla arvuutella, oliko täyttänyt kolmeakymmentäkään. Ehkä ei. Nykynuorista on mahdoton tietää, partaa ei ollut mutta sitäkin pidempi tukka, joka roikkui auki selkää pitkin. Hopeainen puku oli hänelläkin, ihan hyvin sopi hänen tummiin piirteisiinsä kyllä. Ihmeen komea mies. Tellun iän huomioiden, tarkoitan. Markku mulkoili minua, ikään kuin minulla olisi ollut tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Ehkä tunsin itseni vähän vieraaksi minäkin kunnantalon hääjuhlassa, jossa oli paljon kaikenlaisia Jorin ystäviä lumipalloiksi ja poroiksi pukeutuneina. Olivat tulkinneet teeman kovasti paljon meitä vapaammin, Markku seisoi tiukasti vieressäni vanhassa vähän kireäksi käyneessä tummassa puvussaan. Hän oli päättänut hullutella joulukuusiteemaisella kravatilla, mutta olimme sittenkin ainoat tavanomaisesti pukeutuneet. Kirjastoista oli sentään kutsuttu muutama tuttu, jotka hekin olivat jakkupuvuissaan, pidimme tiiviisti yhtä omassa nurkassamme, mutta Markku ei puhunut kenellekään mitään. Boolia otti kaksi lasia, huolestutti jo pääsemmekö enää omalla autolla kotiin asti ja pirssillä emme aja.

Tarjoilu oli kyllä onnistunutta, voileipäkakkua ja lohta, oikein hyvää oli kaikki. Tellu ja Jori pitivät toisilleen pitkiä puheita, joiden välissä suutelivat aina niin intohimoisesti, että piti katsella väliin hopeisia lumihiutalekoristeita seinällä. Vieläkään ei minulle selvinnyt, missä he olivat oikein tavanneet ja mihin Pipsa oli tässä välissä kadonnut, mutta eihän sitä nyt toki kannattanut menneitä häissä muistella muutenkaan. Tellulla näitä menneitä oli jo kertynyt jonkin verran, toivoin että tässä olisi nyt tosirakkaus löytynyt viimein ja loppuisi se liehuminen.

Tellu puhui pitkään sisäisen jumalattaren ja Jorin löytämisestä, jotenkin Jori saattoi liittyä hänen uusiin seksuaalivalmentajan opintoihinsa. Siinä vaiheessa kun hääohjelmaan tuli mukaan parinvaihtotanssit perinteisen häävalssin sijaan, Markku nykäisi minut eteiseen ja sanoi että nyt lähdetään.

Eipä siinä auttanut kuin onnitella vielä Tellua ja toivotella pitkää ikää ja rakkautta. Halatessani hän supatti korvaani, että minunkin pitäisi kokeilla nuorta oria jonkun kerran, Tellu taisi olla vähän maistissa jo siinä kohtaa hääjuhlaa.

Uuden vuoden otimme vastaan kotona sitten kaksin, katsoimme presidentin puheen ja Markku sanoi, että siinä se on komeasti ikääntynyt mies ja silti niin viriili, että on lapsikin tulossa. Ei mikään pojankloppi, jonka seura vanhentaa naista entisestään, hänestä oli parempi niin päin, että mies on naista vanhempi, näkihän sen presidentistäkin.

En muistuttanut, että oikeastaan olin häntä neljä kuukautta vanhempi. Menimme siitä sitten nukkumaan vähin sanoin, vähän harmitti se jakkupukuni vielä, ihan hyvin olisin voinut pukeutua vaikka lumipalloksi minäkin. Vähän pitää elämässä hullutella, sen oli Tellu kyllä oivaltanut oikein. Ajattelin, että ensi vuonna repäisen minäkin jollain lailla, aloitan vaikka uuden harrastuksen ja siihen uuden vuoden lupaukseeni sitten nukahdin.

Jatkuu täällä...
Sisällön tarjoaa Blogger.