Tietoa mainostajalle ›

Se, joka ottaa sinut


Tuuli heitti takin kauluksen äkäisesti poskea vasten kuin litsarin. Nostin hartiat ylemmäs ja laskin katseen maahan väistääkseeni tuulenpuuskien mukana lentävää räntää. Roskikseen oli tungettu Mäkkärin ruskea paperipussi ja pinkki sateenvarjo, mustaan asvalttiin oli takertunut risuja ja keltaisia lehtiä.

Saatanan myrsky.

Korvissa soi samaan tahtiin alkavan päänsäryn kanssa. Ei olisi pitänyt lähteä koko saunailtaan. Seuraava päivä menisi pilalle ja taksijonosta saisi kuolemantaudin. Siellä oli ainakin 20 ihmistä, joten kaivoin sateenvarjon roskiksesta, se aukesi sentään vaikka muutama jänne olikin katki.

Lähdin kävelemään kotia kohti, muutaman kilometrin matka, onneksi. Ohut kuoritakki tuntui vain kylmentävän ihoa entisestään ja typerissä pillifarkuissa jäätyivät munatkin. Naurettava ostos, suorissa chinoissa oli paljon parempi, viis siitä vaikka työkaverit nimittelivät henkiseksi eläkeläiseksi.

Hiekoitussora juuttui kengänpohjiin, merenranta tuoksui mädältä. Havahduin ajatuksistani kun auto hidasti ja jäi matelemaan viereeni. Ikkuna rullattiin auki.

- Tule kyytiin sieltä, tule tule! On kylmä!

Kuulin kähisevää naurua, tähyilin sisälle 90-luvun Mazdaan, mutta en nähnyt muuta kuin leveän, valkoisen hammasrivistön. Etuovi aukesi. Järki sanoi, ettei pimeän taksin kyytiin kannattanut nousta, mutta nousin piruuttani. En laittanut edes turvavyötä. Vieköön rahat, jos oli viedäkseen. Vitutti jo muutenkin ihan kympillä.

Autossa tuoksui kulunut nahka, vieno hiki ja vahva tupakka, radiossa soi iloinen italodisco. Peruutuspeilissä roikkui viininpunainen rukousnauha.

- Oleksinä menossa länteen, kuski kysyi rahisevalla äänellä.
- Olen kyllä.
- Hyvä, hyvä, sama matka! Minä Özim, mies lausui ja ojensi kätensä.
Tartuin käteen, ja samalla Mazda kaarsi vastaantulevien kaistalle.
- Hei varo!
- Yleinen suomilainen nimi, Özim hytkyi naurusta.

Tämä oli todella pimeä taksi. Hampaat löivät vieläkin loukkua, mutta mies vaikutti siltä, että kaipasi juttuseuraa.

- Älä pelkää, osaan ajaa. Kasvatin sitruunoita Bursassa, mutta sitten veli joutui vaikeuksiin. Hallitus, sinä tiedät. Paha, paha. Asiat menivät huonosti, me lähdimme perheen kanssa ensin Saksaan, sitten Ruotsiin ja sitten Suomeen! Nyt autan muita.
- Poimimalla ihmisiä kyytiin?
Kähisevää naurua.
- Hyvä, hyvä! Autan ihmisia täältä, Özim koputti otsaansa.
- Oletko joku pappi vai?
- Hyvä, hyvä, aika lähellä! Onko sinulle perhettä?

Kultaketju heilui ranteessa, kun Özim käänsi reippaasti Mazdan rattia kämmenellään. Tästä ei todellakaan olisi saanut kääntyä vasemmalle, mutta en jaksanut kinata.

- Ei, tokaisin lyhyesti.
- Oijoi! Ei ole löytynyt vaimoa?
- Oikein arvattu.
- Hyvä, hyvä! Sinun pitää vaihtaa taktiikka. Ota se, joka ottaa sinut, Özim kääntyi katsomaan leveästi hymyillen. Nyt huomasin, että hänellä oli paksu musta parta ja aurinkolasit, kasvoja ei juuri näkynyt pimeässä.

En hymyillyt takaisin, laskuhumalassa ei hymyilyttänyt. Eikä aihe muutenkaan. Olin ollut sinkkuna jo kymmenisen vuotta. Ja olisin varmasti seuraavatkin kymmenen, jos en kuolisi tällä kotimatkalla.

Özim ei lannistunut.

- Kaksi asiaa. Muista. Mitä haluat? Haluatko itsellesi jotain vai haluatko jakaa jotain. Lainaksi vai omaksi. Mieti sitä. Lainaksi vai omaksi. Se on joskus vaikea tietää.
- Kyllä minä haluan jonkun ihan omaksi, ei se siitä ole kiinni, tuhahdin.
- Hyvä, hyvä! Kuka on se oikea?
- No mistäs sen tietää?

Özim naksutti kieltään.

- Ei, ei! Sitä ei tiedä, sen tuntee. Kuski naputti nyt rintaansa. - Kun olin nuori poika, tuli tilalle töihin tyttö. Sevda. Ei hyvä, leveä suu, liian puhelias, mutta sitten tuli maanjäristys, kaikki boom, mitään ei jäänyt pystyyn. Paitsi Sevda. Hän nousi aamulla ja alkoi hommiin. Ja silloin minä tunsin, että tässä se vaimo nyt on.
- Vai niin. Mutta ei minusta ole kukaan kiinnostunut.
- Kyllä, kyllä, muista, katso ympärille.
- Olen kyllä katsellut, ei löydy. Ja itse asiassa asun tuolla, voit jättää mut tähän.

Özim tömäytti Mazdan eturenkaat pehmeästi kanttareeseen ja osoitti aurinkolipassa roikkuvaa kuvaa. Arvatenkin Sevda.

- Jos ei itse näe, pitää huomata, kuka valitsee sinut.
- Niin kai sitten. Kiitos kyydistä.
- Ole hyvä!

Özim tarttui olkapäähäni ja nauroi kähisevää nauruaan.

- Siinä maanjäristyksessä takaraivooni osui kattoparru. Boom. Olen ollut sokea siitä lähtien, mutta näen paremmin kuin koskaan! Usko. Tyttö löytyy kyllä. Ja lapsikin. Ota se, joka ottaa sinut! Pitää vain nähdä!

Sitten hän kaasutti pois pientareen ruusupensaita pyyhkien.

Jäin tuijottamaan Mazdan perävaloja. Ihme sekopää.

Mikä lapsi? Ei minulla ollut edes kissaa. Ei yhtään mitään paitsi pieni elektroniikkaliike typerässä kauppakeskuksessa ja silläkin meni päin helvettiä. Syysmyrsky oli tuutannut taivaalta alas parissa tunnissa 40 milliä vettä. Sadevesiputki oli haljennut kauppakeskuksen katolla ja vesi oli tullut alas pitkin naapurin ruokamarketin ja minun liikkeeni seiniä. Siinä oli ollut kiire kärrätä puhelimia, leivänpaahtimia ja taulutelevisioita varastoon suojaan.

Liike piti sulkea viikonlopuksi kuivausta varten, siitä tulisi firmalle kunnolla rotsiin. Vitutti niin, että päätin lähteä vetämään pään täyteen. Ja lopuksi päädyin sokean kuskin kyytiin. Hyvä että olen elossa.

Saakeli. Pitää vain nähdä? Nähdä mitä?

Rappukäytävässä haisi kusi. Painoin hissin nappulaa. Vihdoinkin yksin, laitoin silmät kiinni, niitä kivisti.

Ja sitten näin sen. Torstai-iltapäivän. Sateen jälkeisen kaaoksen. Kaikki muut olivat lähteneet kotiin ja luulin jääneeni yksin. Mutta en ollutkaan. Niina oli jäänyt avuksi, mopannut lattiaa ja muovittanut pesukoneita, vaikka sen vuoro oli loppunut jo kauan sitten. Se oli näyttänyt surulliselta. Luulin että oman työpaikkansa puolesta.

Niina. Mutta tuskin se oli minusta kiinnostunut, se oli ainakin 10 vuotta nuorempi. Ja äiti. Niinalla oli pieni lapsi, joten se ei yökerhoissa päivystänyt. Muksu oli käynyt duunissakin kerran, piirrellyt takahuoneessa, annoin sille omaksi pienen pöytätuulettimen.

Menin keittiöön ja korkkasin auki pullon vissyä. Avasin pädiltä Facebookin. Siellä oli Niinalta tullut ystäväpyyntö, se oli laittanut sen jo pari kuukautta sitten. Hyväksyin sen.

Otin buranan ja kirjoitin puhelimen muistiinpanoihin itselleni viestin.

Hidasta. Hyppää kyytiin. Ota se, joka ottaa sinut. Özimin nauru kähisi korvissa.


Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.