Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Isän enkeli



- Äiti, älä itke, minä kuiskaan, mutta ei äiti tietenkään kuule. Äiti istuu keittiön pöydän ääressä ja itkee lohduttomasti, pää roikkuu käsien välissä ja minulle tulee paha mieli.

Isä ja äiti ovat riidelleet taas, ne riitelevät paljon nykyään ja haluaisin sanoa heille, että lopettakaa, kaikki järjestyy vielä, mutta eivät he kuule. Isä ei lohduta äitiä enää, isä menee taas työhuoneeseen, pamauttaa oven kiinni ja avaa tietokoneen ja siellä on se nainen. Se nainen isän töistä. Olen monta kertaa järjestänyt pienen sähkökatkon kun isä alkaa kirjoittaa sille naiselle, mutta ei se auta, isä vain sulkee koneen ja avaa kännykän ja kirjoittaa sillä. Vihaan sitä naista, hän ei kuulu tähän tarinaan, hänen pitää mennä pois mutta sellaista en voi järjestää vaikka tekisi mieli. Minulla ei ole siihen lupaa.

Äiti istuu keittiössä ja tuijottaa pöytää, haluaisin halata häntä, ja menenkin hänen luokseen, silitän hänen hiuksiaan ja hän nostaa päänsä, katsoo ympärilleen kuin nähdäkseen onko täällä joku. Minä täällä olen, mutta he eivät tiedä sitä vielä, olen tulossa, odotan vuoroani ja minun vuoroni tulee pian. Se on järjestetty jo.

Minä tiedän miksi äiti itkee: hänellä on ikävä minua. Ja niin minullakin häntä, mutta kaikki järjestyy, eikä äidin tarvitse itkeä enää, isä voi tulla pois työhuoneesta ja se tietokoneen nainen menee pois, omaan tarinaansa, jonnekin mihin hän oikeasti kuuluu, hän on häiriö järjestelmässä, ylimääräinen kaava joka pilaa kaiken.

Silitän äidin päätä, hän lakkaa itkemästä, istuu vain ihan hiljaa ja hengittää, tuntee jotain vaikkei tiedä mitä.

Mutta yhtäkkiä hän nousee rajusti, kävelee työhuoneeseen, tempaisee oven auki ja isälle tulee kiire sulkea kone, hän vaihtaa chatin sivua johonkin Motonettiin muka, ei kai äiti ole nähnyt, se voisi pilata kaiken, mutta ei ole, onneksi, hän on liian kiihdyksissään.

- Kuuntele Mika, mulla on asiaa. Mä en jaksa yrittää enää, äiti sanoo, hänen silmänsä ovat kovat ja kuivat. - Tämä riittää jo, meidän on mentävä elämässä eteenpäin.

Minä yritän heilua äidin edessä, nyt täytyy keksiä jotain ja järjestää äkkiä hänelle muuta mietittävää. Pistän naapurin koiran haukkumaan ja huudan äidin korvaan: hankkikaa koira, hankkikaa koira, mutta äiti vain huitaisee kädellään kuin pyyhkäisisi kiusallisen kärpäsen pois. Hän ei halua kuunnella minua tänään.

- Aha, isä sanoo epävarmalla äänellä, - ai niinkö, ootko varma?

Ja minä tiedän mitä isä ajattelee, isä ajattelee sitä toista naista, sitä jolla on valheellinen nauru aina kun isä sanoo jotain. Ei hän isää halua vaan isän rahat, se on ihan selvä asia, sen näkee jokainen paitsi isä. Typerä nainen ja sitä paitsi väärä, hän on tunkenut tähän mukaan väkisin ja ilman kenenkään lupaa. Niin ei ole tarkoitettu, olen käynyt kamppaamassa häntä että hän kaatuisi ja joutuisi hetkeksi sairaalaan ja pois päiväjärjestyksestä, mutta hän vain huojahtaa liian korkeilla kiikkerillä koroillaan ja jatkaa matkaa. Hän on sitkeä tapaus ja tietää mitä haluaa: isän.

- Olen varma, äiti sanoo, - en jaksa tätä enää. Ihan turhaa, elämässä voi olla kaikkea muutakin kuin lapsia, eikö voikin, hän kysyy vähän epävarmasti ja minä huudan hänen korvaansa niin kovaa kuin pystyn: ei ole, ei voi olla, minä olen täällä, minä!

Mutta äiti katsoo vain odottavasti isään, joka vastaa epäröivästi niin kai sitten, jos haluat niin, ja vilkaisee samalla tietokonettaan. Äiti ei sitä tiedä, mutta isä ei ajattele heitä, vaan sitä toista elämää sen toisen naisen kanssa, väärien lasten, niiden, jotka eivät ole minä. Sillä isä haluaa lapsia, hän on sanonut sille toiselle naiselle niin, enemmän kuin mitään muuta, hänellä on vauvakuume, on ollut jo vuosia, niin hän sanoo ja se nainen hymyilee typerästi eikä välitä vaikka nypin hänen hiuksiaan päästä yksi kerrallaan niin että keskelle on tullut laikku, jonka hän kampaa piiloon.

Isällä ja äidillä on jo nimikin minulle mietittynä, Lila, se on hieno nimi ja sopii minulle, pidän siitä. Siksi tämä ei saa mennä näin.

- No, se on sitten päätetty, sanoo äiti ja kävelee pois huoneesta kovilla askelilla, koska isä ei sano mitään. Hän ei puhu kovin usein äidille enää, mutta hänellä on paljon asiaa sille naiselle. Hän puhuu kaikki asiat sille naiselle enkä ymmärrä miksi, äitihän on hänen omansa ja hänelle tarkoitettu eikä se nainen.

Mutta kotona on kovin hiljaista nykyään.

Olen vähän huolissani, en tiedä mitä nyt tapahtuu, jotain pitäisi äkkiä keksiä mutta mitä. Koitan lohdutella äitiä ja kuiskailla hänen korvaansa lohdullisia sanoja, välillä laulan hänelle iltaisin, mutta hän itkee paljon, ei nuku lainkaan ja yhtäkkiä ennen kuin ehdin tehdä mitään, se tapahtuu.

Isä pakkaa tavaransa ja lähtee. Yritän estää häntä rikkomalla auton moottorin, mutta hän nappaa autosta vain yhden laukun mukaansa ja ottaa taksin sen naisen luo ja nyt alan arvata, että kaikki on menetetty, en voi tälle mitään, vaikka oli minun vuoroni ja olin tulossa seuraavaksi, jo seuraavassa kuussa olisin tullut ja päässyt heidän luokseen, kotiin. Kun he olisivat jaksaneet uskoa vielä yhden kerran, viimeisen, yksi kerta riittää, mutta sen pitää olla silloin kun on määrätty. Ei yhtään aiemmin, ei yhtään myöhemmin, vaan silloin kun on aika, mutta sitä he eivät tiedä eivätkä kuule, he ovat menettäneet kykynsä uskoa ihmeisiin. Sillä ihme minä olen, kuten jokainen meistä, mutta he uskovat vain lääkäreihin, jotka eivät tiedä mitään ja sanovat sen itsekin.

Mutta nyt isä on lähtenyt ja kaikki on menetetty, äiti istuu yksin suuren talon tyhjässä keittiössä, hän tuijottaa eteensä mutta ei näe mitään, haluaisin lohduttaa häntä mutta en voi enää.

Minä alan haalistua ja leijua ylös, takaisin sinne mistä olisin tullut ja mistä nyt tulee isälle toisia lapsia toisen äidin kanssa, niitä vääriä, enkä minä pääse täältä pois.

- Hyvästi äiti, minä kuiskaan hänen korvaansa ja silitän hänen päätään, - älä itke enää, me näemme vielä joskus.

Sitten lennän pois.

7 kommenttia:

  1. Oi voi. Osui johonkin hermoon. Kiitos <3
    -Sallis

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä niin kaunis tarina, ihanaa että se pääsi julki täällä!

    VastaaPoista
  3. Olipa kaunis tarina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukija-arvonnassa arpaonni osui sinuun, onnittelut! Jos haluat Syliin-kirjan, laita nimi- ja osoitetiedot Inalle sähköpostiin ina.westman at gmail.com Onnea ja hauskaa viikonloppua! :)

      Poista
  4. Uskomattoman hienosti tarjoiltu koskettava tarina ❤

    VastaaPoista

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.