Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Laukaus

"Örön tykeillä osallistuttiin 26.7.1941 käytyyn Bengtskärin taisteluun ja viimeksi niillä on ammuttu 1970-luvun alussa." 

- www.visitörö.fi




Helikopterikentän reunalla leijui enää usvaa, perhoset olivat poistuneet jo muutama viikko sitten. Tsaarinaikainen, sotavankien rakentama mukulakivitie oli kasteesta kostea ja kanervikko hohti kauniin violettina. Fredrika käveli sotilaskodin ohi tervaleppien ja mäntyjen reunustamaa tietä rantaan päin, tulenjohtotornin ohi ja pienoisrautatien poikki.

Ihonväriset silokalliot laskivat rannassa kirkkaaseen mereen, laiturissa oli vain muutama moottorivene. Yhteysalus näkyi jo horisontissa. Se puksutti tasaista kyytiä kohti saarta, mutta Fredrika arveli, ettei se saavuttaisi satamaa vielä 20 minuuttiin, navakka luoteistuuli teki sen matkasta hidasta. Horisontti oli täynnä vaahtopäitä, mutta lounaissatama sijaitsi kallioiden suojassa.

Fredrika istahti sataman puiselle penkille odottamaan laivaa. Hän napitti vaaleanruskean, pitkän villatakkinsa ylös asti ja sytytti tupakan. Ruovikko ei vielä näyttänyt kellastumisen merkkejä. Kuukausi vielä ja aallot löisivät sen yli puurajaan asti.

Satamarakennuksen vieressä seisoi omakotitalon kokoinen betonoitu tykkiasema, jonka katolta näki kirkkaalla säällä Bengtskäriin asti. 305-millistä Obuhovia oli viimeksi käytetty 30 vuotta sitten, ihan oikeassa taistelussa. Maisa oli siitä kertonut, hän oli juuri aloittanut vuoronsa keittiössä, kun Bengtskäristä oli tullut hätäviesti venäläisten yllätyshyökkäyksestä majakalle. Lisäjoukkojen tarve oli ollut akuutti, niitä saatiin myös Granholmenista, ja pian oli käynyt käsky ampua suoraan kohti majakkaa, vihollinen oli jo alimmilla portailla. Taistelu oli kuitenkin käännetty voitoksi.

Fredrika oli kuunnellut tarinoita haltioituneena. Silloin rannikolla oli ollut säpinää. Tykkiveneitä ja pommikoneita oli näkynyt päivittäin, laukauksia oli ammuttu pienemmästäkin syystä, harjoituksia oli jatkuvasti. Nyt noista ajoista tuntui olevan ikuisuus. Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta oli rauhoittanut tilanteen. Valitettavasti se tarkoitti, että elämä sotilassaarella oli tylsääkin tylsempää.

Fredrikan mies, majuri Tom Lund oli saanut komennuksen Turun eteläisestä sotilaspiiristä Örön linnakesaarelle vuosi sitten, ja Fredrika ja lapset olivat lähteneet mukaan. Aluksi alkeelliset olot, armeijan päivärutiinit ja pieni yhteisö olivat kiehtoneet Fredrikaa. Oli jännittävää kuunnella tuulta ja kävellä mukulakiviteitä saaren päästä päähän ilman, että vastaan tuli ristin sielua. Mutta talven myötä elämä ulkosaaristossa oli muuttunut raskaaksi. Yhteysaluksen mukana tuli ruokatarvikkeita, mutta vain hyvällä säällä. Rannikkosoturin reseptikirjasta löytyvä käärmekeitto ei ollut mikään vitsi, ja terveyssiteiden saaminen perille tammikuussa oli ollut mahdotonta. Ja vaikka henkilökunnan rivitalo sijaitsi suojaisessa paikassa kangasmetsän keskellä, sähkökatkoja oli säännöllisesti.

Fredrika siristi silmiään. Toivoa sopi, että saaren uusi opettajatar olisi aluksessa. Edellinen oli pakannut tavaransa heti kun jäät olivat lähteneet.

Talvi oli ollut kieltämättä hirveä. Ulkosaaristossa pakkanen harvoin laski alle 10 asteeseen. Tänä talvena oli käynyt ilmi, että saaren vedenpuhdistamo lakkaa toimimasta, kun näin käy.

Kaikkien 13 oppilaan lukukausi oli jäänyt hieman vajaaksi, mutta Fredrika oli tullut avuksi antamalla äidinkielen ja laskennon tunteja, ja laittamalla lapset keräämään herbaariota. Ei mikään optimitilanne tietenkään, hänhän oli edustusrouva eikä hänellä ollut minkäänlaista pedagogista koulutusta. Onneksi uusi opettaja oli löytynyt sanomalehti-ilmoituksella, ja opetus saattoi jatkua kesän jälkeen.

Kuului pehmeä tömähdys, kun yhteysalus kiinnittyi laituriin. Perämies avasi portin ja kiinnitti puisen rampin maihin. Matkustamosta nousi rantaan kolme henkilöä, joista yksi oli nainen. Luojan kiitos, se oli varmasti hän, opettajatar! Saarella oli nyt yhteensä viisi naista, joista kaksi oli alle 40-vuotiaita.

Fredrika nousi ylös ja suoristi villatakkinsa, nuori nainen lähestyi häntä napakalla askeleella.

- Hei, olet varmaankin Fredrika Lång? Ulla Vaara, oikein mukava tavata, nuori ja viehättävä naisopiskelija esittäytyi ja ojensi kätensä. Punaisen huopahatun alta näkyvät silmät olivat kauniin vihreät ja korkeat poskipäät olivat luonnollisen päivettyneet. Meikkiä oli hillitysti ja hän tuoksui miedosti Kölnin vedelle.

Fredrika tarttui huojentuneena käteen. Sormet olivat lämpimät, se oli hyvä merkki, täällä tarvittiin toimivaa ääreisverenkiertoa.

- Sydämellisesti tervetuloa, olemme odottaneet sinua, Fredrika lausui ja yritti olla vaikuttamatta liian innokkaalta.
- Toivottavasti viihdyt pitempään kuin edeltäjäsi. Tämä ei valitettavasti ole mikään ruusutarha.
- Oi, luulenpa, että viihdyn! Teen opinnäytetyönä tutkimusta sotilaspedagogiikasta ja saan sitä tällä saarella edistettyä hienosti, Ulla hymyili.
- Kuulostaa hyvältä, saat kertoa minulle kohta lisää! Tule, otetaan ensin teetä ja sitten näytän sinulle paikkoja. Voit jättää laukkusi tähän katoksen alle, pyydän jotakuta alokasta huolehtimaan ne asuntoosi, se sijaitsee saaren pohjoispuolella. Oppilaita pääset tapaamaan huomenna.

Naiset kävelivät tuttavallisesti rupatellen kohti kasarmia. Ulla Vaara vaikutti vaikutti sekä mukavalta että pätevältä, mikä oli harvinainen yhdistelmä ihmisissä - ja tällä saarella, Fredrika ajatteli. Näin kauas mantereelta ei saanut tutkintonsa suorittaneita opettajia, mutta Ullalla oli hyvä yleissivistys kuten opettajalla kuuluukin olla, ja hän oli matkustellut nuorehkoon ikäänsä nähden paljon. Opettajatar puhui useita kieliä, hänen puheessaan esiintyi aina silloin tällöin lievä, arvatenkin kansainvälisestä kasvatuksesta johtuva l-kirjaimen korostus, ja hän tunsi hyvin erilaisia kulttuureita.

Fredrika mietti, oliko opettajakoulutus todella näin hyvällä tolalla, vai oliko heillä vain käynyt satumainen tuuri. Yksityisopettajana toimineen Ullan suositukset olivat toki olleet erinomaiset, mutta niin olivat olleet edellisenkin. Ei hän ollut niitä tarkistanut, kyllä ihmisestä näki kaiken tarvittavan viidessä minuutissa.

Silmän, eli linnakkeen johtajan asunnon, kohdalla Fredika heilautti kättään. Ikkunassa seisoi armeija-asuun pukeutunut mies. Tom vastasi tervehdykseen. Neiti Vaara korjasi hattuaan ja vilkutti hänkin.

- Minä asun tuolla mieheni kanssa, Fredrika täsmensi. Lapsia ei näköjään nyt näy, he ovat varmaankin leikkimässä rannassa.

Iltapäivä sujui rattoisasti. Fredrika esitteli Ullalle saarta sekä sen tapoja ja henkilökuntaa. Fredrika tunsi mielialansa kohoavan naisseurassa. Vihdoinkin älyllinen ja kansainvälinen keskustelukumppani! Töllistelevistä, päällepuhuvista ja tylsistä miehistä hän oli saanut aivan tarpeekseen.

*****

Punavalkoinen puurakennus seisoi pimeänä. Normaalisti upseerikerhon tiloihin ei ollut ulkopuolisilla, ja varsinkaan naisilla, mitään asiaa, mutta tänään se oli tyhjillääm, eilen oli ollut kosteahko kerhoilta ja tänään suurin osa miehistä oli joko krapulassa tai sotaharjoituksessa merellä. Fredrika etsi oikean avaimen ja meni varmuuden vuoksi takaovesta sisään, kuulosteli, että paikka oli varmasti tyhjä ja viittoili sitten Ullan tulemaan perässä.

Kevyet, tanskalaistyyppiset nahkanojatuolit oli sijoiteltu pöytäryhmien ympärille siististi, kirjahyllyissä oli valtavasti historiaa käsitteleviä teoksia ja tietosanakirjoja ja seinillä saarella sodan aikaan palvelleiden upseereiden kuvia. Fredrika laittoi levysoittimen päälle ja valitsi lautaselle Sleepy Sleepersia. Sitten hän meni viinakaapille ja sekoitti kahteen paksupohjaiseen lasiin raikkaat gin tonicit. Naiset katselivat yhdessä merikarttoja ja valokuvia, joivat vielä lisää, ja Fredrika esitelmöi karttapöydän ääressä Pietari Suuren merilinnoitushankkeesta, jonka piti ulottua Puolaan asti.

Fredrika huomasi pian olevansa muutaman drinkin jälkeen hieman päissään, hän joi niin hirveän harvoin, mutta Ullaan ei alkoholi tuntunut tekevän mitään vaikutusta. Ulla kuunteli hänen juttujaan kiinnostuneena. Häntä tuntui kiehtovan erityisesti Bengtskärin verinen taistelu.

- Anteeksi, olen varmasti jo uuvuttanut sinut kaikella historialla. Sanothan, jos kyllästytän sinua, en halua, että lähdet seuraavalla veneellä takaisin!
- Et ollenkaan! Tämä on niin jännittävää verrattuna tylsään kotiopettajattaren elämään. Tuntuu niin turvalliselta olla täällä juoksuhautojen ja tykkien keskellä, Ulla nauroi.

Yhtäkkiä Fredrika sai ajatuksen. Hän hörppäsi drinkkinsä loppuun.

- Haluaisitko nähdä, millaista on tykin sisällä? Minä tiedän jopa teoriassa, miten se toimii, Tom on kertonut.
- Kysytkin vielä! Mutta onko se varmasti sopivaa? Jospa siviilit eivät saa mennä sinne?
- Höpsis! Tällä saarella eivät miehet kerro, mikä on sopivaa ja mikä ei! Näytän sinulle, tule!

Naiset pukivat nopeasti päälleen, nappasivat tehokkaat armeijan taskulamput mukaansa ja lähtivät pimeässä kohti rantaa. Tuuli oli tyyntynyt, jote ilta oli kostea ja lämmin, ja hengitys höyrysi hieman. Silmän kohdalla Fredrika pyysi Ullaa odottamaan ulkona. Hän avasi kotioven hipihiljaa ja sai vaivoin tukahdutettua alkavan hikan. Fredrika penkoi naulakkoa ja löysi aseman avaimet miehensä takin taskusta.

Hän juoksi ulos ja heilutti voitonriemuisena avainnippua Ullan edessä.

- Nyt pääsemme sisään!

Naiset jatkoivat kikatellen rantaan. He nousivat hiljaa kallion reunaan valettuja portaita pitkin ylös ja hiipivät paksun betoniseinän viertä tykkitilaan johtavalle panssariovelle. Fredrika avasi oven. Ummehtunut ja kellarintuoksuinen ilma leijui vastaan. Valot käytävässä olivat himmeät, seinän vieressä oli valtavia ammuksia.

- Näetkö, nuo painavat 450 kiloa kappale, niitä kuljetetaan hissiin näillä vaunuilla hissiin, siellä onkin jo yksi valmiina. Tämän ohjauspaneelin avulla hissi ladataan ja sitten vain tähdätään. Suuntaustaulukko lähimpiin kohteisiin näkyy tuolla seinässä, mutta luonnollisesti suuntaaja antaa koordinaatit. Ampuminen suoritetaan tuolta ylhäältä.

Naiset kiipesivät tikkaat ylös.

- Laukaisu tapahtuu polkimen avulla, Fredrika opasti.
- Jännittävää! Mutta olisiko mahdollista saada tänne lisää valoa? Tekisin mieluusti hieman muistiinpanoja tutkimustani varten, Ulla kysyi.

Fredrika kiipesi tikkaat alas ja lähti etsimään katkaisijaa, josta saisi laukaisutilaan valot päälle. Hän hikkasi vieläkin kovaäänisesti.

Juuri kun Fredrika oli löytänyt valokatkaisijan, kuului ääni, ikään kuin jokin mekanismi olisi käynnistynyt. Hän jähmettyi paikoilleen ja yritti kuumeisesti paikantaa, mistä metallinen kilinä kuului. Aivan kuin... ammushissi. Sitten kuului järkyttävä pamahdus. Koko rakennus tärähti ja valot himmenivät. Katosta rapisi maalia ja ohutta pölyä leijui ilmassa. Fredrika kirkaisi ja syöksyi takaisin tykkitilaan. Ullaa ei näkynyt missään, mutta Fredrika kuuli, kuinka joku yski ja kirosi venäjäksi.

Samassa huoneeseen syöksyi rynnäkkökiväärit ojossa vähintään parikymmentä sotilasta. Kaksi heistä juoksi suoraan Ullan luokse ja kiskoi hänet ylös. Yksi miehistä laittoi hänet rautoihin.

Fredrika näki kauhukseen miehensä tulevan ovesta. Hänen korvansa soivat vieläkin pamahduksesta.

- Kas vain, Ulla Vaara, eli Julija Varanov, komentajakenraali Pavel Varanovin tyttären tytär ja kuuluisa neuvostovakooja. Luulitko, etten tunnistaisi poskipäitäsi, vaikka yritit peittää niitä hatulla?

Ulla, tai Julija, ei vastannut mitään, mutta hänen vihreisiin silmiinsä oli syttynyt outo hehku.

- Tulit ilmeisesti hoitamaan loppuun isoisäsi aikeet?, Tom jatkoi. Bengtskärin tuhoaminen täältä käsin olisi ollut kyllä aikamoinen sankariteko sukusi kannalta. Harmi, että Fredrika ei tiennyt, että tämän ammuserän räjäytin on viallinen, siksi ne olivat täällä vain teoriaopetuskäytössä. Laukauksesi jäi siis suutariksi.
- Ah, trastuit tavarits. En muuten osannut odottaa Obuhovista näin voimakasta rekyyliä. Olin todella lähellä, eikö vain, Ulla virnisti ja pyyhkäisi verta nenänsä alta.
- Lähellä ja silti niin kaukana. Seuraavaksi saat läheisyyttä vankityrmän kanssa, Tom viittoi viemään Julijan pois.

Tom kääntyi miehiin päin ja jatkoi:

- Siivotkaa jäljet. Ja lisäksi lehdistölle pitää lähettää sähke, että laukaus kuului sotaharjoitukseen.

Tom kääntyi vaimonsa puoleen. Fredrika piti edelleen nenäliinaa suunsa edessä, hikka oli loppunut kuin seinään. Hän tunsi ohimoitaan jomottavan.

- Rakkaani, lapset heräsivät tähän, Maisa jäi heitä rauhoittelemaan. Sinun kannattanee suunnata takaisin kotiin. Ja seuraavan opettajan cv kulkee minun kauttani, sopiiko tämä?

Fredrika nyökkäsi. Piti ajatella positiivisesti. Tylsyydessä oli tavallaan puolensa. Huomiselta laskennon tunnilta olisi vaikea esimerkiksi aloittaa epähuomiossa sotaa.

Ei kommentteja

Ajatuksia, tunteita, rytmihäiriöitä? Sana on vapaa!

Sisällön tarjoaa Blogger.