Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kirjoittajilta: Pieni novelliblogi tarjoilee satuja aikuisille

2.6.17
Hei juuri Sinulle!



Hauskaa että löysit tänne, novellien pariin! Me olemme Ina ja Katja, tämän blogin kirjoittajat.

Kerrottakoon heti alkuun, että emme ole koskaan kirjoittaneet novelleja. Nyt yritämme. Miksi ihmeessä?

Idea lähti hetken mielijohteesta.

Ensinnäkin rakastamme lukemista, mutta emme ehdi lukea niin paljon kuin haluaisimme. Elämme molemmat ruuhkavuosia. Käytämme vapaa-aikaamme jalkapallokentän reunalla, pokémon-jahdissa ja lukemalla kirjoja kuten Puppe leipoo. Ääneen sentään. Romaaneja ahmimme lähinnä lomilla, mutta kaipaisimme tarinoita arkeenkin. Sellaisia lyhyitä, ilta- tai aamusatuja aikuisille.

Toiseksi. Kun kirjoittaa työkseen (vaikkakin sivutoimisesti) kirjoja, kolumneja, blogia ja kaikenlaista, tulee väistämättä kirjoittaneeksi liikaa. Joskus hahmot, jotka kustannustoimittaja haluaa poistaa, ovat niin hyviä, että niistä haluaa pitää kiinni, vaikka sitten novellin muodossa.

Kolmanneksi. Elämän suuri sukkalaatikko syöttää koko ajan lapaan. Käyttökelpoisia lähtöjä sinänsä fiktiivisille teksteille löytyy ihan itsekseen, kylppärin peilistä, sukumökiltä ja kuraeteisestä. Ja kuten aina, fiktio on katsojan silmässä.

Tavoitteena on tarjoilla teille lukupaketti kerran kuussa. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina julkaisemme neljä tekstiä (paitsi heti heinäkuussa enemmän!), joita voit lukea kun ehdit. Bingetä kaikki kerralla tai makustele kerran viikossa tai joka toinen päivä, ihan kuten sinun elämäntilanteeseesi sopii. Luvassa on niin diippiä kelaa kuin kevyempää huttua, arkea ja vähän juhlaakin. Yritämme naurattaa enemmän kuin itkettää.

Toivomme, että tästä tulee hyvä pieni novelliblogi! Eikä paska. Anteeksi, jos tulee paska.

Kesäkuun novellit


- Hopeatoffeemurha
- Juoksevaa vettä
- Teistä ei välitä kukaan
- Napatequilaa (Tämä on sitten jatkis!)

Ps. Ja pyydämme: kommentoikaa mielellään! Toivokaa aiheita ja kertokaa jos novelli piristi, nauratti, itketti tai muuten kosketti!

Pps. Voit seurata blogia tilaamalla jutut syötteenä sekä Facebook-sivumme ja Bloglovinin kautta

Teistä ei välitä kukaan

2.6.17

- Anni-kiltti, laita nyt ne kurahaalarit päälle, siellä tulee räntää.

- En laita! EN LAITA, EN! EI EI EI!
- Ole kiltti, laita nyt, kato kivat kurahaalarit, nämä uudet punaset, ostettiin just sellaset kuin halusit.
- EN LAITA, ruma haalari, en halua!!

- Mä en halua lähteä päiväkotiin. Siellä on taas jotain pahaa ruokaa eikä kukaan leiki mun kanssa.

- Otto-kiltti, älä säkin nyt aloita. Sulla on kiva päivä siellä kuitenkin, me ollaan kohta jo myöhässä, nyt pitää pukea nätisti ja lähteä, ettei äiti myöhästy töistä. 

Hän alkaa vetää kurahaalareita vastaan tappelevan Annin päälle väkisin.

- EI EI EI, tyttö karjuu ja potkii vastaan, hän kiskoo haalareita lahje kerrallaan ja saa potkuja joka paikkaan, Otto tukistaa Annia hiuksista ja tytön ulvominen yltyy.

- Miksi sä noin teit, nyt se huutaa entistä enemmän?!

- Mä en kestä kuunnella tota sen huutoa!! Ja miksi se saa aina mansikkahilloa jugurttiin ja mä en saa koskaan?!

- Otto-kiltti, auta nyt äitiä, sä olet isompi ja fiksumpi. Meillä on jo vähän kiire.

Anni repii kurahaalaria pois. Hiki valuu niskassa. Raivo alkaa nousta hikipisaroiden mukana pintaan.

Ei saa huutaa lapselle. Se ei auta mitään. Kokeile leikin kautta.

- Katos Anni, täältä tulee herra kurahaalari ja haukkaa sun jalkaa, kato näin se nappaa sun jalan suuhun, nam nam nam!

- EI EI EI EI, EN HALUA KURAHAALARIA!!!

Helvettiin leikki. Ei saa laittaa lasta jäähylle, se on henkistä väkivaltaa. Pitää laittaa äiti jäähylle. Hyvä on, myöhästytään töistä ja kaikesta, otetaan aikalisä, se on hyvä idea, äiti menee nyt jäähylle.

Hän sulkeutuu kylpyhuoneeseen ja jättää lapset tappelemaan eteiseen. Samalla hän huomaa, että toisesta silmästä puuttuu ripsari. Hän laittaa ripsaria, hengittää syvään, kyllä tämä tästä, kohta ne rauhoittuvat ja lähdetään, kurahaalarin kanssa tai ilman, ehkä pitääkin lähteä ilman ja antaa päiväkodin tätien tapella kurahaalari päälle, se onkin hyvä idea.

Jotain kolahtaa oveen, klonk ja sen jälkeen alkaa huuto, kumman pää se oli?

Hän ryntää ulos kylpyhuoneesta, Annin suusta valuu verta ja tyttö parkuu, Otto alkaa huutaa myös.

Hän ottaa tytön syliin, käskee Ottoa olemaan hiljaa, lähdetään nyt sitten ilman kurahaalaria, mutta samassa Anni muistaa kurahaalarikiukun ja puree häntä käteen.

Hän pudottaa tytön lattialle ja nyt se on myöhäistä: huuto tulee kuitenkin.

- Nyt se kurahaalari päälle saatana, nyt loppuu tämä tappeleminen!! Joka helvetin aamu sama juttu, jos ette ala pukea ja lähteä nätisti päiväkotiin niin mä soitan isälle ja saatte muuttaa sinne asumaan, vaikka se vaan panee siellä sen ämmän kanssa aamusta iltaan ja mä tappelen täällä teidän kanssa! Sitten saatte pukea siellä kurahaalarinne ihan itse eikä kukaan välitä teistä yhtään, ei yhtään kuuletteko!!

Sitten hän sulkeutuu kylpyhuoneeseen, istuu pöntölle itkemään ja kuulee, kuinka ulkopuolella Otto sanoo Annille ihan hiljaa: Nyt puetaan kurahaalari päälle, äidillä meni hermo nyt sun kanssa.

Otto pukee Annille kurahaalarin ja he seisovat odottamassa eteisessä, katsovat suurin silmin kun hän tulee ulos ja sanoo ”Anteeksi” ja Otto vastaa ”Ei se mitään”.


Autossa matkalla töihin hän miettii huusiko todella niin, vai kuvitteliko vain. Ja mitä sillä on väliä, lopulta, sillä niin hän ajattelee, ihan joka helvetin aamu.


Kesäkuun muut novellit


Hopeatoffeemurha
Juoksevaa vettä
Napatequilaa 

Juoksevaa vettä

2.6.17

Nainen haki kahdella ämpärillä vettä kaivosta. Pumppu oli hidas, selkä puutui. Kylmä vesi valui rikkinäisestä putkesta sormille niin että niitä alkoi särkeä. Tomaatti muuttuu mikrossa noin tuhatasteiseksi ja kaivovesi on sen kylmä vastine.
Mökille tuli sentään sähköt. Siinä meni naisen raja. Sähköt piti olla. Juokseva vesi olisi ollut toinen pakollinen asia. Mutta miehen suku ei halunnut, sillä putkista oli kuulemma talvella pelkkää vaivaa. Kuka helvetti mökkeili talvella.

Tiskaus oli vähintään tunnin urakka. Nainen ei ollut ihan varma, oliko veden lämmitykseen paskalla vedenkeittimellä menevä sähkö yhtään sen suurempi ympäristöteko kuin kertakäyttöastiat. Ensi kerralla kertikset.

- Huhuu, alkaako olla valmista?

Mies vaihtoi jalkaa kynnyksellä. Hän oli jo kantanut tavarat autoon, vaikka nainen ei ollut vielä pakannut kuin lasten tavarat. Nainen saisi hakea kassinsa takaisin.

- Ei vielä, tässä jäävedellä tiskaamisessa kestää. Puurokattilaa ja grillivatia en ole vielä edes aloittanut.
- Mutta sitten me ei ehditä viideksi kotiin, kun matsi alkaa.
- En voi sille mitään, että täällä ei ole juoksevaa vettä.
- Nuo pitäisi varmaan huuhdella heti käytön jälkeen.

No shit, Sherlock. Mutta kun ei ole sitä vitun juoksevaa vettä. Nainen vain mulkaisi miestä ja jatkoi rasvan harjaamista pois juustohöylästä.

- Ai niin, löysin terassilta vielä marinadisudin.

Mies harppoi keittiöön ja heitti silikonisen sudin tiskipöydälle.

Tiskattujen pinoon.

Nainen nielaisi kertaalleen ja tunsi veren pakenevan sormiensa päästä. Hän katseli, kuinka ruskea marinadi valui pestyjen ja huuhdeltujen Ikean haarukoiden, veitsien ja lusikoiden päälle. Tarvittaisiin vähintään kymmenen litraa lämmintä vettä. Taas. Vitun vittu.

Nainen veti syvään henkeä ja mietti vaihtoehtojaan.

Pitäisikö pyörtyä vai huutaa? Tai jos vain irrottaisi tiskiharjasta, valahtaisi lattialle. Muuttuisi juoksevaksi vedeksi ja virtaisi pois. Haistattaisi paskat tälle friikkisirkukselle ja solisisi jonnekin, jossa saisi olla yksin. Jossa voisi syödä kasvissosekeittoa eikä grillimarinadia olisi missään, jossa saisi siivota vain omat paskaraitansa wc-pöntöstä ja poistaa suklaatahroja oman tunikansa rintamuksesta.

Olisi vain kylmää ja hiljaa ja virtaisi.

Nainen kuivasi kätensä, työnsi hämmästyneeltä näyttävän miehen sivuun oven raosta ja käveli autolle. Avaimet olivat virtalukossa. Hän hyppäsi kuskin paikalle ja käynnisti auton. Sitten hän painoi kaasua ja ajoi pihasta pois niin nopeasti, että Nissan Leafin renkaat sutivat pihaan syvät urat. 

Jos olisin virtaava vesi. Mihin vesi menisi? Ei ylämäkeen ainakaan. Nainen kääntyi kapealta soratieltä päällystetylle tielle, toiseen suuntaan kuin normaalisti. Jos tie olisi joen uoma, tänne hän pyörteillen valuisi. Pitkän mäen alla tie jakautui kahdeksi, päällystetty kääntyi loivasti vasemmalle, eteenpäin jatkui nurmikoitunut hiekkatie. Vesi ei kääntyisi.

Nainen rysäytti kuuttakymppiä hiekkatielle. Auton pohjasta kuului kamala ääni. Kuoppainen tie tärisi renkaiden alla. Ja sitten kuului toinenkin ääni, karmiva rääkäisy ja jotakin rysähti tuulilasiin.

Nainen pysäytti ja nousi autosta. Ukkofasaani makasi penkalla, sen rinta kohoili vielä, mutta niskat olivat oudossa asennossa. Muutaman sekunnin kuluttua se oikaisi koipensa ja kuoli. Nainen katsoi, kuinka verestä muodostui pieni lammikko nokan viereen. Tummaa ja paksua kuin grillimarinadi.

Juokseva vesi pysähtyi lammikkoon.Tällä kertaa tähän.

Nainen nosti lämpimän ja kevyen linnun syliinsä ja asetti sen pelkääjän paikalle. Nissanin ohjauspaneeliin tuli välittömästi viesti, että joku istui etupenkillä ilman turvavyötä. Nainen käänsi auton ympäri ja lähti ajamaan takaisin mökille.

Perhe seisoi mökin parkkipaikalla, kuin aallomurtaja. Aallonmurtajan tarkoituksena oli pysäyttää vesi. Hän oli pysähtynyt jo aikaisemmin. Vesi ja veri. Yhden kirjaimen ero.

Nainen nousi autosta fasaani kädessään. Kukaan ei puhunut mitään. Ei ollut mitään selittämistä.

"Äiti kävi vain tappamassa fasaanin, ei hätää."

Nainen otti linnun kainaloonsa, haki koivun runkoa vasten lepäävän lapion ja marssi puutarhaan. Hän alkoi kaivaa kuoppaa. Vesi koversi syviä hiidenkirnuja, tämä jäisi vaatimattomammaksi. Nainen asetteli fasaanin kuoppaan ja peitteli sen varovasti mullalla.

- Anteeksi. Se oli vahinko.

Useimmat asiat olivat.

Kesäkuun muut novellit:


Hopeatoffeemurha
Teistä ei välitä kukaan
Napatequilaa

Hopeatoffeemurha

2.6.17

Marco suihkutti lakkaa Suvin hiuksiin niin että sakea, valkoinen sumu levisi jo ennestään tunkkaiseen takahuoneeseen. Nostin kyynärtaipeen suun eteen ja yritin olla hegittämättä.

- Suvi on valmis, seuraava lehmä penkille, pliide, Marco ulisi teatraalisesti.

Kaikki nauroivat kovaan ääneen, vaikka Marco oli aina ollut naisvihamielisine kommentteineen aivan tosissaan. Erityisen paljon hän vihasi malleja. Mutta jos rakastaa lakan suihkuttamista muotinäytöksissä, on seurassa aika vähän valinnanvaraa.

Ristinsä kullakin. Hajotkoon siihen.

Suvi nousi ylös, mutta jäi kääntelemään päätään ja suipistelemaan suutaan peilin eteen. Minä olin se seuraava lehmä, joten tungin väkisin hänen selkänsä takaa tuoliin. Marco alkoi välittömästi raastaa rullia irti ja tökkiä tukkaani pinneillä aivoverenkierron seisauttavalle nutturalle.

Vatsani murisi äänekkäästi. Jeesus että oli nälkä, näytöspäivät olivat kidutusta. Piti välttää vatsan turpoamista ja hymyillä vaikka suolisto huusi makkaraperunoita. Olin syönyt aamuviideltä yhden kananmunan ja sen jälkeen pari kuppia vihreää teetä. Kuudelta olin jo istunut rullat päässä lämpiössä.

Suvi kuuli murinan ja tirskahti.

- Ellan vatsa murisee siihen malliin, että hän tilaa kohta kinkkupizzan tuplajuustolla suoraan lavalle, Suvi ulvoi.

Hymyilin väkinäisesti. Ai jumalauta, että vihasin sitä horoa. Minulla todellakin oli aina nälkä. Suvi itse ilmeisesti yhteytti, koska ei koskaan syönyt mitään. PepsiMaxia se veti lounaaksi 1,5 litraa.

Mallin kurinalainen elämä ei sopinut pirtaani ollenkaan, tulin sitäpaitsi nälkäisenä aina kärttyiseksi. Helppoa rahaa oli tarjolla, jos oli 180 senttinen ja piti hanurinsa leivinuunia pienempänä. Yhdellä näytöksellä maksoi kahden kuukauden vuokrat. Jonain päivänä lähitulevaisuudessa nämä hommat loppuisivat muutenkin, olinhan jo 25-vuotias.

Marco kiskoi tukasta, ja kurkustani pääsi röyhtäisyä muistuttava korahdus. Se tuntui naurattavan porukkaa vielä enemmän. Suvi jatkoi peilin edessä keikistelyä ja avasi kuolleen ihmisen värisen silkkiaamutakkinsa paljastaen timmin kroppansa, jota hiottiin kuntoon päivittäin vihersmoothieilla ja kuntopyörällä. Ei todellakaan ikinä irtokarkeilla ja kinkkupizzalla.

- Mun reidet on ku tukit! Suvi puristeli olemattomia reisiään teeskennellyn kauhuissaan.

Tunsin, kuinka sappea nousi vähän suuhun. 

Juu, aivan varmasti. Suvin reidet olivat noin puolet omistani. Veikkaan, että sitä hän juuri halusikin alleviivata. Horo. Ennemmin Suvin kannattaisi olla huolissaan noista käytettyä kondomia muistuttavista tisseistään. Jätin sen sanomatta. 

Nälkäni yltyi koko ajan pahemmaksi. Yleensä se meni ohi puoleen päivään mennessä, mutta nyt oli myös pms. Silloin paastoaminen ei sujunut, ei sitten ollenkaan.

Kun päivän kolmas näytös oli alkamassa, pukijani, ihana noin 150 senttiä pitkä ja yhtä leveä täti, kaivoi kassistaan hopeatoffeepussin ja tarjosi siitä, kun huomasi, että olen vähän vaisu ja vapiseva. En voinut vastustaa. Otin kaksi. Raastoin tahmaiset käärepaperit irti ja työnsin toffeet suuhuni tajuamatta, että minun pitäisi olla 15 sekunnin päästä lavalla uudessa Ritva Fallan syysmalliston asukokonaisuudessa.

Fhaa-ta-na.

Toffee oli kovaa ja jouduin pureskelemaan sitä niin että poskiin sattui. Musta noro valui toisesta suupielestä. Pyyhkäisin. Valkoiseen mokkahanskaan jäi salmiakkikuolaa ja paksu kerros meikkivoidetta.

Vittu, että tämä oli ollut paska idea. Ja vielä kaksi palaa! Tukehtuisin varmasti, jos yrittäisin nielaista.

- Ella, Anne, Suvi ja Gitte, lavalle valmiiksi nyt!, Outi huusi ja huitoi meille käskevästi.

Painoin katseeni alas ja juoksin punaisissa korkonilkkureissa lavan taakse. Suvi keinui rauhallisesti perässäni ja veti hanskoja käteensä. Yritin olla jauhamatta ja pitää pokan.

Verhon takana pimeässä kumarruin muka kiristämään sukkiksia, mutta sylkäisin toffeeklöntin matolle. Sääli hyvää toffeeta.

Putsasin kielellä nopeasti hampaitani. Oli parempi olla hymyilemättä, hampaat olisivat mustat kuin ruttotautisella. Taas tulisi yleisöpalautetta, että se yksi lortto oli nyrpeän näköinen.

Syökää kuule itse pelkkää munaa ja tulkaa tänne patsastelemaan vatipäiden kanssa, katsotaan hymyilyttääkö!

Edellinen ryhmä tuli pois, niillä oli kivat suomalaiset poronnahkavaatteet, minä sain aina antaa elämän jollekin fucking mummomallistolle. Musiikki loppui, kohta tulisi meidän biisi.

It's the final countdownin ensimmäiset synasoundit kuuluivat kaiuttimista. Menimme koreografiassa Annen kanssa ensin. Anne oli mukava. Hiljainen. Ja lähti aina näytöspäivän iltana pizzalle. Kävelimme catwalkin päähän samassa tahdissa, pyörähdimme kerran ympäri, ja jäimme paikoillemme odottamaan seuraavia.

Yhtäkkiä takaa kuului kolahdus ja kirkaisu. Seisoin paikallani. Joey Tempest pauhasi edelleen. Yleisö alkoi liikehtiä hermostuneesti ja nousi ylös. Käänsin varovasti päätäni ja näin, että Suvi oli kompastunut ja lentänyt päistikkaa katsomoon. Ihmiset yrittivät auttaa häntä ylös.

Yritin olla hymyilemättä. Vilkaisin Annea, joka seisoi jähmettyneenä paikallaan silmät kauhusta levällään ja odotti, että muodostelma olisi taas välikohtauksen jälkeen kasassa.

Mutta Suvi ei noussut. Ensiapu juoksi paikalle, pisti niskan ympäri tuen ja nosti paareille. Näytöstä jatkettiin ilman Suvia. Niitä ei ikinä keskeytetty mallien kompuroinnin takia.

Näytöksen jälkeen kuulin, että Suvi oli kuollut matkalla sairaalaan. Se oli tehnyt portailta puolivoltin ja landannut ekaan riviin niska edellä. Se oli siinä.

Takahuoneessa vallitsi hysteerinen tunnelma. Mallit kyynelehtivät, pukijat kyynelehtivät, näytösmanageri kyynelehti, Marco kyynelehti. Anne istui vaaterekin alla silmät turvoksissa ja yritti koota itseään. Hän kumartui puoleeni.

- Kuulitko jo? Suvi oli kaatunut, koska... Tai ainakin  Marco oli sanonut nähneensä, että sen korkokengän pohjassa oli ollut jotain mustaa tahmaa, ihan kuin jotain... toffeeta.

Jumalauta. Vatsani murahti.

- Ei olis Suvista uskonut, sanoin ja otin PepsiMaxista pitkän huikan.

Kesäkuun muut novellit


Juoksevaa vettä
Teistä ei välitä kukaan
Napatequilaa

Tellu 1/7: Napatequilaa

2.6.17

En juo koskaan alkoholia, paitsi kerran vuodessa juon: Kirjastopäivillä.
Se on ainoa vuotuinen työmatka mikä meillä on, oikeastaan ainoa matka, minne kerran vuodessa kotikylältä lähden. Tänä vuonna meidän sivukirjastosta päästiin kerrankin molemmat lähtemään, Tellu ja minä.

Odotin kovasti, ajattelin, että hauskaa tulee taas, siellä tapaa koko kirjastoalan tutut ja on laadukasta ohjelmaa. Hyvät seminaarit ja tietysti sitten vähän illanviettoa. Jos sanon suoraan niin ilmaista viinaa. Ei se kaikille sovi, itse otan aina varovasti, kun en muuten juo. Markulle en ole koskaan kertonut, että siellä juon lasin punaviiniä, tai kaksi.

Tänä vuonna oltiin kauniin kesäisessä Savonlinnassa. Hieno ohjelma oli rakennettu taas, illalla esiintyi Jorma Uotinen ja kunnan oma runoilija lausui sen jälkeen kauniisti murrerunojaan, erikoisia olivat, mutta taiteellisia. Kesäillassa kun ei tule pimeää niin lähdettiin siitä vielä sitten taideohjelman jälkeen paikalliseen tanssiravintolaan.

Tellu oli vähän irti, se oli juuri eronnut ja joi yhteisessä hotellihuoneessamme baarikaapista enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Se oli leikannut tukkansa lyhyeksi ja värjännyt sen ihan mustaksi, mutta päällä oli anilliininpunainen raita. Mielestäni se ei ollut meidän ikäisille naisille ihan pukeva malli, mutta ymmärsin muutoksen tarpeen. Tellulla oli ollut maantienvärinen polkka koko ikänsä. Jalkaan se veti kireät mustat nahkahousut ja päälle mustan sifonkipaidan, josta näkyivät mustat liivit läpi. Se oli aloittanut karaten ja hoikistunut kovasti, mutta silti pidin tällaista itsensä esittelyä vähän nuorempien naisten harrastuksena. Mitään en sanonut tietenkään. Avaramielinen täytyy olla.

Tanssiravintolassa ehdotin sille vettä, mutta ei se ottanut, vaan etsi illan isännän ja tilasi siltä meille molemmille jallukahvit. Minun piti kuulemma rentoutua ja ottaa juomaa kun kerrankin tarjotaan. En oikein muutakaan keksinyt kun en uskaltanut jättää Tellua sinne. Join siis oluen ja juttelin tuttujen kanssa, aika riensi oikein mukavasti.

Sitten alkoi sieltä tanssilattian suunnalta kuulua jotain huutelua ja hurraata. Heti tuli mieleen, ettei vaan Tellu.

Otin kolmannen oluen, menin katsomaan tilannetta pahoin aavistuksin ja Telluhan se siellä. Voi hyvä tavaton. Se oli riisunut tanssilattialla paidan päältä ja taivuttanut itsensä vaakatasoon, joku mies piti sitä kiinni hartioista ja toinen mies joi Tellun navasta tequilaa. Lorotti sitä aina lisää suoraan pullosta, nuolaisi suolat kämmenselältä ja hörppäsi tequilan, sitten siihen tuli seuraava hörppäämään ja musiikki pauhasi, yleisö hurrasi.

Täytyy myöntää, että viiskymppiseksi Tellulla oli hyvännäköinen vatsa, se oli hoikassa kunnossa avioeron jälkeen. Mutta olla nyt siinä tanssilattialla silti liivisillään nuorten miesten hörpittävänä, ei se nyt oikein kirjastonhoitajalle sovi. Ja kunnanjohtaja oli siellä ylimpänä hurraamassa, kohta eläkkeelle jäävä ukkomies, aivan liiaksi maistissa sekin.

Yritin mennä tungoksen läpi hakemaan Tellua pois, mutta ennen kuin ehdin niin johan siinä oli joku kännykkänsä kanssa räpsimässä, voi hyvä tavaton. Silloin raivasin tieni väkisin miesten ohi, nappasin Tellua tiukasti kädestä ja sanoin että nyt mennään. Tellu horjahti ja harasi vastaan, tequilat valuivat paljaalta vatsalta nahkahousuille. Ympäripäissään se oli, miehet alkoivat buuata kun raahasin Tellua perässäni väkisin, mutta en välittänyt.

Eteisessä kiskoin paidan sen päälle takaisin ja pyysin ovimiestä tilaamaan taksin. Siinä naapurikylän kirjastonhoitajat katsoivat kohteliaasti muualle, kirjastopäiviltä ei ollut tapana muistella menneitä eikä tulevia. Tellu yritti vielä vängätä itseään takaisin tanssilattialle, muistutin mitä kotona oli tänäkin vuonna sovittu: että pidetään toisistamme huolta ja lähdetään mukisematta hotelliin, jos toinen käskee.

Sain Tellun hotelliin, yöllä se oksensi kovasti ja tequilan haju levisi koko huoneeseen. Aamulla lähdettiin hissukseen kotia kohti, emme paljon puhuneet.

Mutta joku oli ehtinyt laittaa ne Tellun napakuvat nettiin, voi hyvä tavaton. Siellä oli sitten Facebookissa ja ties missä #kirjastopäivät ensimmäisenä Tellu puolialasti napatequilansa kanssa. Joku kelvoton ehti tehdä siitä sellaisen videonkin, jonka taustalla soitettiin sitä hittikappaletta, jossa lauletaan että saat kaataa mun napaan tequilaa. Se oli siivottoman näköinen video, minulla meni koko päivä kun yritin selvittää, mistä ne kaikki poistetaan ja silti jostain löytyi aina uusi linkki ja jako.

90 000 oli iltaan mennessä tykännyt videosta. Ehdotin Tellulle, että jäisi seuraavana päivänä töistä kotiin.

Markku ei sanonut kotona mitään, mökötyksestä arvasin, että joku oli ehtinyt sille videon näyttämään kumminkin.

Seuraavana aamuna lähdin kirjastoa avaamaan, mietin ennakkoon, että mitä vastaan kun ihmiset kysyvät. Siellä ovella oli valmiina jono. Oikein pitkä jono, miehiä kaikki. Toivotin niille hyvää huomenta ja avasin oven. En ole sellaista jonoa kirjastoon nähnyt koskaan.

Sinne ne valuivat hyllyjen väliin selailemaan dekkareita ja bestsellereitä, yksi tuli tiskille lopulta Remes kainalossa.

- Mites, onko Tellu töissä tänään, se kysyi. Vilkaisin miestä ja sanoin: - Ei ole, mutta tulee huomenna. Mies nyökkäsi, lainasi Remeksen ja poistui.

Saimme sinä vuonna määrärahoja nostettua, kävijämäärät kasvoivat 70 prosenttia eikä ole koskaan ennen ollut kävijöissä niin paljon miehiä.

Sieltä kirjastosta se Tellun uusi kesäheilakin sitten löytyi, jostain Remeksen ja Tervon välistä.


Tykkäsitkö? Lukaisehan myös Tellun tarinan jatko


Kesäkuun muut novellit


Hopeatoffeemurha
Juoksevaa vettä
Teistä ei välitä kukaan
Sisällön tarjoaa Blogger.